I want you to need me.. ihana kappale !

fairytails don't always have a happy ending, do they?

Rakkaat lukijat ! Olen siirtynyt jokin aika sitten google analyticsin käyttöön, ja tänään tarkastellessani blogiini johtaneita hakusanoja hakukoinesta tein pari ilmiselvää sekä myös pari tyrmistyttävää huomiota ;) 

Useiten käytetyt hakusanat olivat yllätyksettömästi "la vida loca", "la vida loca sari", "la vida loca blogi" sekä "sarrrri". TYRMISTYS (joopa joo ;)) valtasi mieleni, kun huomasin että nyt ovat suomen toivot eli tulevan kevään ylioppilaat yrittäneet googlettaa tekstitaitovastauksia !!! Mm. hakusanoilla "Suomi on kaunis ja kämäinen" sekä "urheiluharrastus kasvattajana" oli tullut useitakin vieraita blogiini. Pahintahan tässä on että yksi tuolla ensin mainitulla otsikolla kirjoitettu teksti blogista löytyykin - tosin sitä on käytännössä kenenkään mahdotonta sellaisenaan käyttää sillä se on hyvin henkilökohtainen ja kertoo tarinansa minun omien kokemuksieni kautta. 

Mutta HUOMIO ABITURIENTIT ! Nyt loppukoon se huijaus ja kirjoittakaa itse omat juttunne ;) (ok, haluan silti uskoa että vain olette etsineet muiden ajatuksia samasta aiheesta ennen kuin tartutte itse toimeen ;) !) hehh! Kyllä minulla on ollut täällä hauskaa kun olen seuraillut millaisilla hakusanoilla blogiini päädytään. :)

Aamulla herätessäni olen aina täynnä ideoita ja intoa blogaamista ajatellen - töistä palattuani taas en melkein koskaan jaksa paneutua sen suuremmin ja vallitseva ajattelumalli tuntuu tällä hetkellä olevan se klassinen "huomenna sitten".

Minulla on tänään sitä kansalaisopiston keskusteluryhmäilyä kaksi tuntia - eikä minulla ole minkäänlaista halua raahautua sinne. Väsyttää, ja olen skeptinen - ryhmä tuntuu minusta liian suurelta, luontevaa keskustelua ei synny kun 16 ihmistä puhuu vuorotellen. Muut kuuntelevat kun yksi puhuu. Puheenvuoroja omalle kohdalle sattuu todella vähän. Usein myös puheenaiheet ovat sellaisia joista ei oikein osaa sanoa mitään - viimeksi puhuimme muistaakseni burkhan käytöstä, josta minulla ei ollut minkäänlaista etukäteen muodostettua mielipidettä ja minun panokseni keskusteluun  oli pelkästään kommentti "en tiedä aiheesta mitään joten minusta tuntuu typerältä lähteä arvioimaan sitä". Toisaalta taas espanjan puhumista en haluaisi jättää, vaikka se ei tällä hetkellä enää tuota minulle samanlaista intohimoista iloa kuin aiemmin - ei toisaalta mikään muukaan. Viimeaikoina en ole kokenut millään lailla mielekkääksi oikeastaan mitään sellaista mistä olen aiemmin nauttinut. Minua ei nykyään juuri mikään nappaa, ei HUVITA. Odotan edelleen käänteentekevää muutosta elämässä ! Huoh :)

Eilen tosin koin onnenhetkiä pienen Niilo-koirani kanssa! Tämä osuus tekstistä katosi selittämättömästi jäljettömiin, mutta tiivistän asian siten että olimme leikkimässä 15-20cm korkeassa nuoskalumessa pienen koiran (jalat n. 10cm pitkät) kanssa ja lopputulos oli, että jouduin kantamaan toppatakkiin puetun hurmurini kotiin tämän lähes vaipuessa uneen sylissäni. Jotain tällaista olisi tarvittu:

Sormet ristissä

Pääsykoe tuntui omasta mielestäni helpolta ja siltä kuin se olisi mennyt ihan hyvin - tiedä sitten jos kaikilla muillakin on samanlaiset aatokset ja taso korkea. Valintakoetilaisuuteen oli kutsuttu n. 160 hakijaa ja n. 100 putoaa pois. Saa nähdä kuinka käy !

Aineistoesseetehtävässä meillä oli puoli tuntia aikaa lukea 14-sivuista pro gradun osaa, joka käsitteli matkailumarkkinointia ja Suomea matkailumaana. Tämän jälkeen teksti kerättiin pois, ja meillä oli puoli tuntia aikaa kirjoittaa essee aiheesta "matkailumarkkinoinnin haasteet". Kirjoitin mielestäni hyvän jutun - toivotaan ettei oma arvostelukyky ole huonontunut :D !

Matematiikassa osasin 3/4 tehtävästä täysin. 3 ensimmäistä olivat tosi helppoja. Viimeisestä vaikeammasta tehtävästä saatan hyvällä tuurilla saada osapisteitä hyvästä yrityksestä. ;)

Haastettelussa kysyttiin mm. omia hyviä ja huonoja puolia. Sanoin huonoksi puolekseni sen, että olen aivan järkkymättömän ankara itselleni. Voih. Muuten haastattelutilanne oli hyvin rento ja mukava, työhaastattelunomainen.

Nyt sitten sormet ja varpaat ristiin kaikille lukijoille ;) ! Saisin jotain kirjoitettavaakin jos elämään tulisi suuria muutoksia kuten muutto uudelle paikkakunnalle, ensimmäinen oma asunto, uusi koulu... jne jne jne !

Tuloksia on odotettavissa aikaisintaan 23.11, luultavasti paria päivää myöhemmin. Jännittävää !

Pääsykokeet huomenna.. kääk!

Huomenna olisi sitten ne ammattikorkeakoulun pääsykokeet. Saa nähdä miten käy, vielä ei jännitä mutta varmaan sitten kun yritän nukkumaan käydä ja aamulla matkalla sinne.

Olen huolissani omista matematiikan taidoistani. Voi ei. Olen huolissani myös kaikista muista taidoistani. Tutkin myös tänään vuokra-asuntojen hintoja Porvoossa, aika kallista näyttää olevan, mutta olenhan kyllä saanut aika hyvän summan rahaa kokoon jo nyt. Paljonkohan saan opintotukea sitten joskus kun johonkin kouluun mahdollisesti pääsen? Kelan jutuista ei tajua mitään.

Alle 3kk vanha iMacini räjähti käsiin - vietin toissapäivänä 40min applen tukipuhelimessa vain saadakseni kuulla kuinka kone on rikki, ja että minun on joko omalla kustannuksellani lähetettävä se lähimpään huoltoon (Helsinkiin!!) tai kiikuttaa se sinne itse. Huollossa ei - luonnollisestikaan - kaiveta esiin kovalevyn mukana kadonneita tiedostoja, vaan MYÖS TÄMÄ ON HALUTTAESSA TEHTÄVÄ OMAAN LASKUUN JOSSAIN MUUALLA !!!!! Luulisi että applen kaltaisella yrityksellä olisi mahdollisuus kohdella asiakkaitaan hiukan paremmin, ja sitäpaitsi: saako 1500€ tietokone hajota ALLE KOLMEN KUUKAUDEN KÄYTÖN JÄLKEEN???? Miten tämä on mahdollista.... Olen kuitenkin niin peruskäyttäjä, en lataa epäilyttäviä materiaaleja tai vieraile arveluttavilla nettisivuilla. En myöskään kaltoinkohtele konetta saati pudottele sitä lattialle. Ei voi siis omasta käytöstä olla kiinni... Raivostuttaa. :(

Sotapojat kävivät ovella, olin räjähtäneen näköinen ja hihittelin vain etten nyt tällä kertaa taida lahjoittaa mitään - myös poikia hymyilytti, en tosin tiedä mikä.

Vanha tietokoneeni on tullut kaivetuksi esiin naftaliinista, voisin melkeimpä tehdä jonkinlaisen kuvakatsauksen sieltä löytyneistä about 7438756678 vuotta vanhoista kuvamateriaaleista. Voi nolouden nolous !

Toivottakaa onnea pääsykokeeseen ! ;)

Vida, devuelveme mis fantasias, mis ganas de vivir la vida, devuelveme el aire...

Olen ollut tässä viimeiakoina melko hukassa tai ennemminkin hämmennyksissä tämän blogin ja muutenkin koko blogimaailman suhteen. Olen jopa useaan otteeseen miettinyt blogaamisen lopettamista - välillä on tuntunut ettei minulla ole mitään sanottavaa, ei mitään annettavaa tälle blogille tai yhdellekään sen lukijalle. Oma tietty uskollinen lukijakunta tuntuu löytyvän, mutta muuten en tiedä kuinka paljon tänne ihmisiä eksyy. Ja kuinka moni satunnainen kulkija palaa la vida locaan?

Näin kuitenkin toissayönä unta, jossa ISÄNI tuli sanomaan minulle ettei minun tulisi välittää siitä mitä muut minusta kirjoitusteni perusteella ajattelevat, ja etten saisi missään tapauksessa lopettaa blogaamista varsinkaan siksi, että pidän siitä jollain kierolla tavalla niin paljon. Oikeassa elämässä en voisi koskaan kuvitella että isäni sanoisi minulle mitään tuollaista, joten siksi kai siinä unessa oli niin paljon painoarvoa niillä sanoilla ;).

