Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Vaikea päätös?

21. syyskuuta 2009

Vaikea päätös?

Päässä muutamia viikkoja pyörinyt ajatus on hiljalleen muodostumassa päätökseksi. Olen pelannut 8-vuotiaasta lähtien lentopalloa intensiivisesti ja rakkaudella. Varsinkin varhaisessa teini-iässä urheilu oli minulle suuri intohimo ja elämän kiintopiste. Joskus ollessani 16-vuotias minulla todettiin rakenteellinen vika alaselässä (jonkinlainen välilevyrappeuma, what?) joka estäisi päivittäisen intensiiviharjoittelun jota siihen aikaan vielä harrastin (viikko-ohjelmaan kuului 3 x aamuharjoitukset + 3-5 x iltaharjoitus + kuntosali + pelit), ja alamäki lentopallon suhteen alkoi hiljalleen - minua kun ei kiinnostanut mikään muu kuin huipulle pääseminen ja miten huipulle pääsee ilman harjoittelua?

Lopulta selkäongelmani ei ollutkaan ihan niin vakava kuin miltä se aluksi kuulosti (lääkäri oli kieltänyt kaiken hyppimisen ja juoksemisen) mutta terävimmän kärjen harjoittelumotivaatiolta se oli jo ehtinyt viedä. Nyt olen sinnitellyt nelisen vuotta huonolla motivaatiolla harjoituksissa ja peleissä miettien että onko tämä nyt sitä mitä lentopallolta haluan?

Tällä hetkellä minulla olisi pelipaikka naapurikaupungin naisjoukkueessa jossa muut pelaajat ovat minun lisäkseni paria poikkeusta lukuunottamatta 15-vuotiaita. Harjoitukset ovat 3-4 kertaa viikossa, ja vuoden 2009 puolelle on ilmoitettu yli 10 sarjapeliä (siis kolmen kuukauden sisälle). Harjoitusringissä on n. 12 pelaajaa (karkea arvio, kuitenkin huomattavasti yli lentopallojoukkueellinen) joten kilpailu pelipaikoista on kovaa ja valmentajan mukaan kentällä ovat vain ja ainoastaan ne jotka jaksavat harjoitella - kuulunko minä tähän ryhmään? En. Minä haluan pelata, en harjoitella.

Eikä sekään itse asiassa ole ongelma: aina löytyy porukoita joiden kanssa voi käydä ihan vaan pelailemassa vaikka kerran viikossa, eikä kukaan syyllistä vaikket aina jaksaisikaan olla paikalla - se kuulostaa tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni sopivalta ratkaisulta paljon enemmän kuin hiki otsalla-puurtamista vaativa kilpaurheilu. Mikä tässä sitten on niin vaikeaa?

On vaikeaa luopua jostain sellaisesta, johon on hirvittävän tottunut. Pitäisikö minun siis ilmoittaa valmentajalleni, että väistyn niiden tieltä jotka tosissaan haluavat harjoitella? Moni näistä joukkueeni 15-vuotiaista voi ihan hyvin vielä päästä huipulle lentopallossa, mutta minun aikani on jo auttamatta ohi, sillä en usko riittävää motivaatiota enää löytäväni vaikka hetkittäin haluaisinkin. Pelipaikasta luopumista helpottaisi se, etten ole erityisen läheinen joukkueeni kanssa. Minulla ei yleensä ole vaikeuksia sopeutua uusiin porukoihin, mutta tässä tapauksessa se, että muut ovat tunteneet toisenta pikkutytöistä lähtien, ovat samassa koulussa ja hengaavat samoissa porukoissa vapaa-ajallakin (+ tähän vielä päälle se 5 vuoden ikäero, 15-vuotiaan maailma on kuitenkin vielä hyvin erilainen kuin omani ) on saanut aikaan sen etten tunne kuuluvani porukkaan. ( Älkää siis käsittäkö väärin, porukka on todella mukavaa mutten vain keksi mistä puhuisin heidän kanssaan. Ei mitään henkilökohtaista siis :) )

Muutama päivä sitten mietin että mistä minä oikeastaan edes tykkään - kirjoitin suurpiirteisen listan joka näytti suurinpiirtein tältä: leipomisesta, suklaasta, pienistä koirista, kieltenopiskelusta, lukemisesta ja kirjoittamisesta, filosofiasta ja psykologista, ruuanlaitosta, aurajuustosta, piirtämisestä ja askartelusta, matkustelusta, musiikista ja valokuvaamisesta. En lisää lentopalloa tähän listaan - miksi siis minä (aikuinen ihminen?) kiduttaisin itseäni sellaisella harrastuksella joka ei ainakaan tällä hetkellä tunnu olevan minua varten? Tiedän tältä istumalta ainakin yhden porukan jonka kanssa voisin käydä rennolla otteella pelailemassa kerran viikossa ilman kamalia paineita. SE kuulostaa kivalta.

Ehken silti soita valmentajalleni vielä tänään, kenties huomenna.. Mietitään nyt vielä vähän.

Tunnisteet: ,

3 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen lukenut blogiasi ahkeraan siitä asti kun olit Meksikossa, ja olin itsekin viime vuoden Meksikossa vaihtarina :D Nyt olisi kiva lukea enemmän siitä kun kerroit että hostveljesi oli ollut Suomessa käymässä ? Olisi kiva kuulla mitä teitte ja mitä hän ajatteli Suomesta :)

21. syyskuuta 2009 klo 17.00  
Blogger ஜ sikke. kirjoitti...

Mä jouduin jättämään vakavien selkäongelmien jälkeen 3v sitten sen urheilun jota hengitin, elin - koko paikkakunnan, sen koulun sekä kaverit. En pystynyt olemaan siellä enää kun en voinut tehä mitä halusin.

Tänä keväänä vasta taas pystyin liikkumaan ja harrastelemaan niin olin heti taas lajini parissa, entistä tarmokkaampana mutta valmentajani lannisti minulta sen innon jota mulla oli ja nyt oon tainnu joukkueurheiluvälineeni ripustaa naulaan lopullisesti.

Vaikka joskus tulee tippa linssiin kun nään tuttujani telkussa sen lajin parissa jota itsekin joskus luulin rakastavani niin nyt koitan löytää jotain uutta sisältöä.

Vaikeita aina tollaiset päätökset kun täytyy luopua jostain joka on ollut iso osaa elämää ja tavallaan myös identiteettiä.

Jospa löytyy sulle sellainen paras ratkaisu :)

23. syyskuuta 2009 klo 17.42  
Blogger Sari kirjoitti...

Sikke, kiitos paljon kommentista.. Etpä arvaakkaan millaista SYYLLISYYTTÄ olen ajoittain tuntenut tämän miettimisestä.. ehkä se oikea ratkaisu löytyy :)

23. syyskuuta 2009 klo 19.37  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu