Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Dame tu aire, un día mas..

11. maaliskuuta 2010

Dame tu aire, un día mas..

Minulla on ensiviikolla ammattikorkeakoulun enimmäiset tentit. Vähän jännittää kun ei tiedä millaisia ne kokeet tulevat olemaan, mutta onneksi aina on mahdollisuus uusia jos menee pieleen ensikertalaisella. Minulle on taas tullut muutamia kysymyksiä:
Vielä yksi kysymys, minkä pituisia päiväsi on? Olen ollut nyt työelämässä jo jonkin aikaa ja nyt ollaan miehekkeen kanssa molemmat hakemassa opinahjoon jolloin tulot pienenevät kaaaauhian paljon. Ennättääkö opintojen ohella tehdä töitä lainkaan? 
Meillä suuri osa opislelijoista käy töissä työn ohella joko iltaisin tai viikonloppuisin. Kyllä siis ehtii, paljon riippuu periodista että millaisia päivät ovat. Melko paljon tulee töitä tehtäväksi myös vapaa-ajalla mutta kun ottaa alusta asti hyvän asenteen ja suunnittelee ajankäytön järkevästi niin että aikaa jää muullekin kuin työlle ja koululle niin kyllä pitäisi elämän sujua ihan mallikkaasti. Minä etsin parhaillaan töitä koulun ohelle! Toivottavasti tärppää edes joskus, mutta hankalalta vaikuttaa...
Nyt kun sä oot päässyt vauhtiin näiden 'toive postausten' kanssa, niin voitko kirjoittaa/kertoa elämästä vaihtarivuoden jälkeen? Tarkoitan tällä lähinnä RotEx -juttuja ja, että minkälaista toimintaa on vaihtarivuoden jälkeen rotareiden puolesta? 
Elämä vaihtovuoden jälkeen... Samaa kyseli eräs toinen parhaillaan vaihto-oppilasvuotta viettävä ja piakkoin Suomeen palaileva vaihtari jokin aika sitten. Voinen toki kertoa yleisestikin miltä elämä vaihtovuoden jälkeen on tuntunut, kun sitäkin on minulta kysytty.

Paluushokki oli vuoden jälkeen minulla hyvin rankka, ja luulen ettei kovin moni edes lähipiirissä tajunnut koskaan kuinka rankkaa ja vaikeaa aikaa minulla oli yli kaksi vuotta vaihto-oppilasvuoden päättymisen jälkeen. Tuntui ettei mikään ole mitään, mikään ei ollut minkään arvoista ja sitä halusi pitää vaikka väkisin kiinni siitä elämästä jonka oli jättänyt Atlantin toiselle puolelle.

Pää kapinoi jatkuvasti vastaan Suomen kylmyyttä, suomalaisuutta, suomalaisia tapoja ja suomalaista kulttuuria. Kaikki oli huonoa ja/tai väärin. Ja pahinta oli ettei kukaan ymmärtänyt mistä se johtui - eihän kukaan tiennyt kuinka ihana ja mahtava vuosi minulla oli maailman äärissä ollut. Ja totta on myös se, että vaikka kirjoittaisin siitä päivittäin ja näyttäisin kaikki mahdolliset kuvat ja videot, ei kukaan pystyisi silti ymmärtämään mistä minä puhun. Se oli aluksi hyvin musertavaa, mutta nyt voin vihdoin hyvillä mielin todeta että olen käynyt paluushokkiprosessini läpi - se on ollut vaikea ja kivikkoinen, mutta en epäile hetkeäkään etteikö se palvelisi minua sellaisenaan joskus tulevaisuudessa.

Nyt vasta suostun myöntämään (lähinnä itselleni), että Meksikossa on kaiken sen ihanan lisäksi myös hyvin paljon huonojakin puolia. Niinkuin on kaikkialla - tarkoitan tällä lähinnä sitä etten väkisin yritä maalata Meksikoa omassa ja muiden mielissä silkaksi paratiisiksi. Paratiisihan Meksiko on, mutta jokaisessa paratiisissa on aina käärmeensä ;).

Minä olin ennen Porvooseen tuloani hyvin onneton. En tiennyt minne elämä minua veisi ja mikä minun tulevaisuuteni olisi - hetken olin jo varma että minulle kävisi hassusti leipomourani kanssa: että löytäisinkin itseni vääntämästä pullaa maanisdepressiivisenä leipäkoneena eläkeikään asti. Nyt minulla on ihana ja kaunis koti Porvoossa ja mahtavia ystäviä, ja tulevaisuudensuunnitelmat tuntuvat loksahtaneen paikoilleen. Täällä on minun hyvä.

Suurin osa vaihto-oppilaista selvinnee paluushokeistaan melko vähällä, mutta sitten on näitä minunlaisiani tapauksia jotka sopeutuvat takaisin Suomeen hyvin hitaasti ja huonosti - varmasti on myös niitä jotka eivät sopeudu takaisin koskaan.

Minun piirini rotarit suomessa (en kuollaksenikaan jaksa tarkistaa piirin numeroa) järjestivät meille palanneille vaihto-oppilaille rebound-tilaisuuden jossa saimme jakaa kokemuksiamme muiden entisten vaihto-oppilaiden kanssa. Samassa tilaisuudessa meillä oli rotexista ihminen kertomassa toiminnasta johon meillä olisi mahdollisuus osallistua - kaikki me taisimme laittaa nimemme listaan jossa ilmoittaduimme uusiksi rotexeiksi, mutta luulenpa että varsinaisia rotexien hommia ovat päässeet hoitamaan vain muutamat henkilöt.

