Parempi päivä ja innostuneisuus

Oi tänään on jo niin paljon parempi päivä! Vähän tosin yllätyin kun huomasin että lunta sataa oikein kunnolla mutta mitäpä siitä, en ole mikään lumen fani mutta tuohan se vähän valoa maailmaan.

Olen kuluttanut aamun selailemalla HAAGA-HELIAn yhteistyökorkeakoulujen nettisivuja ja miettinyt pääni puhki että minne sitä hakisi. Sen Malesia-idean hylkäsin jo aikoja sitten kun sain tietää että sinne tarvitaan ihan huippuarvosanat... Tammikuussa on haku Euroopan ulkopuolisiin kohteisiin ja helmikuussa Euroopan kohteisiin. Varmaankin teen niin että haen ensin ulkopuolisiin kohteisiin asenteella "jos vaikka onnistaisi" ja sitten haen uudestaan Euroopan kohteisiin jos ei ulkopuolella tärppää.

Olen nyt miettinyt... Euroopan ulkopuolisista vaihtoedoista minua kiinnostavat ainakin seuraavat:

Universidad del Este, José A. (Tony) Santana International School of Hospitality and Culinary Arts, Puerto Rico

Universidad Argentina de la Empresa, Argentiina
- Argentiina ei ole erityisesti koskaan kiinnostanut minua, mutta siihen on tullut pientä muutosta viimeaikoina kun olen lukenut Argentiinassa seikkailevien ihmisten blogeja. Varmasti hieno maa.

Universidad Contemporanea, México (Querétaro)
- En ole suuri Querétaron fani. Jos menisin Meksikoon niin mieluiten olisin toki rannikolla. Ja mitä lähempänä Coatzaa niin tottakai aina parempi.
- Myös turvallisuustilanne mietityttää, menisinkö sittenkin mieluummin jonnekin jossa ei tarvitsisi edes ajatella sellaisia asioita kuten kidnappaukset, ampumavälikohtaukset, aseelliset ryöstöt, huumesodat.... Vaikka toisaalta myös tiedostan sen että kuolema voi koittaa vaikka kotiovella ja pelko on sinänsä turhaa. Mutta ymmärsitte kai pointin, että mieluummin ehkä joku stressitön ympäristö.

Ja sitten niistä Euroopan sisäisistä...


Universidad Rey Juan Carlos, Espanja (Madrid)
- Tämän matkailukampus on tunnin metromatkan päässä keskustasta, joten voi olla ettei oikein sen takia houkuttele


Universidad de Barcelona, Espanja
- Käsittääkseni saattaa käydä joskus niin että kurssit ovatkin katalaaniksi. Että siitä sitten :D

Universidad de Valencia, Espanja
- Valencia ei sinänsä oikein kiinnosta, koska "kaikki menevät sinne"... Mutta kaipa se täytyy ajatella niin että kaikki haluavat sinne siksi että se on hyvä paikka?

Tai sitten ehkä joku belgialainen tai ranskalainen... Meillä on Ranskassa tosi monta yhteistyökoulua mutta en ole niihin vielä oikein perehtynyt.


Mutta täytyy kyllä tunnustaa, että tänään innostuin aika kovasti kun huomasin tuon Puerto Ricolaisen koulun tulleen meille yhdeksi vaihtoehdoksi. Täytyy nyt tutkia sitä enemmän, koska eihän sitä koskaan tiedä että onko siellä edes sopivia kursseja jotka kävisivät yhteen tämän suomalaisen tutkinnon kanssa...

Onko joku ollut jossakin näistä mainitsemistani kouluista vaihdossa/muuten opiskelemassa? Kuulisin mielelläni kokemuksia ja kommentteja.

Kirje joulupukille

Rakas joulupukki

Olen vähän aikaisessa kirjeni kanssa mutta kun tämä nyt on valmis niin en malta olla julkaisematta! 
Tänä vuonna olen ollut erityisen kiltti ja ahkera. Olen aloittanut opiskelut ammattikorkeakoulussa ja pärjännyt ihan hyvin. Olen myös tehnyt kahta erilaista työtä koulun ohessa ansaitakseni rahaa matkusteluun ja elämiseen. Olen pärjännyt silläkin saralla hyvin. 

Olen saanut tänäkin vuonna paljon uusia ystäviä matkoilla ja uuden koulun, paikkakunnan ja töiden kautta. Toivon kaikille uusille tuttavuuksilleni - tietenkään myöskään vanhoja unohtamatta - maailman parasta joulua ja ihania hetkiä tulevaisuuteen! 

Mutta rakas joulupukki, papa Noel. Vaikka minulla onkin näin kauniita ja hyveellisiä toiveita, niin materialistinen puoleni nostaa myös päätään. Muistinko jo mainita että olen ollut kiltti koko vuoden? Krhm. No kuitenkin, tällaisia asioita toivoisin joululahjapaketeista tänä jouluna löytäväni:

♥ Iittalan Origo-astiastoon täydennystä. Minulta löytyy entuudestaan kaksi pikkulautasta, kaksi pikkumukia, yksi jälkkärikulho sekä iso salaattikulho. Minulla on myös Iittalan arabiaa mutta se setti on jo täydellinen, ja siksi kartuttaisin mieluusti Origoa. Pliis kiltti joulupukki. Tiedäthän miten paljon rakastan astioita etkö tiedäkin! Vastavuoroisesti minä lupaan vastedes tiskata rakkaat astiani paremmin ja useammin. ;)

♥ Iittalan Essence-sarjan viinilaseja! Voitko kuvitella että minulla on kaapit täynnä astioita mutta ei yhtään tavallista viinilasia. Ja minä rakastan viiniä! Minulla on kaksi väkevän viinin nautiskeluun tarkoitettua viinilasia mutta toivoisin lahjaksi noita isoja, oikeasti viinille tarkoitettuja laseja. Ja jos vaikka jonkun viinipullon siinä samalla...

♥ Paul Mitchellin kaikki tuotteet toivotetaan rakkaudella tervetulleiksi tähän kotiin! Täällä ne saavat rakkautta ja hellyyttä sekä arvoisensa kohtelun. Varmaan korvatunturilta löytyy kampaamo josta näitä saa!

♥ GHD IV Styler muotoilurauta. Pliiz.

♥ Rahaa matkustamiseen. Simplemente. Sinulla on helppoa kun voit lentää porojen vetämällä reellä, mutta minä tarvitsen rahaa ostaakseni lentolipun. Ja kuten tiedät rakas papa Noel, minä rakastan matkustamista enemmän kuin mitään ja tulen onnettomaksi jos olen paikallani liian pitkään.

♥ Madventures, kansainvälisen seikkailijan opas. Olen tuon kirjan lukenut osittain ja se on aika hyvä ja hauska yleispätevä vinkkipaketti matkoille. Minä annoin itse tämän syntymäpäivälahjaksi matkaseuralle, nyt olisi minun korkea aika saada se hyllyyni!

♥ Tämä on toiveistani suurin: Natureshopin lampaannahkakengät! Papa Noel, sinä et varmaan edes tiedä millaista on kun on kylmä sillä sinulla on paksu kylmältä suojaava takki, sekä iso ja paksu parta naaman peittona, kaiken lisäksi olet varmasti Korvatunturilla tottunut kylmyyteen. Mutta minä ressukka palelen talvella jo lämmitetyissä sisätiloissa ja ulkona oleminen on minulle silkkaa kärsimystä! Jos minulla vain olisi kunnon kengät.. Ja kengännumeroni on muuten tuo 40-41, ihan vaan just in case....

♥ H&M:n karvainen tuubikaulahuivi. Unelma. 

L:n kommentti tähän: "mikä toi ihme karvareikä on tos?"

.....

♥ W7 Paintbox 77 pc Eye Shadow Palette - Täydellinen luomiväripaletti! Rakas papa Noel, minusta tulisi varmasti parempi ihminen jos minulla olisi tuollainen (:DDD)

♥ Calvin Klein Discovery Kit.

♥ Ja suklaata hei. Jokainen nainen tarvitsee suklaata joululahjaksi! Lemppareita on perus Fazerin sininen ja Geisha!

Terveisin Sarppa

Minä jouluna 20v sitten!

Ps. Blogin lukijoilta toivoisin lahjaksi kasvavaa kommentointi-innokkuutta sekä että mahdollisimman moni liittyisi La Vida Locan faniksi facebookissa! ♥ 

Kuvien lähteet:

Iittala Origo & Essence

H&M

Natureshop

Rantapallo

Paul Mitchell

GHD official website

Pretty.fi verkkokauppa

Fazer

Ja äiti ymmärtää, niinkuin äidit aina lopulta ymmärtävät

"Kerron, - selitän, miten aion järjestää raha-asiani, mitä reittiä aion matkustaa. Ymmärräthän, minun täytyy päästä pois, päästä vapautumaan kaikesta pohjalastista, - päästä elämään väkevää, intensiivistä elämää. Ja äiti ymmärtää, niinkuin äidit aina lopulta ymmärtävät - vaistonsa avulla. Me molemmat itkemme aivan hiukan - väsymyksestä. On taas niin hyvä olla. Hyvää yötä, äiti."

Missio!

Kuinka ihana. Tuon ylläolevan lainauksen löysin jostain aiemmasta postauksestani vuodelta 2008. Pätkä on Mika Waltarin Yksinäisen miehen juna-kirjasta joka on yksi parhaista kirjoista joita olen koskaan lukenut. Samasta kirjasta on myös lainaukset tuossa oikealla sivupalkissa. Tunnen jonkinlaista samankaltaisuutta kirjan päähenkilön kanssa. Hihi!

Tästä alueesta haaveilen!

Matkakuumeeni on hirvittävä. Ja pahinta on, että ruokin sitä jatkuvasti surffailemalla lentoyhtiöiden sivuilla, lukemalla reissublogeja, selailemalla pallontallaajat-keskustelufoorumia, katsellen kuvia matkoilta ja minulla on myös ollut nyt jo monta viikkoa tässä pöydällä vieressäni milloin mistäkin kohtaa avattu karttakirja!! Ääh!

Etelä-Amerikan kutsu!

Äiti on useaan otteeseen jo uhannut takavarikoida passini, mm. sen jälkeen kun töllistelin sikainfluenssaa hänen mielestään aivan liian läheltä eli satuin olemaan juuri Meksikossa kun koko H1N1-homma lähti liikkeelle! Ja sekin oli hänestä kamalaa kun jäin jumiin Marokkoon ja matkustin taksilla aavikon halki Tangeriin :D Äiti myös pudisteli vähän päätään kun kerroin mitä olen suunnitellut ensikesän varalle ;) Mutta kyllä äiti ymmärtää, niinkuin äidit aina lopulta ymmärtävät, vaistonsa avulla! ♥

Meksikossa 2009!

Blogikateus

Kärsin blogikateudesta! Olisipa minullakin noin paljon lukijoita, olisipa minullakin noin paljon blogiystäviä, olisimpa minäkin noin hyvä kirjoittamaan, uskaltaisimpa minäkin olla blogissani noin rehellinen, osaisimpa minäkin pukea ajatukseni sanoiksi noin, kumpa minäkin saisin noin paljon kommentteja. Olisipa minullakin jotain mielenkiintoista sanottavaa...

No, minkäs sille mahtaa :) Jokainen tyylillään, ja onhan minullakin blogien kautta saatuja ystäviä ja tuttuja, muutama vakkarilukija ja muutama usein kommentoiva myöskin. Kiitos kaikille jotka jaksatte tätä la vida locaa seurata!

Minulla on ollut viimeaikoina tosi tukalaa täällä pikkuisessa kerrostaloyksiössäni kivitalon viidennessä kerroksessa! Ei parveketta, aurinko paistaa päivän kuumimmat hetket suoraan kahdesta isosta ikkunasta sisään... No, ei voi kyllä valittaa kun tätä lämpöä ei kauaa Suomessa kestä! Kyllä minä tästä pidän sata kertaa enemmän kuin siitä kun on pakkasta ja kylmää :) Ja jos suljen silmät niin voin kuvitella olevani Meksikossa ;)

Ja Meksikoa minä olen paljon tässä ajatellutkin! Voi kuinka kaipaankaan sinne takaisin! Itseasiassa minä kaipaan ihan kaikkialle paitsi tänne missä nyt olen. Levottomat jalat ja levoton mieli, olisimpa rikas niin voisin vain ikuisesti matkustaa vailla murheita ja velvollisuuksia! Kulkea reppu selässä ympäri maailmaa ja tavata uusia ihmisiä, olla jossakin aina niin kauan kunnes alkaisi kyllästyttää ja vaihtaa sitten paikkaa. Ah kuinka ihana ajatus!

Ja toisaalta, mikäs minua estää? Sen verran minussa nyt kuitenkin on vastuuntuntoa ja tylsyyttä että vaikka väkisin käyn kouluni loppuun (joka ei kyllä toisaalta mitään pakkopullaakaan ole koska ala on minulle juuri Se Oikea mutta kuitenkin!) ja vasta sitten alan katsella matkoja maailman ääriin! Sitä ennen voin toki tehdä pienempiä pyrähdyksiä ihan vain harjoituksen vuoksi ;)

En uskalla kertoa ensikesän suunnitelmistani täällä, koska pelkään että jos kirjoitan niistä julkisesti niin ne eivät sitten koskaan toteudu. Ehkä sitten kun tiedän paremmin saanko kerättyä kasaan tarvittavan määrän rahaa ja aikaa?

no quqquluuruu

Pitääkö minun tutkituttaa kilpirauhaseni, josko sieltä löytyisi syy siihen että olen ihan jatkuvasti väsynyt? Hyvin rasittavaa, kun ei jaksa tehdä MITÄÄN muuta kuin vain nukkua nukkua nukkua eikä huvita tehdä mitään tai aloittaa mitään. Tässä on koitettu D-vitamiinit, kofeiinitabletit, kahvit, pidemmät yöunet, lyhyemmät yöunet, päiväunet, kylmät suihkut, liikunta sunmuut vippaskonstit ja aina vain väsyttää. Ja tätä on jatkunut jo monta vuotta!

Kaipaan Madridia. Sitä vapaamielisyyttä ja suvaitsevaa maailmaa, kaupunkia missä mikään ei ole noloa ja ihmiset ovat tottuneet näkemään niin paljon erilaisia ja eritaustaisia ihmisiä etteivät jaksa enää hämmästyä mistään saatika osoitella sormella ja kiljua. Minä kävelin Plaza Mayorin lähettyviltä ostamissani hippihousuissa tässä taloyhtiön pihalla niin n. 10-14-vuotiaat pikkutytöt ensin hiljentyivät ja sitten mentyäni tyrskivät ja tuijottivat avoimesti nauraen housujani. Haloo! Mitä outoa. :D

Madrid oli niin ihana. Vähän kuin eurooppalainen latinoamerikka. Ja niin turvallista! Meksikossa en saanut koskaan ottaa yöllä taksia yksin saati kävellä itsekseni. Madridissa ei koskaan tarvinnut tuntea itseään uhatuksi klo 4 aamuyöllä yksin kotia kohti talsiessa. Ja kyseessä kuitenkin miljoonakaupunki...

No, ehkä palaan sinne syksyllä käymään. Tai sitten en. Minulla on suuruudenhullut suunnitelmat vuoden 2011 kesälle, ja täytyy säästää rahaa sinne jotta voisin tehdä suunnitelmieni toteuttamisesta mahdollista! Pfiu.

Matka aavikolle...

Haluan vielä kirjoittaa lisää tuosta autiomaamatkastani. Todettakoon että retkihän oli itseasiassa hyvin lyhyt ja nimenomaan suunnattu turisteille - autenttisuus oli paikoitellen vähän niin ja näin. Toisaalta ne kokemukset joita sieltä sain olivat ainutkertaisia ja hyviä huolimatta siitä että välillä tuntui että meitä kohdeltiin kuin karjalaumaa!

Tuollainen matka oli mielestäni hyvä "testi" - jos olisin lähtenyt suoraan viikon retkelle Saharaan niin olisi ollut kurjaa huomata esimerkiksi toisena päivänä ettei se olekaan ollenkaan minun juttuni, tällaisella lyhyellä kokeilulla oli hyvä huomata että kyllä minulle sopisi sellainen pidempikin rupeama aavikolla. Nyt kun se on selvillä, niin ehkä seuraavalla kerralla olen jo mukana kunnon jeeppisafarilla jolla matkataan vähän pidemmälle autiomaahan! Nythän matka kameleilla kesti vain reilun tunnin, eli kovin syvälle autiomaahan emme koskaan päässeet. Kameli myös oli varmasti one of the most uncomfortable things I've been sitting on! Haha!

Matkustelu lisää matkakuumetta! Olen nyt etsiskellyt lentoja elokuulle, ennen koulujen alkua olisi kiva käydä vielä kivalla pikalomalla jossain melko lähellä. TOP-10 -listalla on tällä hetkellä mm. Istanbul, Budapest, Ateena, Podgorica, Sarajevo, Zagreb... Tai sitten jotain akselilla Italia, Ranska, Espanja.. En tiedä, hirveästi en ole halukas lennoista maksamaan joten nähtäväksi jää minne sitä päätyy vai päätyykö mihinkään :). Onko jollakulla jotain kokemuksia em. kohteista? Voiko joku suositella jotain mitä en ehkä ole tullut ajatelleeksi?

Vaihtounelmia

Unelmoin jo korkeakouluvaihdosta. Olen hätäinen. Meidän koulutusohjelmasta on SUOSITELTAVAA lähteä 5. tai 6. lukukaudella mutta kuulemma voi lähteä jo kun on kolme lukukautta suoritettuna täällä. Eli voisin hakea helmikuussa 2011 sinne lukukaudelle 4 vaihtoon. Katsotaan kuinka käy.

Olen miettinyt pääni puhki sen maan kanssa minne olisi kiva/järkevää/mielekästä lähteä. JÄRKEVÄÄHÄN olisi lähteä englanninkieliseen maahan, sillä olen niin hirveän epävarma omasta englannistani. Olisi hyvä saada se varmaksi. Toisaalta minä vähät välitän Englannista, Irlannista, Yhdysvalloista tai Australiasta kun maailmassa on niin paljon kaikkea muuta jännittävää! MIELEKÄSTÄ olisi tottakai lähteä Ranskaan - se ihastuttaa ja rakastuttaa minua. Olisi ihanaa osata ranskan kieltä kunnolla. Ranskan vaikuttaa ihanalta paikalta. Mutta olen maailman laiskin opiskelemaan ranskan kieltä...

Ja kuten varmaan arvaatte, mietin myös sitä Meksiko-vaihtoehtoa. Kaipaan Meksikoa. Kaipaan sinne aivan todella paljon. Toisaalta olen ajatellut myös sellaista vaihtoehtoa, että hakisin vaihtoon Eurooppaan, ja tekisin työharjoittelun/työharjoittelut Meksikossa. Mitäs mieltä olette?

Madridin matka lähestyy, ja uusimmassa MONDO:ssakin oli juuri sopivasti parin sivun juttu Madridista. Ja siskokin laittoi listaa mielenkiintoisista kohteista joissa voisimme vierailla, täytyy tutkia tarkemmin mitä sieltä löytyy :)

Pus pus

Matkasuunnitelma

Minullapa onkin matkasuunnitelma. Aion nimittäin lentää 24. toukokuuta Madridiin. Siskoni on siellä parhaillaan opiskelijavaihdossa, ja olen menossa katsomaan millaiselta se elo siellä päin maailmaa näyttää. Kyseessä on ihka ensimmäinen kertani Espanjan mantereella joten ihan innolla odottelen. Kolmen viikon lomani aikana piipahdamme myös MAROKOSSA (5 päivää) sekä PORTUGALISSA (viikonloppu). Kivaa.

Minä en vain oikein osaa suunnitella että mitä sitä tekisi. Madridin kanssa en erityisemmin aio päätäni vaivata sillä sisko saa melkolailla rauhassa kertoa ja näyttää sen mikä siellä on tärkeää ja kiinnostavaa. Sen sijaan olen tänään yrittänyt kovasti etsiä tietoja Portugalin Portosta sekä Marokon Marrakechista - vaan laihaksi ovat tutkimustulokseni jääneet. Olen saanut selville vain sen, että Marrakechin old town löytyy UNESCON maailmanperintökohteiden listalta ja että Porto on ainakin kuvien perusteella aivan lumoavan kaunis satamakaupunki.

Marokko pelottaa minua hyvällä tavalla. Hassua, että se on afrikkaa. En ole koskaan ollut tekemisissä arabien kanssa joten en oikein tiedä mitä odottaa. Olisiko lukijoilla yleispäteviä vinkkejä arabimaahan matkustavalle?

Entä olisiko jollakulla jotain omakohtaisia kokemuksia Portosta? Vinkkejä? Varoituksen sanoja?

Dame tu aire, un día mas..

Minulla on ensiviikolla ammattikorkeakoulun enimmäiset tentit. Vähän jännittää kun ei tiedä millaisia ne kokeet tulevat olemaan, mutta onneksi aina on mahdollisuus uusia jos menee pieleen ensikertalaisella. Minulle on taas tullut muutamia kysymyksiä:

Vielä yksi kysymys, minkä pituisia päiväsi on? Olen ollut nyt työelämässä jo jonkin aikaa ja nyt ollaan miehekkeen kanssa molemmat hakemassa opinahjoon jolloin tulot pienenevät kaaaauhian paljon. Ennättääkö opintojen ohella tehdä töitä lainkaan? 

Meillä suuri osa opislelijoista käy töissä työn ohella joko iltaisin tai viikonloppuisin. Kyllä siis ehtii, paljon riippuu periodista että millaisia päivät ovat. Melko paljon tulee töitä tehtäväksi myös vapaa-ajalla mutta kun ottaa alusta asti hyvän asenteen ja suunnittelee ajankäytön järkevästi niin että aikaa jää muullekin kuin työlle ja koululle niin kyllä pitäisi elämän sujua ihan mallikkaasti. Minä etsin parhaillaan töitä koulun ohelle! Toivottavasti tärppää edes joskus, mutta hankalalta vaikuttaa...

Nyt kun sä oot päässyt vauhtiin näiden 'toive postausten' kanssa, niin voitko kirjoittaa/kertoa elämästä vaihtarivuoden jälkeen? Tarkoitan tällä lähinnä RotEx -juttuja ja, että minkälaista toimintaa on vaihtarivuoden jälkeen rotareiden puolesta? 

Elämä vaihtovuoden jälkeen... Samaa kyseli eräs toinen parhaillaan vaihto-oppilasvuotta viettävä ja piakkoin Suomeen palaileva vaihtari jokin aika sitten. Voinen toki kertoa yleisestikin miltä elämä vaihtovuoden jälkeen on tuntunut, kun sitäkin on minulta kysytty.

Paluushokki oli vuoden jälkeen minulla hyvin rankka, ja luulen ettei kovin moni edes lähipiirissä tajunnut koskaan kuinka rankkaa ja vaikeaa aikaa minulla oli yli kaksi vuotta vaihto-oppilasvuoden päättymisen jälkeen. Tuntui ettei mikään ole mitään, mikään ei ollut minkään arvoista ja sitä halusi pitää vaikka väkisin kiinni siitä elämästä jonka oli jättänyt Atlantin toiselle puolelle.

Pää kapinoi jatkuvasti vastaan Suomen kylmyyttä, suomalaisuutta, suomalaisia tapoja ja suomalaista kulttuuria. Kaikki oli huonoa ja/tai väärin. Ja pahinta oli ettei kukaan ymmärtänyt mistä se johtui - eihän kukaan tiennyt kuinka ihana ja mahtava vuosi minulla oli maailman äärissä ollut. Ja totta on myös se, että vaikka kirjoittaisin siitä päivittäin ja näyttäisin kaikki mahdolliset kuvat ja videot, ei kukaan pystyisi silti ymmärtämään mistä minä puhun. Se oli aluksi hyvin musertavaa, mutta nyt voin vihdoin hyvillä mielin todeta että olen käynyt paluushokkiprosessini läpi - se on ollut vaikea ja kivikkoinen, mutta en epäile hetkeäkään etteikö se palvelisi minua sellaisenaan joskus tulevaisuudessa.