Päätös on siis tehty, en toistaiseksi lopeta blogin pitämistä, vaan jatkan samaan malliin kuin ennenkin. Toivoisin kuitenkin vähän apua lukijoilta: mistä minä voisin kirjoittaa? Mikä teitä kiinnostaisi?

Hyvä ystävä totesi vähän aikaa sitten että on tylsää etten kirjoita omasta elämästäni enempää. Sanoin ettei minun elämässäni tapahdu yhtään mitään - käyn töissä ja odotan töistä tultuani iltaa että pääsen nukkumaan jotta seuraava päivä voisi tulla... Ja sama rumba uudelleen.

Minulla on muuten ensiviikolla Haaga-Helian Porvoon toimipisteen pääsykokeet - kyseessä on matkailualan ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutusohjelma, jonka käytyäni olisin tutkintonimikkeeltäni restonomi. Alan sopivuudesta minulle en oikein tiedä, mutta aion ottaa pääsykokeet todella tosissani koska haluan päästä jollain tavalla eteenpäin tässä tyhjiöltä tuntuvassa tilassa jossa en tiedä mitä sitä opiskelisi, mitä elämällä tekisi ja mitä mistäkin ajattelisi. Toivotaan parasta :)

Ps. Espanjaa ymmärtävät varmaan tajuavat otsikon perusteella tämänhetkisen mielentilan. Että silleen...

Viisautta

"Ja jos kaksi höperöä asuu samassa saaressa, niin he joko tietävät toisistaan kaiken tai eivät halua tietää toisistaan mitään. Todennäköisesti sekä niin että näin. Nimittäin: eivät halua tietää, koska tietävät."

-Pikku Myy

Hammaslääkäripelkoa käsittelevä teksti poissa......

Niin. Poistin sen edellisen tekstin, sillä olin sitä kirjoittaessani todella poissa tolaltani sekä vihainen. Minun henkilökohtaisen elämäni tragediat jääköön tämän blogimaailman ulkopuolelle, sillä en myöskään jaksa puolustautua tätä kommentoineille asiassa joka on minulle niin äärettömän vaikea. Olkoot. :(

Minä ja minun äärirationaalinen ajatteluni 8).

Mainoksia

Puhuimme tänään töissä mainoksista jotka ovat jääneet mieleen vuosien varrella. Kotona sitten selasin rakasta youtubea löytäen mm. tällaisia helmiä:

Mahtavaa !!!

Kolumnin kirjoittamisen sietämätön vaikeus... ja muu mierda

Yritin kirjoittaa kolumnia paikallislehteen. Se on ollut minulle kohtuullisen hankalaa joka kerta, tosin aina hyvin palkitsevaa. Tällä kertaa tekstiä ei syntynyt hiestä ja kyynelistä huolimatta. Olen pitkään lohduttanut itseäni huonon itsetunnon puuskissa ajatuksella siitä että vaikken mitään muuta osaisikaan niin ainakin kirjoittaminen suht.koht. hyvin sujuu - nyt kun sekin takkuilee tuntuu ettei mitään jää jäljelle. L ei voinut eilen käsittää miksi itkin omaa surkeuttani ja sitä miten joku ihminen voikaan olla niin tavattoman keskinkertainen kuin minä. Ei mitään erityisalaa. Ei mitään erityisosaamista. Olisi kiva, jos löytyisi sellainen asia jossa voisin olla aivan ylivertainen, ja johon voisin keskittyä intohimolla ja antaumuksella. Ei pitäisi kai valittaa mutta kai minä saan omassa blogissani kertoa että miltä nyt tuntuu?

Minusta on myös todella hankalaa valita aihetta kirjoitukseeni - en nimittäin tahdo kenenkään tunnistavan itseään tekstistäni. Voisin helposti tulla loukanneeksi minulle läheisiä ihmisiä kärkevillä mielipiteilläni. Kuinka vapauttavaa olisikaan kirjoittaa juuri siitä mistä itse haluaa! Vaan kun se ei ole niin yksinkertaista.. Välitän yksinkertaisesti liikaa siitä satunko loukkaamaan jotakuta. Siis minulle tuttua ihmistä, tuntemattomista viis.

Sitä paitsi: jos olen hyvä kirjoittamaan, miksi en menestynyt paremmin äidinkielen ylioppilaskokeessa? Koska kaikki olikin vain turhaa illuusiota, ja olen kirjoittajanakin keskinkertainen? Hurraa ! Eikä minua auttanut koetilaisuudessa sekään, että osaisin esimerkiksi nyt tunnistaa tämän blogitekstin otsikossa olevan intertekstuaalisen yhteyden Milan Kunderan "Olemisen sietämätön keveys"-kirjan kanssa. Se siitä tekstitaidosta.

Seuraava masentava asia.

Minä olen mielestäni surkea englanninkielen puhuja. Ymmärrän englantia hyvin ellen jopa erinomaisesti, osaan lukea ja kirjoittaa sitä. Mutta joskus en osaa puhua englantia ollenkaan. Siksi ehkä opinkin espanjan niin nopeasti? Pakko oli kommunikoida enkä halunnut käyttää englantia. Onneksi en paljastunut, sillä meksikolaiset perheenjäsenenikään eivät englantia osanneet. Hahaa!

Englanninkielessä ovat hankalia sellaiset sanat, joissa on r-kirjain, esim. wear, swear, right, worry..... En kertakaikkiaan osaa sanoa tuota r-kirjainta. Ja minä muka oikea maailmanmatkaaja. HAH!

Ok. Ehkä vähän ylireagoin. Kyllä minua silti hävettää puhua englantia siksi etten osaa sanoa em. esimerkkisanoja täydellisesti. Puhun mieluiten espanjaa. Arriba !

Muuten. Jos paikalla ei ole muita suomalaisia paranee englanninkielentaitoni huomattavasti. En pelkää virheitä jos muut suomalaiset eivät kuuntele. Mistä johtunee?

Kaiken tämän valituksen ja surkeuden keskellä totean kuitenkin, että minulla oli tänään oikein mukava työpäivä!! Vaikka työpaikkani onkin erinomainen itsetunnonlatistaja noin muuten.

Olen myös hyvin iloinen muutamasti uudesta blogista jotka olen löytänyt, ja joita olen ryhtynyt viimeaikoina seuraamaan. Yhteen olen jäänyt suorastaan koukkuun: Bosborin rannalla

Es la emoción más directa que hay, mas no será infinita porque somos fuego en el fuego..

Tekisi mieli kirjoittaa tulenpalavia tekstejäa siitä, kuinka olen kokenut itseni kaltoinkohdelluksi erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Haluaisin haukkua minua viimeksi hoitaneen hammaslääkärin ja toivoa julkisesti tämän kuolemaa - mutta lapsellistahan se olisi, eikä hän sitäpaitsi varmasti ollut ollenkaan pahantahtoinen, korkeintaan ammattitaidoton. Toinen kohtaamani tyyppi oli paikallisen verotoimiston täti, joka kohteli minua tylysti ja sai minut tuntemaan itseni täydelliseksi idiootiksi. Mutta ehkäpä hänellä oli vain huono päivä ja muina päivinä kohteleekin asiakkaitaan silkkihansikkain ja hymyillen? Enhän minä tiedä, muuta kuin sen että kyseessä on tutun tutun äiti, eli sehän on jo lieventävä asianhaara. Ihan tavallinen ihminen varmasti. Joissakin paikoissa henkilökunta ei vaivaudu edes tervehtimään asiakasta, ellei tämä itse hakeudu juttusille taikka apua pyytämään - tällöinkin saa usein tuntea tietynlaista häpeää siitä, että tulipa häirittyä ihmistä työssään. Vaan mikäs sen asiakaspalvelijan työnkuvaan kuuluikaan?

Niimpä niin. Olisin itse varmaan maailman huonoin asiakaspalvelija. Tai maailman huonoin lääkäri, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä jne jne jne. Äidin mukaan minulta puuttuu muiden hoivaamisessa oleellinen kyky empatiaan. Se siitä.

Vielä kun keksisi, että missä sitä voisi itse olla hyvä? Ei-toivottujen ammattien ja alojen lista on pitkä, miten löytäisin jotain sinne toivottujen listalle? Karu totuus on, ettei mistään sellaisesta mitä olisi oikeasti kivaa ja mielekästä tehdä ei saa niin paljoa palkkaa, että se tyydyttäisi tällaista prinsessa-elämästä haaveilevaa. Tai no: onko kenelläkään tarjota minulle paikkaa esimerkiksi erilaisten turistirysien ja niissä tehtävien retkien ja matkojen arvioijana? Matkatoimistojen tarjoamien hotellien koenukkujana? Siis työ, jossa saa matkustaa ja tavata uusia ihmisiä, jossa saa tutustua uusiin paikkoihin, olla paljon tekemisissä ulkomaalaisten kanssa? Työ, jossa huominen ei koskaan ole samanlainen kuin eilinen? Onko ehdotuksia?

Saapas nähdä tipahtaako postiluukusta tällä viikolla pääsykoekutsua vaiko ei - turhauttaa ajatella, etten pääse ikinä kotoa pois. Älkää toki käsittäkö väärin - mikäs tässä majaillessa, ei valittamistakaan mutta alkaa tuntua että alkaisi olla jo aika. Pliis. Jotain omaa.

Manda una señal <3

Tätä olen kuunnellut viimeaikoina enemmän kuin mitään muuta.. Aivan ihana kaunis kappale!

kahden maailman rajalla, missä joki seisoo

Välillä tulee pitkiäkin aikoja, jolloin ei tiedä mistä sitä oikein kirjoittaisi. Nyt tekisi mieli kirjoittaa useammastakin aiheesta mutta tuntuu ettei jaksa! Typerää. Muiden blogeja käyn seuraamassa päivittäin, mutten jaksa paneutua omaani.

Halusin esimerkiksi ottaa esille kysymyksen siitä, että mitä on olla pihi/saita/itara/nuuka? L on kovasti vihjaillut viimeaikoina minun olevan käsittämättömän (ja välillä jopa ÄRSYTTÄVÄN?) nuuka. Olen ehkä osittain samaa mieltä; en tuhlaa rahojani ns. turhuuksiin sillä minulla on selvät tavoitteet joita varten säästän:

1) lomamatka ensikesänä

2) opiskeluaikojen vuokriin sunmuuhun.

Onko tämä muka tyhmää? Minusta on paljon tyhmempää kantaa jokainen tilille ilmestynyt roponen hesburgeriin tai pizzeriaan, ja sitten nurista ympäriinsä kuinka taas on rahat loppu ja kuinka ei ole varaa esimerkiksi matkustaa. Jokainen tietysti tyylillään mutta....

Oletteko te nuukia? Säästättekö jotain tiettyä varten vai kuulutteko niihin, jotka eivät juuri kanna huolta huomisesta?

Toinen asia. Reilausinnostukseni taisi sammahtaa ennen kuin pääsi kunnolla edes roihahtamaan... Ajatus reilistä itsessään siis edelleenkin houkuttaa, mutta ei yksin. En usko että jaksaisin itsekseni tehdä noin pitkää matkaa. Sen sijaan haluan taas Meksikoon - YLLÄRII ! Sinne menossa on se hyvä puoli, että on aina paikka jonne mennä, ei tarvitse käyttää suuria summia hotelleihin ja ruokiin, vaan voi keskittyä olennaiseen :). Kysyin lähtisikö L mukaan , muttei yllättäen innostunut ajatuksesta. Matkustan sitten vissiin tulevaisuudessa aina vaan yksikseni. :( Hmph.

Täytynee vielä miettiä tätä ensikesäistä matkaa, eihän sitä tiedä mistä tässä vielä innostuu... Meksikonpolte tosin on päivä päivältä pahenevaa sorttia.

Ps. Näin muutama yö sitten unta, jossa olin saanut äitini ja pikkusiskoni houkuteltua mukaani Meksikoon. Yövyimme hotellissa Mexico cityssä, mutta äitini ja siskoni vain marisivat jatkuvasti kuinka eivät pitäneet sateesta ja kuinka halusivat kotiin. Jossain vaiheessa kävi ilmi, ettei meillä ollutkaan varaa matkustaa kotiin, ja minut passitettiin työnhakuun. Hauska uni.

Muutama viikko sitten olin jälleen saapunut unessani Meksikoon, tällä kertaa viidakkoon. Siellä paras meksikaano-ystäväni halasi minua ja sanoi ettei minulla ollut mitään hätää, kun olin heidän seurassaan (pelkäsin ilmeisesti jotain LEIJONIA??). Samassa rytäkässä puhelimeni putosi kiveen ja sim-korttini halkesi kahtia..... Kummaa.

Vaihtarijuttuja taas.. vastauksia kommentteihin ja muuta

Kammottavaa, tunnen laiminlyöneeni uskollista lukijakuntaani joka tätä menoa varmasti vielä hylkää minut. ;) Minulla välähti hetki sitten että olen saanut parikin kommenttia, joissa pyydettiin kertomaan esim. vaihtovuoden kustannuksista jne. enkä ole vielä kirjoittanut siitä aiheesta mitään !

"olis kiva kuulla siitä, miten sait vanhempasi suostuteltua vaihtoon.. ja mistä rahat? ja seki toki kiinnostais, kuinka paljon vuosi tuli kustantamaan? ilman omia ostoksia tietenkin :D"

Vanhempiani ei tarvinnut suostutella lainkaan. Isosiskoni oli ollut vaihto-oppilaana jo aikoinaan ja suostuttelutyö oli tehty jo aiemmin + vaihtovuoden positiiviset vaikutukset olivat näkyvissä ihan lähellä. Minulle tämä osuus vaihdosta oli siis helppo, vanhempani suorastaan kannustivat minua hakemaan ohjelmaan ja ostivat minulle joululahjaksi punaisen matkalaukun joka sitten matkasikin seuraavana kesänä kanssani Meksikoon.

Kustannukset suomen Rotaryn kautta ovat minimaalisen pienet: suurimmiksi pakollisiksi kustannuksiksi tulevat mieleeni..

- järjestelymaksu (250€)

- rotary-takki (mitä se maksoi?? ei mitään hajua mutta ei kallis)

- vakuutukset

- viisumi (72€)

- lennot (Helsinki-Mexico City-Helsinki 1500€, Mexico city - Minatitlan 120€, host-perheeni maksoi vuoden lopussa lentoni Minatitlan-Mexico city).

- orientaatioleiri Mexico cityssä (kolmisensataa dollaria, sisälsi ateriat, retkiä, mahtavan hotellin kaupungin keskusaukiolla sekä tukea ja turvaa lentomatkoilla ja ensimmäisinä päivinä.)

Kustannukset riippuvat paljon siitä minne asti on menossa, minun lentolippuni oli voimassa vuoden lähtöpäivästä, ja sain valita paluupäivän mieleni mukaan - tällaiset lentoliput taitavat olla niitä economy-luokan kalleimpia mutta ehdottomasti paras ratkaisu vaihto-oppilaalle. Esimerkiksi euroopassa lentoliput ovat halvempia ja kustannukset pienentyvät tältä osin (ainakin aluksi, on myös hyvä ottaa huomioon maan yleinen hintataso sillä vaikka maahan lentäminen olisikin halpaa voi siellä asuminen olla kallista ja lopulta rahaa menee ihan yhtä paljon kuin jos olisikin lähtenyt jonnekin kauemmas. Paljon riippuu maasta.)

Rotary järjestää vuoden aikana myös retkiä, joille voi halutessaan osallistua. Meksikossa yleisin retki on ruta maya, ja sille osallistuvat lähes kaikki. Miedän piirimme järjesti kaksi rutaa, Ruta Mayan sekä Ruta Colonialin, enkä todellakaan suosittele kenellekään jäämistä pois näiltä vaihtarien yhteisiltä matkoilta. Ikinä. Missään tapauksessa. Näiden matkojen arvo on paljon suurempi kuin mitä rahassa voi mitata.

Retket: (sisältävät majoituksen, sisäänpääsyt turistikohteisiin sekä ruokailun.)

Ruta Maya n. 800 usd, (kesto n. 2vko)

Ruta Colonial n. 550€ (kesto n. 2vko)

Ruta Tajin 0€ (kesto alle vko)

Encuentro Nacional de Zacatecas n. 400 usd (kesto 5 pvä)

Tervetuliaisjuhla Tuxtepec 0€, (kesto n. 1 vko)

Tapaaminen Veracruz 0€

Piirikonferenssi Veracruz 0€

En oikeasti edes muista (hälyttävää!!) kaikkia näitä rotaryn järjestämiä juttuja, kaikki pakolliset olivat meille maksuttomia ja klubit maksoivat kuljetuksen kohteisiin. :)

Joitakin kuluja voi aiheutua jos vaihto-oppilas joutuu itse kustantamaan koulupuvut, kirjat jne. Minulla oli sellainen perhe joka totesi heti kättelyssä kohtelevansa minua kuin omaa tytärtä joten sain koulupuvut sunmuut itselleni ilmaiseksi. Kirjojahan ei ollut minun koko koulussani koskaan nähtykään, joten niihinkään ei palanut rahaa.

Tällä tavalla summaten vaihtovuosi voi vaikuttaa kalliilta jutulta mutta sen arvoa ei - ihan OIKEASTI - voi rahassa mitata. Nykyisessä rahan pyörittämässä maailmassa voi kuulostaa kornilta todeta rahan olevan vain rahaa, mutta itse ainakin rahakirstun päällä istumisen sijaan käytän mieluummin rahani johonkin sellaiseen josta saamani muistot kulkevat mukanani läpi elämän.

Puspus. :)

edit!

Pengoin hiukkasen tuotta meksikonaikaista blogiani, ja löysin tällaisia erityisiä sivuja:

Ruta Mayan ohjelma

Kuvia suomi-esitelmästäni

Kuvia valmistajuaisista

Ensimmäisen perheeni esittely

Toisen perheeni esittely

Viimeinen koulupäiväni

Hammasfobia.....

Minulla on vuosi vuodelta paheneva/pahentunut hammaslääkäripelko, ja oli todella kovien ponnistusten takana että sain varattua itselleni ajan edes hammastarkastukseen - olin näet aivan varma että puoliksi lohjennut hampaani olisi joko pakko poistaa tai juurihoitaa. Pääsin kuitenkin kunnialla hammastarkastukseen ja selvisi että homma hoituisi "ihan vaan" poralla ja muovipaikalla, käyntikertoja varattiin 2 kpl. JA NÄMÄ KÄYNTIKERRAT OLIVAT EILEN JA TÄNÄÄN!

Eilinen meni tosi huonosti; itkin koko vastaanoton ajan ja olin niin kauhuissani ja paniikissa ettei mitään meinattu saada tehtyä, ja minua vihloi hirvittävästi KOLMESTA (3!!!) puudutuksesta huolimatta. Olin varma että tämä antoi sinetin hammaslääkärissä käynneilleni ja palaisin hammaslääkärin penkkiin aikaisintaan kahdenkymmenen vuoden päästä. Ihana hammashoitaja kuitenkin kertoi, että pelkopotilaan on mahdollisuus saada rauhoittava lääke tuntia ennen vastaanottoaikaa, ja päätimme kokeilla sitä tänään. Ajatus rauhoittavasta ei lohduttanut ja nyyhkytin yksin huoneessani useita tunteja sekä kokemaani järkytystä että tulevaa koitosta. En myöskään saanut yöllä peloltani nukutuksi.

Päivä töissä meni kuin sumussa - en muista lainkaan mitä olen tänään tehnyt. Kävin salaa nyyhkimässä nurkan takana tasaisin väliajoin enkä ollut saada evääksi tekemääni herkkusalaattia alas - olin varma että tämänpäiväinen olisi hirveä kokemus.

Olin vastaanotolla tunti ennen varaamaani aikaa, ja sain lääkkeeni. Istuin odotushuoneeseen pelaamaan kännykälläni TETRISTÄ (:D!!!) sillä en uskaltanut katsella ympärilleni. Pelkäsin vähän lääkkeen vaikutusta, menisinkö ihan pökkeröiseksi vai miten kävisi?

Lääke auttoi minun kohdallani todella hyvin enkä tirauttanut kyyneleen kyyneltä koko operaation aikana ! En myöskään kärsinyt samasta vihlonnasta kuin eilen. Lähdin hammaslääkärin vastaanotolta hymyssä suin - ensimmäistä kertaa ainakin viiteentoista vuoteen ;).

Niin sitä ihminen vain selviää kaikesta, vaikka minä olenkin niitä jotka istahtavat mieluummin sähkötuoliin kuin hammaslääkärin tuoliin. Olen todella ylpeä itsestäni! Voitin pelkoni kaksi kertaa peräkkäisinä päivinä, ja pelko on varmasti nyt myös pari astetta lievempää, kun tiedän ratkaisun löytyvän. Hyvä!

Oli pakko jakaa tämä kokemus täällä blogissa, sillä olen niin HELPOTTUNUT ! :))

Vaikea päätös?

Päässä muutamia viikkoja pyörinyt ajatus on hiljalleen muodostumassa päätökseksi. Olen pelannut 8-vuotiaasta lähtien lentopalloa intensiivisesti ja rakkaudella. Varsinkin varhaisessa teini-iässä urheilu oli minulle suuri intohimo ja elämän kiintopiste. Joskus ollessani 16-vuotias minulla todettiin rakenteellinen vika alaselässä (jonkinlainen välilevyrappeuma, what?) joka estäisi päivittäisen intensiiviharjoittelun jota siihen aikaan vielä harrastin (viikko-ohjelmaan kuului 3 x aamuharjoitukset + 3-5 x iltaharjoitus + kuntosali + pelit), ja alamäki lentopallon suhteen alkoi hiljalleen - minua kun ei kiinnostanut mikään muu kuin huipulle pääseminen ja miten huipulle pääsee ilman harjoittelua?

Lopulta selkäongelmani ei ollutkaan ihan niin vakava kuin miltä se aluksi kuulosti (lääkäri oli kieltänyt kaiken hyppimisen ja juoksemisen) mutta terävimmän kärjen harjoittelumotivaatiolta se oli jo ehtinyt viedä. Nyt olen sinnitellyt nelisen vuotta huonolla motivaatiolla harjoituksissa ja peleissä miettien että onko tämä nyt sitä mitä lentopallolta haluan?

Tällä hetkellä minulla olisi pelipaikka naapurikaupungin naisjoukkueessa jossa muut pelaajat ovat minun lisäkseni paria poikkeusta lukuunottamatta 15-vuotiaita. Harjoitukset ovat 3-4 kertaa viikossa, ja vuoden 2009 puolelle on ilmoitettu yli 10 sarjapeliä (siis kolmen kuukauden sisälle). Harjoitusringissä on n. 12 pelaajaa (karkea arvio, kuitenkin huomattavasti yli lentopallojoukkueellinen) joten kilpailu pelipaikoista on kovaa ja valmentajan mukaan kentällä ovat vain ja ainoastaan ne jotka jaksavat harjoitella - kuulunko minä tähän ryhmään? En. Minä haluan pelata, en harjoitella.