Minä yritin ilmoittautua kahteen eri tilaisuuteen avuksi, mutta minulle ilmoitettiin molemmilla kerroilla ettei minua tarvittaisi. Päätin siis lopettaa yrittämisen - jos minua ei sinne haluta, niin en myöskään sinne väkisin änkeä. Minulla on siis hyvin negatiiviset kokemukset rotexin toiminnasta. Kurjaa, mutta no can do. Heh heh. (:D) Rotexista kerrotaan kuitenkin lisää siellä rebound-tilaisuudessa. Minulla on siitä aikalailla vähän sanottavaa.

Tunnisteet: , , , , , , , , , ,

7 kommenttia:

Blogger //aNNiKa kirjoitti...

Muistan kun joskus ihan blogisi alkuaikoina lueskelin mietteitäsi Suomeen palaamisesta, uuden vuoden vietosta Suomessa yms. ja jokaisen kirjotuksen olisin voinut kirjottaa itse.
Minulle myös oli hurjan vaikea sopeutua takaisin Suomeen. En muista kuinka kauan siinä kesti, mutta pahinta oli juuri, että kellään ei ollut hajuakaan mitä itse kävi läpi. Ensimmäinen syksy oli todella paha, mutta keväällä onneksi pääsin jo takaisin vaihtomaahan käymään, joten se helpotti paljon.

Tsemppiä tentteihin.

Un beso.

11. maaliskuuta 2010 klo 21.42  
Blogger Jasmiina kirjoitti...

Mulle oli kans tosi vaikeaa sopeutua Suomeen. Nyt mulla on taas hurja matkakuume, ja näen paljon unia paluusta Meksikoon.

Lisäksi mua harmittaa Rotexien toiminta täällä Suomessa, sillä meillä Meksikossa mun piiri oli ainoo, jolla oli edes Rotexeja, ja ne järjesti meille tosi paljon kaikkia tapaamisia ja matkoja, ihan vain vaihtareiden ja rotexejen kesken, mutta täällä mulle tulee korkeintaan kerran 3 kuukaudessa viesti, että jos haluaisin ilmottautua sille ja sille matkalla - jos hyvällä arpasäkällä ehkä tulisin valituksi. En ole siis nähnyt vaihtareita juuri yhtään ja harmittaa :s

13. maaliskuuta 2010 klo 11.33  
Blogger Sari kirjoitti...

Annika musta on tuntunut vähän siltä että lattareista palanneilla on ollut hankalampaa kuin muualta palanneilla.. tietysti riippuu paljon myös ihmisestä mutta yleisesti ottaen on näyttänyt siltä.. mistä lie sitten johtuu, vai olenkohan minä sitten vain sattunut jostain eriskummallisesta syystä olemaan enemmän tekemisissä lattareissa oleskelleiden kanssa kuin muiden ja luulen siksi että näin on ;) .....

Jasu kuvitteleppa, millaista on opiskella matkailualaa :D ! Matkakuume ei hellitä koskaan ja jotkut maailman vetovoimaisimmista matkakohteista kertovat luennot eivät juuri asiaa auta..... Meillä oli meksikossa jonkun verran rotexeja, mutta heitä ei päästetty mukaan meidän retkillemme, en tajua miksi. He olivat mukana vaan jossain konferensseissä ja sellasissa parin päivän vaihtaritapaamisissa.

13. maaliskuuta 2010 klo 20.22  
Blogger Minna kirjoitti...

Hei Sari mustakin tuntuu että lattareissa olleet on niitä jotka kaipailee eniten takasin maihinsa ja kärsivät eniten paluushokista yms.. Tiedä sitten, luen paljon just lattareissa olevien/olleiden blogeja, saattaapi johtua siitäkin :D

14. maaliskuuta 2010 klo 19.16  
Blogger Sari kirjoitti...

Musta tuntuu että se johtuu siitä että lattareissa pääsee niin täysillä mukaan siihen universaaliin toisista välittämiseen ja sellaseen tunteeseen et ihmiset pitää susta ja oot tärkeä niille.. en osaa selittää, mut sit se muutos on niin iso kun tulee takasin tänne varautuneiden ihmisten keskelle? tai sit lattareissa on niin sairaan paljon hauskempaa kuin muualla ja siks on kurjaa kun se loppuu ;))) hehs.

14. maaliskuuta 2010 klo 20.31  
Blogger Annu kirjoitti...

On kiva kuulla, että olet ikävöimisesi jälkeen kyennyt juurtumaan takaisin tänne Suomeen opiskelemaan. Sinulla on jäljellä ihanat muistot Meksikosta. Kun sinulla on kielitaitoa, kysele matkaoppaan kesätöitä latinomaihin .... Muutenkin, toivottavasti työnhaussa osataan arvostaa ulkomailla asumistasi ja ennakkoluulottomuuttasi vieraisiinkin tapoihin.
t Annu

15. maaliskuuta 2010 klo 16.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moi! Mullaki oli ihan ÄLYTÖN PALUUSHOKKI kun palasin _LOMA_matkalta meksikosta. vaikka ehdinkin olla vain 3viikkoa meksikossa, ei suomi vaikuta enää yhtään oikealta. Mun paikka ei vaan ole täällä ja piste. Kukaan ei tunnu tajuavan sitä, sanovat vaan että aina loman jälkee tuntuu tolta. Yleensä tuntuukin mutta se tunne katoaa aina vähitellen. Syy miksi "sydän jämähtikin" Meksikoon on rakkaus.. tapasin siellä unelmieni miehen ja nyt ollaan skypetetty joka päivä ja oltiin yhdessä lomamatkalla italiassa. halu päästä meksikoon asumaan on kova enkä aijo luovuttaa ennen ku oon asumassa tossa tacojen paratiisissa!
tsemppiä sulle!

te extraño mexico

t. turku

2. huhtikuuta 2010 klo 15.39  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu