Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

La Vida Loca

25. kesäkuuta 2010

Matka aavikolle...

Haluan vielä kirjoittaa lisää tuosta autiomaamatkastani. Todettakoon että retkihän oli itseasiassa hyvin lyhyt ja nimenomaan suunnattu turisteille - autenttisuus oli paikoitellen vähän niin ja näin. Toisaalta ne kokemukset joita sieltä sain olivat ainutkertaisia ja hyviä huolimatta siitä että välillä tuntui että meitä kohdeltiin kuin karjalaumaa!


Tuollainen matka oli mielestäni hyvä "testi" - jos olisin lähtenyt suoraan viikon retkelle Saharaan niin olisi ollut kurjaa huomata esimerkiksi toisena päivänä ettei se olekaan ollenkaan minun juttuni, tällaisella lyhyellä kokeilulla oli hyvä huomata että kyllä minulle sopisi sellainen pidempikin rupeama aavikolla. Nyt kun se on selvillä, niin ehkä seuraavalla kerralla olen jo mukana kunnon jeeppisafarilla jolla matkataan vähän pidemmälle autiomaahan! Nythän matka kameleilla kesti vain reilun tunnin, eli kovin syvälle autiomaahan emme koskaan päässeet. Kameli myös oli varmasti one of the most uncomfortable things I've been sitting on! Haha!


Matkustelu lisää matkakuumetta! Olen nyt etsiskellyt lentoja elokuulle, ennen koulujen alkua olisi kiva käydä vielä kivalla pikalomalla jossain melko lähellä. TOP-10 -listalla on tällä hetkellä mm. Istanbul, Budapest, Ateena, Podgorica, Sarajevo, Zagreb... Tai sitten jotain akselilla Italia, Ranska, Espanja.. En tiedä, hirveästi en ole halukas lennoista maksamaan joten nähtäväksi jää minne sitä päätyy vai päätyykö mihinkään :). Onko jollakulla jotain kokemuksia em. kohteista? Voiko joku suositella jotain mitä en ehkä ole tullut ajatelleeksi?

Tunnisteet: , ,

21. kesäkuuta 2010

Marokko // المملكة المغربية‎

Kaikki tietävät jotain Espanjasta ja Portugalista, joten kirjoitan ensiksi vähän tuntemattomammasta matkakohteestani, MAROKOSTA johon olen hyvin ihastunut ja jonne toivon pian palaavani vähän pidemmäksi aikaa tarkempaa tutkiskelua varten.

Lensimme Marrakechiin Madridista easyjetillä tarkoituksenamme viettää Marokossa seuraavat 7 päivää. Ainakin omat odotukseni olivat hyvin ristiriitaiset: olin todella innoissani, sillä enhän ollut koskaan ennen ollut tekemisissä arabien kanssa ja olin kuullut vain stereotypioituja neuvoja ja ennakkoluuloisia rättipää-kommentteja enkä tiennyt mitä tuleman piti. Toisaalta taas olin kauhuissani - mielessäni pyöri ajatuksia taskuvarkaista, liian innokkaasti vaaleita tyttöjä ihailevista miehistä sekä naista alistavasta kulttuurista. Vaikka lähdinkin matkaan positiivisin ennakkoasentein, yllätyin siitä huolimatta erittäin positiivisesti Marokon viehättävyydestä, värikkyydestä, jännittävyydestä ja ennenkaikkea ystävällisyydestä.


Marrakech on hyvin hektinen ja kiireinen kaupunki - keskusaukio ja sokkeloiset kadut on jatkuvasti täynnä ihmisiä, tungosta, katukauppiaita, mopoja ja moottoripyöriä, aaseja, meteliä, rukoushuutoja sekä käärmeenlumoajia. Rentoutuminen Marrakechissä voi olla haasteellista, mutta kaupunki on kaikesta huolimatta näkemisen arvoinen. Marrakechilaisilla on myös melko korkea toleranssi turistien suhteen, ja he suvaitsevat paljon enemmän turistien ajattelemattomuutta (esimerkiksi pukeutumisen suhteen!) kuin syrjäisemmillä seuduilla asuvat Marokkolaiset. Todettakoon Marrakechissä kuin muuallakin pätevä nyrkkisääntö ainakin usein pitäväksi: kun kunnioitat, myös sinua kunnioitetaan. Siis: naisilta olkapäät ja hartiat peittoon eikä mitään alle polven pituisia hameita/shortseja/mitä lie! Mitään huiveja ja huntuja ei tietenkään tarvitse ryhtyä käyttämään mutta on silti mielestäni tärkeää ottaa huomioon paikallinen uskonto ja sen normit vaikkei niitä itse allekirjoittaisikaan. Oli hyvin ärsyttävää nähdä turisteja tuubitopeissaan ja minishortseissaan - se tuntui minusta niin kamalan piittaamattomalta! Eikö voisi kuitenkin sen verran perehtyä kohdemaansa kulttuuriin että ainakin tietää että mitkä asiat ovat ehdottomia EI:tä? No juu.