Nyt vasta suostun myöntämään (lähinnä itselleni), että Meksikossa on kaiken sen ihanan lisäksi myös hyvin paljon huonojakin puolia. Niinkuin on kaikkialla - tarkoitan tällä lähinnä sitä etten väkisin yritä maalata Meksikoa omassa ja muiden mielissä silkaksi paratiisiksi. Paratiisihan Meksiko on, mutta jokaisessa paratiisissa on aina käärmeensä ;).

Minä olin ennen Porvooseen tuloani hyvin onneton. En tiennyt minne elämä minua veisi ja mikä minun tulevaisuuteni olisi - hetken olin jo varma että minulle kävisi hassusti leipomourani kanssa: että löytäisinkin itseni vääntämästä pullaa maanisdepressiivisenä leipäkoneena eläkeikään asti. Nyt minulla on ihana ja kaunis koti Porvoossa ja mahtavia ystäviä, ja tulevaisuudensuunnitelmat tuntuvat loksahtaneen paikoilleen. Täällä on minun hyvä.

Suurin osa vaihto-oppilaista selvinnee paluushokeistaan melko vähällä, mutta sitten on näitä minunlaisiani tapauksia jotka sopeutuvat takaisin Suomeen hyvin hitaasti ja huonosti - varmasti on myös niitä jotka eivät sopeudu takaisin koskaan.

Minun piirini rotarit suomessa (en kuollaksenikaan jaksa tarkistaa piirin numeroa) järjestivät meille palanneille vaihto-oppilaille rebound-tilaisuuden jossa saimme jakaa kokemuksiamme muiden entisten vaihto-oppilaiden kanssa. Samassa tilaisuudessa meillä oli rotexista ihminen kertomassa toiminnasta johon meillä olisi mahdollisuus osallistua - kaikki me taisimme laittaa nimemme listaan jossa ilmoittaduimme uusiksi rotexeiksi, mutta luulenpa että varsinaisia rotexien hommia ovat päässeet hoitamaan vain muutamat henkilöt.

Minä yritin ilmoittautua kahteen eri tilaisuuteen avuksi, mutta minulle ilmoitettiin molemmilla kerroilla ettei minua tarvittaisi. Päätin siis lopettaa yrittämisen - jos minua ei sinne haluta, niin en myöskään sinne väkisin änkeä. Minulla on siis hyvin negatiiviset kokemukset rotexin toiminnasta. Kurjaa, mutta no can do. Heh heh. (:D) Rotexista kerrotaan kuitenkin lisää siellä rebound-tilaisuudessa. Minulla on siitä aikalailla vähän sanottavaa.

Siitä päivästä jäi pala hajoavaa taivasta kurkkuusi ja otsallesi kuutamosta sirpale

Hohhoijaa. Leipurin sisäinen kello herätteli minut taas klo 4:30am vaikka tässä lomalla ollaankin. Osasyyllisenä tietysti varmaan tämä muuttostressi - muuttopäivä on huomenna ja minulla iski kunnolla tajuntaan vasta eilen illalla että tämän päivän aikanahan sitä pitäisi jo saada kaikki valmiiksi !! Kamalaa !! Ja samalla niin ihanaa..

Sain äidiltä starttipakettina vehnäjauhopussin, sämpyläjauhoja, kuivahiivaa, leivinjauhetta, suolaa, sokeria ja kaurahiutaleita. Lisäksi kodin kaapeista kaivettiin esille kaikki tuplatuotteet eli kaikki mitä oli kaksin kappalein, sekä kaikki sellainen mitä kukaan muu ei käytä - saan mukaani ainakin salaattikastiketta, aromisuolaa, tomusokeria, kaakaotomusokeria, hasselpähkinärouhetta, mantelilastuja, currya, palasokeria, mariannerouhetta, kookosrouhetta, rakuunaa, kuivattua persiljaa, MEHUPILLEJÄ (!!!)... :) ;)

Hoen jatkuvasti itselleni ettei minulla ole mitään hätää, että voin aina ottaa opintolainaa jos tiukka paikka tulee, ja että minulla on hätätilanteen koittaessa vanhemmat takanani aina. Mutta en minä halua joutua mihinkään hätätilanteisiin saati että tahtoisin kontolleni lainaa parikymppisenä ! Toisaalta olen huolissani omasta jaksamisestani jos vietän opiskelun ohella jokaisen vapaahetken töissä. Jos edes saan töitä? Takaraivossa minulla on kuitenkin tuntuma ja "tieto" siitä että kaikki kyllä järjestyy tavalla tai toisella, ja että asiat selkiintyvät kuin itsestään sitten kun ihan oikeasti elän sitä elämää joka pian alkaa. :)

Toivoisin kovasti että L olisi mukana muutossa sekä henkisenä tukena että väkivahvana kantajana. Armeija ei antanut lomapäivää muuttoa varten, suurta murinaa!

Yhtä suurta murinaa aiheuttavat tällaiset kommentit facebookin keskusteluissa: "Vittuun ulkomaalaiset !!!!!!!!!!!", "suosi suomalaista potki pakolaista", "

vittu suomi suomalaisille!!!", "Lähtis neekerit vittuun täältä ni ei tarvis kattella suomipaitoja!!", "Kaikki mokkakorvat saunan taakke ja niskalaukaus!!".. huoh, en viitsi edes lukea pitemmälle, tulee vaan paha mieli ja myötähäpeä. Onneksi suurin osa suomalaisista ei kuitenkaan ole tällaisia. :(

Hiljaiseloa, vuosipäivä, joulu ja elämä

Hei taas. Olen ollut hissukseen, on ollut kiirettä ja stressiä sekä muuta, enkä ole jaksanut keskittyä kirjoittamiseen.

Muutto stressaa minua yllättävän paljon - on niin paljon kaikenlaista mitä pitää muistaa ja hankkia ja tietää. Mutta ennen kuin vuolaasti kerron viimeaikojen tapahtumista saanen esitellä informatiivista kuvamateriaalia:

Rommileivokset mansikkakuorrutuksella, onnea Sari ♥ Lari 1v, söpö tarina. Hyvä tarina.

Huomenna on viimeinen työpäiväni. Saan lomailla ja muuttaa rauhassa viikon verran, ja koulu alkaa 12. tammikuuta. Koulun alku ei jännitä, mutta muuttaminen jännittää paljonkin. Päässä pyörii kaikenlaisia kysymyksiä, ajatuksia, pelkoja ja onneksi kuitenkin myös innostusta. Mitä pitää ottaa mukaan? Minne minun täytyy muuttoilmoituksen ohella ilmoittaa uusi osoitteeni? Millaiset pölypussit käyvät pölynimuriini? Mitä jos eksyn matkalla kouluun? Mitä jos en saa Porvoosta yhtään kaveria? Mitä jos en saa töitä koulun ohelle? Mitä jos minulla ei pian olekaan rahaa ruokaan? Miten minulle ja L:lle nyt käy? Mitä jos en pärjääkkään itsekseni?

Olen haaveillut omaan asuntoon muuttamisesta sellaiset kevyet 5 vuotta aktiivisesti. Haave on toteutumassa, ja tuleva asuntokin on kaunis ja ihana. Olen hyvin tyytyväinen. Toisaalta minua kauhistuttaa. Näin unta etten osannut uudessa koulussa mitään. Toivotaan ettei niin käy.

Joulupukki toi uutta kotia varten mm. kahvinkeittimen, leivänpaahtimen, suola- ja pippurisirottimet, vieraskirjan, iittalan karelia-ruokailuvälinesarjan (haarukat, veitset, tee- ja ruokalusikat) sekä paljon paljon muuta tarpeellista kattilasta paistinpannuun. Kahvia ja suklaata kun on riittämiin, niin pärjää aina. Uusi tunnuslauseeni :).

Joulunalusviikko oli töissä hyvin kiireinen. Joulutorttua tehtiin muutaman hengen voimin tuhansia kappaleita, onneksi niitä ei tarvitse nyt ainakaan vuoteen tehdä yhtään enempää ! Parhaana päivänä uusi oma ennätykseni oli 17 pyöritettyä taikinaa - tavallisena päivänä teen ehkä keskimäärin 0-8 taikinaa. 17 taikinaa tarkoittaa numeroina mm. n. 62l vettä, reilua sataa kiloa jauhoja ja lähes 70kg margariinia. Selkä ja hartiat olivat hetken aikaa todella kipeät !

Tänään minua odotti tilinauhassa ikävä ylläri. Olin huomaamattani ylittänyt tulorajani ja maksanut sen johdosta vuoden viimeisiä veroja lähes kolme kertaa normaalia enemmän. Huoh. Marssin sitten työpäivän jälkeen verotoimistoon pyytämään vuoden 2010 verokorttia, sillä haluan saada lomakorvaukseni pienemmällä prosentilla. Verotoimisto oli tällä kertaa hyvin positiivinen yllätys - virkailija ei ollut sama tyly täti kuin viimeksi, vaan tosi mukava nainen joka selitti minulle tarkkaan kaikki jutut mitä minun piti tietää sekä miten minun pitäisi asiani verohallinnon kanssa hoitaa. Ihana. Kiitos!

Oivallus: en ole vielä esitellyt tämän vuoden piparkakkutaloani:

Kuvat ovat vähän huonoja, mutta kyllä niistä kai ihan hyvän käsityksen siitä saa millainen talo on kyseessä. Ihan kiva, muttei kylläkään sellainen kuin halusin. Räkä!

Tänään minulla on vielä ohjelmassa kiilteen tekeminen työpaikan jäähyväiskakkuun, sekä tavaroiden läpikäyminen ja toivottavasti jonkinasteinen pakkaaminen pahvilaatikoihin. Kivaa !

Kolumnin kirjoittamisen sietämätön vaikeus... ja muu mierda

Yritin kirjoittaa kolumnia paikallislehteen. Se on ollut minulle kohtuullisen hankalaa joka kerta, tosin aina hyvin palkitsevaa. Tällä kertaa tekstiä ei syntynyt hiestä ja kyynelistä huolimatta. Olen pitkään lohduttanut itseäni huonon itsetunnon puuskissa ajatuksella siitä että vaikken mitään muuta osaisikaan niin ainakin kirjoittaminen suht.koht. hyvin sujuu - nyt kun sekin takkuilee tuntuu ettei mitään jää jäljelle. L ei voinut eilen käsittää miksi itkin omaa surkeuttani ja sitä miten joku ihminen voikaan olla niin tavattoman keskinkertainen kuin minä. Ei mitään erityisalaa. Ei mitään erityisosaamista. Olisi kiva, jos löytyisi sellainen asia jossa voisin olla aivan ylivertainen, ja johon voisin keskittyä intohimolla ja antaumuksella. Ei pitäisi kai valittaa mutta kai minä saan omassa blogissani kertoa että miltä nyt tuntuu?

Minusta on myös todella hankalaa valita aihetta kirjoitukseeni - en nimittäin tahdo kenenkään tunnistavan itseään tekstistäni. Voisin helposti tulla loukanneeksi minulle läheisiä ihmisiä kärkevillä mielipiteilläni. Kuinka vapauttavaa olisikaan kirjoittaa juuri siitä mistä itse haluaa! Vaan kun se ei ole niin yksinkertaista.. Välitän yksinkertaisesti liikaa siitä satunko loukkaamaan jotakuta. Siis minulle tuttua ihmistä, tuntemattomista viis.

Sitä paitsi: jos olen hyvä kirjoittamaan, miksi en menestynyt paremmin äidinkielen ylioppilaskokeessa? Koska kaikki olikin vain turhaa illuusiota, ja olen kirjoittajanakin keskinkertainen? Hurraa ! Eikä minua auttanut koetilaisuudessa sekään, että osaisin esimerkiksi nyt tunnistaa tämän blogitekstin otsikossa olevan intertekstuaalisen yhteyden Milan Kunderan "Olemisen sietämätön keveys"-kirjan kanssa. Se siitä tekstitaidosta.

Seuraava masentava asia.

Minä olen mielestäni surkea englanninkielen puhuja. Ymmärrän englantia hyvin ellen jopa erinomaisesti, osaan lukea ja kirjoittaa sitä. Mutta joskus en osaa puhua englantia ollenkaan. Siksi ehkä opinkin espanjan niin nopeasti? Pakko oli kommunikoida enkä halunnut käyttää englantia. Onneksi en paljastunut, sillä meksikolaiset perheenjäsenenikään eivät englantia osanneet. Hahaa!

Englanninkielessä ovat hankalia sellaiset sanat, joissa on r-kirjain, esim. wear, swear, right, worry..... En kertakaikkiaan osaa sanoa tuota r-kirjainta. Ja minä muka oikea maailmanmatkaaja. HAH!

Ok. Ehkä vähän ylireagoin. Kyllä minua silti hävettää puhua englantia siksi etten osaa sanoa em. esimerkkisanoja täydellisesti. Puhun mieluiten espanjaa. Arriba !

Muuten. Jos paikalla ei ole muita suomalaisia paranee englanninkielentaitoni huomattavasti. En pelkää virheitä jos muut suomalaiset eivät kuuntele. Mistä johtunee?

Kaiken tämän valituksen ja surkeuden keskellä totean kuitenkin, että minulla oli tänään oikein mukava työpäivä!! Vaikka työpaikkani onkin erinomainen itsetunnonlatistaja noin muuten.

Olen myös hyvin iloinen muutamasti uudesta blogista jotka olen löytänyt, ja joita olen ryhtynyt viimeaikoina seuraamaan. Yhteen olen jäänyt suorastaan koukkuun: Bosborin rannalla

Es la emoción más directa que hay, mas no será infinita porque somos fuego en el fuego..

Tekisi mieli kirjoittaa tulenpalavia tekstejäa siitä, kuinka olen kokenut itseni kaltoinkohdelluksi erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Haluaisin haukkua minua viimeksi hoitaneen hammaslääkärin ja toivoa julkisesti tämän kuolemaa - mutta lapsellistahan se olisi, eikä hän sitäpaitsi varmasti ollut ollenkaan pahantahtoinen, korkeintaan ammattitaidoton. Toinen kohtaamani tyyppi oli paikallisen verotoimiston täti, joka kohteli minua tylysti ja sai minut tuntemaan itseni täydelliseksi idiootiksi. Mutta ehkäpä hänellä oli vain huono päivä ja muina päivinä kohteleekin asiakkaitaan silkkihansikkain ja hymyillen? Enhän minä tiedä, muuta kuin sen että kyseessä on tutun tutun äiti, eli sehän on jo lieventävä asianhaara. Ihan tavallinen ihminen varmasti. Joissakin paikoissa henkilökunta ei vaivaudu edes tervehtimään asiakasta, ellei tämä itse hakeudu juttusille taikka apua pyytämään - tällöinkin saa usein tuntea tietynlaista häpeää siitä, että tulipa häirittyä ihmistä työssään. Vaan mikäs sen asiakaspalvelijan työnkuvaan kuuluikaan?

Niimpä niin. Olisin itse varmaan maailman huonoin asiakaspalvelija. Tai maailman huonoin lääkäri, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä jne jne jne. Äidin mukaan minulta puuttuu muiden hoivaamisessa oleellinen kyky empatiaan. Se siitä.

Vielä kun keksisi, että missä sitä voisi itse olla hyvä? Ei-toivottujen ammattien ja alojen lista on pitkä, miten löytäisin jotain sinne toivottujen listalle? Karu totuus on, ettei mistään sellaisesta mitä olisi oikeasti kivaa ja mielekästä tehdä ei saa niin paljoa palkkaa, että se tyydyttäisi tällaista prinsessa-elämästä haaveilevaa. Tai no: onko kenelläkään tarjota minulle paikkaa esimerkiksi erilaisten turistirysien ja niissä tehtävien retkien ja matkojen arvioijana? Matkatoimistojen tarjoamien hotellien koenukkujana? Siis työ, jossa saa matkustaa ja tavata uusia ihmisiä, jossa saa tutustua uusiin paikkoihin, olla paljon tekemisissä ulkomaalaisten kanssa? Työ, jossa huominen ei koskaan ole samanlainen kuin eilinen? Onko ehdotuksia?

Saapas nähdä tipahtaako postiluukusta tällä viikolla pääsykoekutsua vaiko ei - turhauttaa ajatella, etten pääse ikinä kotoa pois. Älkää toki käsittäkö väärin - mikäs tässä majaillessa, ei valittamistakaan mutta alkaa tuntua että alkaisi olla jo aika. Pliis. Jotain omaa.

Vaihtarijuttuja taas.. vastauksia kommentteihin ja muuta

Kammottavaa, tunnen laiminlyöneeni uskollista lukijakuntaani joka tätä menoa varmasti vielä hylkää minut. ;) Minulla välähti hetki sitten että olen saanut parikin kommenttia, joissa pyydettiin kertomaan esim. vaihtovuoden kustannuksista jne. enkä ole vielä kirjoittanut siitä aiheesta mitään !

"olis kiva kuulla siitä, miten sait vanhempasi suostuteltua vaihtoon.. ja mistä rahat? ja seki toki kiinnostais, kuinka paljon vuosi tuli kustantamaan? ilman omia ostoksia tietenkin :D"

Vanhempiani ei tarvinnut suostutella lainkaan. Isosiskoni oli ollut vaihto-oppilaana jo aikoinaan ja suostuttelutyö oli tehty jo aiemmin + vaihtovuoden positiiviset vaikutukset olivat näkyvissä ihan lähellä. Minulle tämä osuus vaihdosta oli siis helppo, vanhempani suorastaan kannustivat minua hakemaan ohjelmaan ja ostivat minulle joululahjaksi punaisen matkalaukun joka sitten matkasikin seuraavana kesänä kanssani Meksikoon.

Kustannukset suomen Rotaryn kautta ovat minimaalisen pienet: suurimmiksi pakollisiksi kustannuksiksi tulevat mieleeni..

- järjestelymaksu (250€)

- rotary-takki (mitä se maksoi?? ei mitään hajua mutta ei kallis)

- vakuutukset

- viisumi (72€)

- lennot (Helsinki-Mexico City-Helsinki 1500€, Mexico city - Minatitlan 120€, host-perheeni maksoi vuoden lopussa lentoni Minatitlan-Mexico city).

- orientaatioleiri Mexico cityssä (kolmisensataa dollaria, sisälsi ateriat, retkiä, mahtavan hotellin kaupungin keskusaukiolla sekä tukea ja turvaa lentomatkoilla ja ensimmäisinä päivinä.)

Kustannukset riippuvat paljon siitä minne asti on menossa, minun lentolippuni oli voimassa vuoden lähtöpäivästä, ja sain valita paluupäivän mieleni mukaan - tällaiset lentoliput taitavat olla niitä economy-luokan kalleimpia mutta ehdottomasti paras ratkaisu vaihto-oppilaalle. Esimerkiksi euroopassa lentoliput ovat halvempia ja kustannukset pienentyvät tältä osin (ainakin aluksi, on myös hyvä ottaa huomioon maan yleinen hintataso sillä vaikka maahan lentäminen olisikin halpaa voi siellä asuminen olla kallista ja lopulta rahaa menee ihan yhtä paljon kuin jos olisikin lähtenyt jonnekin kauemmas. Paljon riippuu maasta.)

Rotary järjestää vuoden aikana myös retkiä, joille voi halutessaan osallistua. Meksikossa yleisin retki on ruta maya, ja sille osallistuvat lähes kaikki. Miedän piirimme järjesti kaksi rutaa, Ruta Mayan sekä Ruta Colonialin, enkä todellakaan suosittele kenellekään jäämistä pois näiltä vaihtarien yhteisiltä matkoilta. Ikinä. Missään tapauksessa. Näiden matkojen arvo on paljon suurempi kuin mitä rahassa voi mitata.

Retket: (sisältävät majoituksen, sisäänpääsyt turistikohteisiin sekä ruokailun.)

Ruta Maya n. 800 usd, (kesto n. 2vko)

Ruta Colonial n. 550€ (kesto n. 2vko)

Ruta Tajin 0€ (kesto alle vko)

Encuentro Nacional de Zacatecas n. 400 usd (kesto 5 pvä)

Tervetuliaisjuhla Tuxtepec 0€, (kesto n. 1 vko)

Tapaaminen Veracruz 0€

Piirikonferenssi Veracruz 0€

En oikeasti edes muista (hälyttävää!!) kaikkia näitä rotaryn järjestämiä juttuja, kaikki pakolliset olivat meille maksuttomia ja klubit maksoivat kuljetuksen kohteisiin. :)

Joitakin kuluja voi aiheutua jos vaihto-oppilas joutuu itse kustantamaan koulupuvut, kirjat jne. Minulla oli sellainen perhe joka totesi heti kättelyssä kohtelevansa minua kuin omaa tytärtä joten sain koulupuvut sunmuut itselleni ilmaiseksi. Kirjojahan ei ollut minun koko koulussani koskaan nähtykään, joten niihinkään ei palanut rahaa.

Tällä tavalla summaten vaihtovuosi voi vaikuttaa kalliilta jutulta mutta sen arvoa ei - ihan OIKEASTI - voi rahassa mitata. Nykyisessä rahan pyörittämässä maailmassa voi kuulostaa kornilta todeta rahan olevan vain rahaa, mutta itse ainakin rahakirstun päällä istumisen sijaan käytän mieluummin rahani johonkin sellaiseen josta saamani muistot kulkevat mukanani läpi elämän.

Puspus. :)

edit!

Pengoin hiukkasen tuotta meksikonaikaista blogiani, ja löysin tällaisia erityisiä sivuja:

Ruta Mayan ohjelma

Kuvia suomi-esitelmästäni

Kuvia valmistajuaisista

Ensimmäisen perheeni esittely

Toisen perheeni esittely

Viimeinen koulupäiväni

Vaikea päätös?

Päässä muutamia viikkoja pyörinyt ajatus on hiljalleen muodostumassa päätökseksi. Olen pelannut 8-vuotiaasta lähtien lentopalloa intensiivisesti ja rakkaudella. Varsinkin varhaisessa teini-iässä urheilu oli minulle suuri intohimo ja elämän kiintopiste. Joskus ollessani 16-vuotias minulla todettiin rakenteellinen vika alaselässä (jonkinlainen välilevyrappeuma, what?) joka estäisi päivittäisen intensiiviharjoittelun jota siihen aikaan vielä harrastin (viikko-ohjelmaan kuului 3 x aamuharjoitukset + 3-5 x iltaharjoitus + kuntosali + pelit), ja alamäki lentopallon suhteen alkoi hiljalleen - minua kun ei kiinnostanut mikään muu kuin huipulle pääseminen ja miten huipulle pääsee ilman harjoittelua?

Lopulta selkäongelmani ei ollutkaan ihan niin vakava kuin miltä se aluksi kuulosti (lääkäri oli kieltänyt kaiken hyppimisen ja juoksemisen) mutta terävimmän kärjen harjoittelumotivaatiolta se oli jo ehtinyt viedä. Nyt olen sinnitellyt nelisen vuotta huonolla motivaatiolla harjoituksissa ja peleissä miettien että onko tämä nyt sitä mitä lentopallolta haluan?

Tällä hetkellä minulla olisi pelipaikka naapurikaupungin naisjoukkueessa jossa muut pelaajat ovat minun lisäkseni paria poikkeusta lukuunottamatta 15-vuotiaita. Harjoitukset ovat 3-4 kertaa viikossa, ja vuoden 2009 puolelle on ilmoitettu yli 10 sarjapeliä (siis kolmen kuukauden sisälle). Harjoitusringissä on n. 12 pelaajaa (karkea arvio, kuitenkin huomattavasti yli lentopallojoukkueellinen) joten kilpailu pelipaikoista on kovaa ja valmentajan mukaan kentällä ovat vain ja ainoastaan ne jotka jaksavat harjoitella - kuulunko minä tähän ryhmään? En. Minä haluan pelata, en harjoitella.

Eikä sekään itse asiassa ole ongelma: aina löytyy porukoita joiden kanssa voi käydä ihan vaan pelailemassa vaikka kerran viikossa, eikä kukaan syyllistä vaikket aina jaksaisikaan olla paikalla - se kuulostaa tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni sopivalta ratkaisulta paljon enemmän kuin hiki otsalla-puurtamista vaativa kilpaurheilu. Mikä tässä sitten on niin vaikeaa?

On vaikeaa luopua jostain sellaisesta, johon on hirvittävän tottunut. Pitäisikö minun siis ilmoittaa valmentajalleni, että väistyn niiden tieltä jotka tosissaan haluavat harjoitella? Moni näistä joukkueeni 15-vuotiaista voi ihan hyvin vielä päästä huipulle lentopallossa, mutta minun aikani on jo auttamatta ohi, sillä en usko riittävää motivaatiota enää löytäväni vaikka hetkittäin haluaisinkin. Pelipaikasta luopumista helpottaisi se, etten ole erityisen läheinen joukkueeni kanssa. Minulla ei yleensä ole vaikeuksia sopeutua uusiin porukoihin, mutta tässä tapauksessa se, että muut ovat tunteneet toisenta pikkutytöistä lähtien, ovat samassa koulussa ja hengaavat samoissa porukoissa vapaa-ajallakin (+ tähän vielä päälle se 5 vuoden ikäero, 15-vuotiaan maailma on kuitenkin vielä hyvin erilainen kuin omani ) on saanut aikaan sen etten tunne kuuluvani porukkaan. ( Älkää siis käsittäkö väärin, porukka on todella mukavaa mutten vain keksi mistä puhuisin heidän kanssaan. Ei mitään henkilökohtaista siis :) )

Muutama päivä sitten mietin että mistä minä oikeastaan edes tykkään - kirjoitin suurpiirteisen listan joka näytti suurinpiirtein tältä: leipomisesta, suklaasta, pienistä koirista, kieltenopiskelusta, lukemisesta ja kirjoittamisesta, filosofiasta ja psykologista, ruuanlaitosta, aurajuustosta, piirtämisestä ja askartelusta, matkustelusta, musiikista ja valokuvaamisesta. En lisää lentopalloa tähän listaan - miksi siis minä (aikuinen ihminen?) kiduttaisin itseäni sellaisella harrastuksella joka ei ainakaan tällä hetkellä tunnu olevan minua varten? Tiedän tältä istumalta ainakin yhden porukan jonka kanssa voisin käydä rennolla otteella pelailemassa kerran viikossa ilman kamalia paineita. SE kuulostaa kivalta.

Ehken silti soita valmentajalleni vielä tänään, kenties huomenna.. Mietitään nyt vielä vähän.

kaukokaipuu ja ikäkriisi

Minä taas vaihteeksi ikäkriiseilen. Ahdistaa ajatella aikuisuutta, keski-ikäisyyttä, vanhuutta, ryppyjä, vastuullista elämää, vakituista työpaikkaa, jumittumista...... Sitä ettei pian voi enää lähteä minnekään, koska on vakituista työpaikkaa, lyhyitä lomia, vähän rahaa, jotain vastuutehtäviä joita ei voi paeta, joskus ehkä lapsia, koti..................... Järkyttävää!! Ratkaisuksi kävisi "reppu selkään ja maailmalle" mutta ei sekään ilman massiivisia rahavaroja onnistu. Kaikista kamalin kuvittelemani uhkakuva tulevaisuudesta on elää jumittuneena johonkin suomalaiseen pikkukaupunkiin alkoholistimiehen kanssa, jonka kanssa viimeisin lomamatka on tehty 20 vuotta sitten ja työ on samaa päivästä toiseen (vrt. liukuhihna).

Ja minä kun olen niin "jokainen on oman onnensa seppä"-ajattelija. Kyllä näitä kauhistuttavia hetkiä silti tulee. Järkytys. haluan herätä aamulla tietämättä mitä päivä tuo tullessaan. Haluan lähteä - ja tulla takaisin, haluan kokea aina uudelleen sen tunteen kun tulee kotiin ja kuinka sitä osaa pitkän erossaolon jälkeen taas arvostaa eri tavalla. Haluan nähdä maailman.

!!!!!!!!!!!

Elämää ja tulevaisuutta?

Leivoin perjantaina raparperi-mansikka-vadelma-omena-piirakkaa. Hyvää. 

Helsingin yliopiston pääsykokeet olivat keskiviikkona. Kävin siellä lähinnä huomaamassa, kuinka olin eksynyt täysin väärään paikkaan ja että politiikka ei sittenkään ole "se juttu". Aineistona oli 8 sivua pitkä hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma vuodelta 2006, ja vaikka aihe tietyllä tavalla kiehtoo ja on mielenkiintoinen, ei kyseisenlaisten tekstien lukeminen ja analysoiminen koko loppuelämää kiinnosta. Tietyllä tavalla olen tyytyväinen, että tämä selkisi jo näin aikaisessa vaiheessa ja että nyt olen vapaa tekemään jotain mitä oikeasti haluan. Silti tunnen olevani jonkinlainen pettymys ympärillä oleville ihmisille, tuntuu että minulta on odotettu jotain muuta kuin mihin itse lopulta tähtään? Tai sitten vain kuvittelen. 

Olen viimepäivinä tutkinut netistä erilaisia vaihtoehtoja tulevan vuoden varalle, tässä muutamia:

- Matkaoppaan hommia euroopassa?

- Vapaaehtoistyötä Ecuadorissa?

- Täydennyshaku?

- Muuta?

Matkaoppaan hommat kiinnostavat paljon, vaikka työ kuulemma onkin todella rankkaa. Finnmatkoille alkaa matkaopas-haku heinäkuussa - tjäreborg edellyttää vähintään 21 vuoden ikää ja aurinkomatkoilla oli joku muu kompastuskivi. 

Vapaaehtoistyötä Ecuadorissa ehdotti Anni kommenteissa - innostuin ja kiinnostuin heti. Ecuador kiehtoo valtavan paljon, mutta vapaahetoistyö kuulostaa kalliilta. Täytyy miettiä, tämän vaihtoehdon kuitenkin on tyrmännyt jo useampi henkilö.........

Täydennyshaku nyt syksyllä. Ihan mahdollinen vaihtoehto, mutta suurempi polte on ulkomaille ja haluaisin hyödyntää tämän välivuoden tekemällä jotain "erilaista"?

Mitä se muu voisi olla? Au pairiksi lähtö on tietysti yksi vaihtoehto mutta... Olen vähän epävarma miten pärjäisin lasten kanssa. Onko muita ehdotuksia?

Ylioppinut luuseri

Olen nyt sitten virallisesti ylioppilas. Se tuntui hetken kivalta - oma EMCBB-rivi vaikutti ihan kohtuulliselta ja olin tyytyväinen myös siihen, että äidinkielen pisteeni nousivat lautakunnassa sen verran, että C:nä lähtenyt kokeeni palasi M:nä takaisin. Tein kuitenkin sen virheen, että selasin facebookista muiden tuloksia - ja tunnen nyt itseni täydelliseksi luuseriksi ja alisuoriutujaksi jonka keskittymiskyky on huono ja itsekuri vielä huonompi. Vai olenkohan minä sitten vaan tyhmä? 

Miksi kaikki muut pystyvät suoriutumaan ylioppilaskokeista L:n arvoisesti, kun minä en yltänyt edes espanjassa kuin E:hen vaikka puhun ko. kieltä täysin? Masentaa. Tämän lisäksi minua masentaa se, että kevätjuhlassa tietyt pari henkilöä aina kuittaavat kaikki stipendit, eikä meille keskinkertaisuuksille jätetä mitään. Surku. Masentavaa on myös se, ettei metropoliasta tullut pääsykoekutsuja - ennakkotehtävänikin olivat siis surkeita. MITÄ MINÄ OSAAN? :(

Surkealta tuntuu myös, että vaikka lukiokurssien keskiarvot ovat kirjoittamissani aineissa hyviä, en silti pystynyt niitä vastaaviin suorituksiin. Äidinkielen keskiarvoni tulee olemaan päättötodistuksessani 9, samoin psykologian, englanti minulla on 7 paikkeilla ja matematiikkakin taitaa olla sen 7-8, en nyt muista tarkkaan. Näitä numeroita vastaaviin arvosanoihin en kuitenkaan yltänyt - miksi? Olisikohan sitä pitänyt sittenkin kirjoittaa se filosofia, kun kuitenkin on lukion oppiaineista se mikä eniten kiinnosti. Niin. Vai mitä se olisi muuttanut?

Ostin eilen lakin, ja tänään äidille lyyran. Kävin myös poliisiasemalla viemässä todistuksen siitä, että olen käynyt ajokortin kakkosvaiheen (eli toisin sanoen maksanut 300€ tyhjästä...). Kuvan vaihtaminen korttiin ei kuulemma onnistu, vaikka olen siinä täysin eri näköinen kuin nyt. Mutta kaipa siitä tunnistaa....

Pyysin ylppärilahjaksi moottoripyörää, ei taida olla kovin realistiset toiveet..................

kulttuurishokin pohdintaa ja vaihtarijuttuja

Sain n. kuukausi sitten tällaisen kommentin:

"Itse olen lähdössä meksikoon vaihtoon todennäköisesti seuraavan lukuvuoden jälkeen ja olisi todella mielenkiintoista lukea jonkinlaisia "yhteenvetoja" vuodesta nyt kun olet asustellut Suomessa jo kohta vuoden vaihtarivuoden jälkeen. Esimerkiksi olisi mukava lukea mitä olisit tehnyt vaihtovuodessasi toisin, mitä olisit halunnu tehdä, mitä asioita olisit jälkeenpäin ajateltuna jättänyt tekemättä.. Kadutko mitään vuodestasi? Toinen kiinnostava asia olisi jonkinlainen yhteenveto siitä, mitä vaihtonlähtijän tulisi miettiä etukäteen, mihin asiohin varautua jo Suomessa ennen vaihtoonlähtöä tms."

Nyt minulla on viimein aikaa vastata tähän!

Mitä olisin tehnyt toisin/jättänyt tekemättä?

- En varmaan loppupeleissä olisi tehnyt mitään toisin - ellen sitten olisi pyrkinyt kiertelemään enemmän ympäri Meksikoa. Loppujen lopuksi tutustuin kuitenkin huomattavan suureen osaan Meksikosta, ja tunnen enemmän maata kuin monet paikalliset joten tuskin loppujen lopuksi tätäkään. Olisin tietysti jättänyt laukkuni hotellille sinä iltana kun se varastettiin, jos olisin etukäteen tiennyt sen kohtalosta ;).

Mitä olisin halunnut tehdä?

- Olisin halunnut jäädä Meksikoon viisumin umpeutusmispäivään asti. Palasin 2 viikkoa ennen viisumini umpeutumista, ja vaikka 14 päivää tuntuu vähältä ottaen huomioon että oleskelin maassa vuoden, on 14 lisäpäivää vaihto-oppilaalle kuitenkin paljon. Asioita joita haluaisin Meksikossa tehdä on rajattomasti ja siksi on vaikea arvioida mitä olisin halunnut tehdä nimenomaan vaihtovuoteni aikana.

Kadunko mitään?

- Vuoden alussa pahimman kulttuurishokin kourissa kyllä "kaduin" syvästi valintaani lähteä maahan josta en tiennyt mitään tai jonka kieltä en osannut, mutta kielen tarttuessa nämäkin tunteet unohtuivat. En kadu sitä, että lähdin joskus vaihto-oppilaaksi, en kadu että valitsin Meksikon, en kadu mitään mitä tein tai mitä koin.

Mitä vaihtoon lähtevän tulisi miettiä etukäteen ja mihin olisi hyvä valmistautua jo Suomessa?

- Maasta riippumatta vaihto-oppilaaksi lähtevän tulisi mielestäni olla mahdollisimman tietoinen siitä, että kulttuurishokki iskee aina jollakin tavalla. Jotkut kärsivät vähemmän, jotkut - kuten minä - kärsivät paljon. On hyvä tietää jo etukäteen suurin piirtein kulttuurishokin vaiheet ja oireet, sekä vain kylmästi hyväksyä se, että alkuvuodesta itkettää ja harmittaa. On myös hyvä muistaa, että vaihtovuotta kestää vain sen vuoden, eikä sitä aikaa saa koskaan takaisin. Suomeen ei ole kiire - täällä on kyllä aikaa syödä fazerin sinistä ja saunoa vaikka koko loppuelämä. Suurin osa maailman ihmisistä ei koskaan koe mitään vastaavaa, monet ihmiset eivät ole koskaan edes käyneet ulkomailla - ei siis auta roikkua kahden maailman välillä internetin välityksellä ja huomata vuoden lopulla että "hups, istuin koko vuoden sisällä mesettämässä Suomeen." Ilo irti!

!! Huomautan tässä välissä, että kirjoitan oman kokemukseni pohjalta keskittyen lukio-ikäisten vaihto-oppilasohelmiin. Tällöin kohdemaassa tulevaa vaihtaria odottaa perhe ja valmis turvaverkko, kouluasiat on hoidettu valmiiksi ja järjestö järjestää erityisiä matkoja. Tilanne on siis erilainen, kuin yliopistovaihdossa !! 

Ennen vaihtoon lähtöä on mielestäni ehdottoman tärkeää varautua jo etukäteen siihen, että host-perhe nyppii. On hyviä host-perheitä, mutta täydellisiä perheitä ei ole - ei Suomessa eikä ulkomailla. Ei auta, maassa maan tavalla eli vaihto-oppilas sopeutuu perheen tapoihin eikä päinvastoin. Kiukuttaa, mutta kiukuttakoon - kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja vuoden jälkeen on helppo palata takaisin kun välit ovat kunnossa. En suosittelisi perheenvaihtoa kovin heppoisin perustein, toisaalta sietämättömään perheeseenkään on turha jäädä pilaamaan ainutlaatuista vuottaan. Osa perheongelmista menee kuitenkin varmasti varsinkin alussa kulttuurishokin piikkiin.

Nyt kun kirjoitin tuosta kulttuurishokista muistui mieleeni, että ennen vaihtoon lähtöäni (eli n. 2 vuotta sitten, kääk!) luin jostain, että monesti sosiaaliset, puheliaat ja avoimet ihmiset kokevat kulttuurishokin pahempana kuin ujot ja hiljaiset. Tämä nauratti minua silloin, enkä tainnut oikein ymmärtää että miksi olisi näin - luontevaahan olisi että ujot ja hiljaiset kärsisivät enemmän kuin sosiaaliset. Jälkeenpäin ajateltuna tuossa taitaa kuitenkin olla jotain perää. Sosiaaliset ihmiset ovat hyvin tottuneita puhumaan, harrastamaan small talkia ja olemaan huomion keskipisteenä, ja heillä on laaja sosiaalinen verkosto johon turvautua vaikean tilanteen edessä. Uudessa maassa asetelmat muuttuvat eikä turvaa saakaan enää mistään, sillä sosiaalista verkostoa ei uudessa asuinpaikassa vielä ole. Ujot ja hiljaiset ihmiset taas ovat tottuneet käsittelemään enemmän asioita itsekseen, eivätkä siksi ehkä kärsi niin paljoa sosiaalisten kontaktien vähyyden vuoksi. Aika karkeita yleistyksiä mutta pointti varmaan tuli selväksi. 

Turun yliopiston nettisivuilta löytyi tällainen karkeahko jaottelu kulttuurishokin vaiheista: LINK.

Mitäköhän vielä.. Unohdinko jotain tärkeää? Pitäisikö jotain tarkentaa?

Mexico lindisimo y queridisimo !!

Hauskaa. Olen 14 paivan aikana ehtinyt kayda Mexico cityssa, Chetumalissa, Belizessa, Cancunissa, Playa del Carmenissa, Palenquessa, Casadas de agua azul ja Casadas de Misol Ha. Nyt olen taas Coatzassa, mutta taalla on melko tylsaa koska kaikki kaverini ovat opiskelemassa muualla. Lisaksi alan huolestua, silla en vielakaan ole saanut ostettua mekkoa ylioppilasjuhliini, vaikka se on ollut tavoitteena kokoajan. Hahah :D 23. paiva illalla tai 24 paiva aamulla lahden Coatzasta kohti Pueblaa, jossa olen viimeiset paivat. 28. paiva matkaan bussilla lentokentalle Mexico cityyn (Jasu, me acompañarias??), ja palaan Suomeen 29. pva illalla. Jannittaa, kauhistuttaa.. Meksiko on samanlainen kuin mita se oli 10 kuukautta sitten, se on ihana ja rakas ja valtava. Rakastan Meksikoa hetki hetkelta enemman. Miten sita voikaan menettaa niin taysin sydamensa jollekin....

Kohta lahden - en tieda minne - hengailemaan, ja huomenna menen vaihtariaikoijen KOULULLENI tapaamaan opettajia ja muita !! I-H-A-N-A-A!! :))) Ja huomenillalla menen myos tapaamaan rotary-klubiani! Maravillaaa....

pus pus