Lähtiessäni vuosi sitten meksikoon meitä tulevia vaihtareita varoiteltiin paljon siitä, että on vaarana jäädä niinsanotusti roikkumaan atlantin ylle. Tällä tarkoitettiin sitä, kun ei malta päästää suomen elämästä irti vaikka toinen elämä meksikossa oli jo alkamassa, ja niin ei olisi voinut keskittyä täysipainoisesti siihen uuteen elämään. Minulle ei näin käynyt sinne päin mentäessä, mutta nyt pois tultua tuntuu nimenomaan siltä kuin osa minusta olisi meksikossa, osa suomessa ja loput siellä atlantin yllä kellumassa ja miettimässä että mitäs nyt. Yhteyttä tulee pidettyä meksikoon joka päivä, yritettyä pysyä mukana kaikissa kuvioissa ja tietää edelleen samalla tavalla paikallisista asioista kuin siellä ollesakin. Toisaalta taas suomessa elämä tuntuu pyörivän paikoillaan eikä oikein kokonaiselta, huomio on keskittynyt vielä liikaa sinne 10 000 kilometrin päähän. Nyt olen miettinyt että minkälainen siirto tässä pitäisi tehdä, että saisin itseni kokonaiseksi suomen kamaralle, sillä nykyinen olotilani on suoraan sanottuna sietämätön. Minun pitäisi vain uskaltaa aloittaa suomalainen elämäni täysipainoisesti uudelleen, tai tulen olemaan ikuisesti apaattinen, väsynyt ja surullinen.
Onneksi Diego tulee 15 päivän päästä.
Tunnisteet: kaukokaipuu, koti, meksiko