Marokkolainen ruoka oli aivan taivaalllista! Yksinkertainen couscous sai aivan uusia ulottuvuuksia marokkolaisen kokin kosketuksesta. Myös kaikkialla tarjoiltu marokkolainen tee oli ihanaa ja erosi hyvin paljon siitä millaisena ainakin itse olin tottunut teeni juomaan. Aivan mahtavaa!


Marrakechistä päätimme lähteä kolmen päivän retkelle, joka huipentuisi Saharan autiomaassa vietettyyn yöhön hiekkadyyneillä. Matka oli todellakin tekemisen arvoinen, eikä edes yltiökallis. Lähtöhinta retkelle oli 950 dirhamia, mutta saimme tingittyä sen 800 dirhamiin. (10 dirhamia = n. 1€) Hinta sisälsi yhden yön hotellimajoituksen, aamiaiset ja illalliset, kameliratsastuksen Saharan hiekkadyyneillä sekä pääsyn erilaisiin kohteisiin matkan varrella. Voin suositella tällaista matkaa kenelle tahansa, poislukien tietysti ne hienohelmat joille on ongelma matkustaa paahtavan kuumassa autiomaassa pikkubussissa jossa ei ole ilmastointia, vailla tietoa suihkumahdollisuuksista, nukkua hiekassa jne. ;)


Meille sattui autiomaamatkallemme todella mukava ryhmä: 3 saksalaista, 3 japanilaista, 2 brasilialaista sekä me 3 suomalaista. Kaikki matkustajat olivat nuoria ja seikkailunhaluisia ihmisiä ja meille ehti kolmessa päivässä syntyä oikein hauska ryhmähenki ja omat inside-vitsimme. Muito obrigado!


Ja se Sahara!!! Matkustimme hiekka-autiomaan reunalle pikkubussilla ja jatkoimme matkaa aavikolle kameleilla. Perillä "leiriydyimme" ja kiipesimme dyynille katselemaan kuinka aurinko laskee horisonttiin, ajattelin että TÄMÄ ON AFRIKKA. Auringon laskettua käännyimme ympäri ja katselimme kun kuu nousi horisontista suurena ja oranssina! Jos olisimme jaksaneet valvoa aamuun asti niin olisimme nähneet vielä auringonnousunkin dyyniltä. Luovutimme kuitenkin joskus aamuyön tunteina ja painuimme nukkumaan paljaan tähtitaivaan alle! Ehdimme nukkua kaksi tuntia kunnes berberimies herätti meidät rumpusoitolla.


Paikallinen väestö oli hyvin vaihtelevaa - oli inhottavia äijiä, ihania ihmisiä, ystävällisiä kasvoja sekä häikäilemättömiä valehtelijoita ja huijareita. Siis aivan kaikkea. Monet ihmiset (tai siis USEIMMAT) ihmiset neuvovat jotakin etsiville turisteille tahallaan väärän reitin elleivät nämä suostu ottamaan ko. henkilöä oppaaksi ja maksamaan siitä sopivaa hintaa. Kauppiaat pyrkivät myös hyötymään turistien rahoista ja tinkimistaitojen puutteesta mahdollisimman paljon, ja saattavat huijata hyväuskoista ihmistä rankalla kädellä. Toisaalta taas ne ihmishelmet joihin törmäsimme olivat silkkaa rakkautta! Niin ystävällisiä ja hyväsydämisiä ihmisiä. Niin kilttejä ja avuliaita. Yksikin maustekauppias esitteli meille ylpeänä koko kauppansa sisällön ja kertoi paikallisista erikoisuuksista ja oli selvää että mausteet olivat hänelle suuri intohimo ja hän nautti kun sai kertoa niistä meille, aidosti kiinnostuneille turisteille.


Oletettu paluumatkamme  Madridiin päättyi karusti kun huomasimme lentokentällä lentomme olevan peruttu! Easyjet totesi meille tylysti, että mitään korvauksia olisi sitten turha hakea, lennon peruuttamisen syytä ei kerrota ja että on oma ongelmamme päästä takaisin Espanjaan ellei seuraava lento joskus hamassa tulevaisuudessa eli seuraavan viikon puolella sopisi kuvioihin. Niimpä päätimme lähteä seikkailemaan, ja otimme taksin Marrakech-Tanger välille eli 680km!! Koko lysti kustansi n. 40€ per nenä joten ei mikään liian kallis taksimatkaksi. Suomessa ei tuohon hintaan pääse edes Haminasta Kotkaan (26km). Tangerista hyppäsimme lautalle joka kuljetti meidän Gibraltarin salmen ylitse Espanjan Tarifaan, josta pääsimme yöksi Algecirasiin. Algecirasista lähdimme seuraavana aamuna kohti Madridia ja lopulta matkamme kesti oletetun 1h 45min sijasta yhteensä 36 tuntia! En koskaan enää lennä easyjetillä, mutta kiitos silti heille tämän mielenkiintoisen seikkailun aikaansaamisesta....


Lisää kuvia nähtävissä täällä!

Tässä vielä youtubesta löytämäni videopätkä Marrakechin keskusaukiolta eli Djemaa El-Fnalta! Video on varmaankin kuvattu melko aamusta, kun ihmisiä on liikkeellä niin vähän mutta parasta minusta tuossa videossa on se, että siitä voi kuulla millaista meteliä Marrakechissa on läpi yön ja päivän.. Ihanaa!

Tunnisteet: , , , ,

20. kesäkuuta 2010

Olen niin äidillinen

Minua muuten luultiin kerran Madridissa minua 4 vuotta vanhemman siskoni ÄIDIKSI !! Loppujen lopuksi aina kun meiltä tiedusteltiin ikää/ikiä niin pyysimme aina kyselijöitä arvaamaan. Minua luultiin kautta linjan 24-26-vuotiaaksi, kun taas siskoani veikattiin minua nuoremmaksi. Olen varmaan niin älykkään näköinen? Hihi :) :D Ja minähän olen siis 21-vuotias, tuolloin vielä 20!

Tässä havainnollistava kuva, tosin melko pieni. Minä olen tuo vasempi!

Photobucket

Tunnisteet:

16. kesäkuuta 2010

Olen palannut !

Olen palannut ihanan täydelliseltä lomamatkaltani! 2 viikkoa Madridissa ja viikko Marokossa olivat aivan loistavia ja maailmankuvaa laajentavia kokemuksia. Olen hyvin onnellinen että minulla oli mahdollisuus olla lomalla tänä kesänä. Ei harmita yhtään että paiskin kevään töitä ennen koulua uupumuksen uhalla ja tein matkani mahdolliseksi :).

Madrid oli niin kaunis! Suuri ja upea kaupunki jossa on takuuvarmasti jokaiselle jotakin (paitsi rantaa ja merta tottakai, heh) ja paljon ihmisiä kaikkialta maailmasta. Aivan sanoinkuvaamattoman kiva paikka. Harkitsen suuresti lähteväni Madridiin vaihtoon! Heh :)

Ja Marokko sitten! Kuinka upea maa se onkaan. Tahdon tutustua siihen joskus paremmin, sillä eihän viikossa ehdi nähdä kuin pintaraapaisun. Matka oli draamantäytteinen kun paluulentomme peruttiin ja jouduimme omalla kustannuksellamme matkaamaan maata pitkin takaisin Espanjaan, mutta kaikesta huolimatta olen todella viehättynyt siitä mitä Marokko matkailijalleen tarjoaa. Yhtenä upeana kokemuksena mainittakoon matka kamelilla Saharan autiomaahan sekä yö dyynillä paljaan tähtitaivaan alla. Laitan kuvia heti kun mahdollista!

Portugalissa vietimme yhden viikonlopun, ja todettakoon että se viikonloppu oli todella sopivan pitkä aika Portoon. Kaupunki oli aika pieni ja täynnä vanhoja ihmisiä, mutta tottakai hyvin kaunis. Ei siellä olisi kuitenkaan viikkoa jaksanut.

1000 places to see before you die-projektiini sain CHECK-listalle seuraavat uudet kohteet:

  • Toledon katedraali, Toledo, Spain- CHECK 2010
  • Centro de arte Reina Sofia, Madrid, Spain - CHECK 2010
  • El rastro, Madrid, Spain - CHECK 2010
  • Palacio Real, Madrid, Spain - CHECK 2010
  • Parque de Retiro, Madrid, Spain - CHECK 2010
  • Kierros tapasbaareissa, Madrid, Spain - CHECK 2010
  • Plaza Mayor, Madrid, Spain - CHECK 2010
  • Saharan autiomaa, Morocco - CHECK 2010
  • Djemaa El-Fna - aukio, Marrakech, Morocco - CHECK 2010

Tunnisteet: , , , ,