Eikä sekään itse asiassa ole ongelma: aina löytyy porukoita joiden kanssa voi käydä ihan vaan pelailemassa vaikka kerran viikossa, eikä kukaan syyllistä vaikket aina jaksaisikaan olla paikalla - se kuulostaa tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni sopivalta ratkaisulta paljon enemmän kuin hiki otsalla-puurtamista vaativa kilpaurheilu. Mikä tässä sitten on niin vaikeaa?

On vaikeaa luopua jostain sellaisesta, johon on hirvittävän tottunut. Pitäisikö minun siis ilmoittaa valmentajalleni, että väistyn niiden tieltä jotka tosissaan haluavat harjoitella? Moni näistä joukkueeni 15-vuotiaista voi ihan hyvin vielä päästä huipulle lentopallossa, mutta minun aikani on jo auttamatta ohi, sillä en usko riittävää motivaatiota enää löytäväni vaikka hetkittäin haluaisinkin. Pelipaikasta luopumista helpottaisi se, etten ole erityisen läheinen joukkueeni kanssa. Minulla ei yleensä ole vaikeuksia sopeutua uusiin porukoihin, mutta tässä tapauksessa se, että muut ovat tunteneet toisenta pikkutytöistä lähtien, ovat samassa koulussa ja hengaavat samoissa porukoissa vapaa-ajallakin (+ tähän vielä päälle se 5 vuoden ikäero, 15-vuotiaan maailma on kuitenkin vielä hyvin erilainen kuin omani ) on saanut aikaan sen etten tunne kuuluvani porukkaan. ( Älkää siis käsittäkö väärin, porukka on todella mukavaa mutten vain keksi mistä puhuisin heidän kanssaan. Ei mitään henkilökohtaista siis :) )

Muutama päivä sitten mietin että mistä minä oikeastaan edes tykkään - kirjoitin suurpiirteisen listan joka näytti suurinpiirtein tältä: leipomisesta, suklaasta, pienistä koirista, kieltenopiskelusta, lukemisesta ja kirjoittamisesta, filosofiasta ja psykologista, ruuanlaitosta, aurajuustosta, piirtämisestä ja askartelusta, matkustelusta, musiikista ja valokuvaamisesta. En lisää lentopalloa tähän listaan - miksi siis minä (aikuinen ihminen?) kiduttaisin itseäni sellaisella harrastuksella joka ei ainakaan tällä hetkellä tunnu olevan minua varten? Tiedän tältä istumalta ainakin yhden porukan jonka kanssa voisin käydä rennolla otteella pelailemassa kerran viikossa ilman kamalia paineita. SE kuulostaa kivalta.

Ehken silti soita valmentajalleni vielä tänään, kenties huomenna.. Mietitään nyt vielä vähän.

Reilisuunnitelmia

Olen tutkinut reilausasioita netistä ja tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että kyllä se vaan on ensikesänä lähdettävä! Olen jo ollut muutamiin kavereihini yhteydessä, ja olen jo sopinut tapaavani Berliinissä saksalaisen ystäväni Johannan, ja matkustavani tämän kanssa myöhemmin Berliinistä Hannoveriin, jossa hän itse asuu. Hollannissa minulla ei ole ainakaan toistaiseksi mitään kontakteja, mutta olen ollut yhteydessä jo Belgialaisiin ystäviini ja saanut kutsun heitä tapaamaan. Belgiasta olen ajatellut matkata Luxemburgin kautta Ranskaan, jossa minulla on yksi "ihan kiva" kaveri ja yksi todella ihana ystävä. Täytyy vielä olla heihin yhteydessä ja selvittää alustavasti heidän kesäsuunnitelmiaan ja mahdollisuuksiaan tulla esim. Pariisiin minua tapaamaan. Matkasuunnitelman mukaisesti olen matkalla Ranskasta Sveitsiin, jossa Michelle-niminen sveitsiläistyttö majoittaa minua Bernissä pari päivää. Sveitsistä olen ajatellut matkailla Torinoon ja Milanoon Italian puolelle, jos aikataulu vain sellaisen sallii. Pohjois-Italiassa minulla ei valitettavasti ole kontakteja, mutta eiköhän siitä selvitä kuitenkin ;-). Italiasta matkaan rannikkoa pitkin Barceloonaan, jossa minua odottaa jälleen yksi paikallinen turistiopas. Barcelonasta matka jatkuu jälleen aikataulusta riippuen joko Valencian kautta Madridiin tai suorinta tietä Madridiin, josta aion lentää takaisin Helsinkiin. Jännittävää!

Matkaan olisin nyt näillä näkymin lähdössä ihan itsekseni, sillä L ei ole innostunut ajatuksesta kiertää maita ja mantuja reppu selässä - hän on enemmän sellainen "lähden paikkaan X, olen siellä viikon hotellissa ja palaan kotiin"-tyyppi. Eikä siinä mitään.. Kidutustahan reppumatka olisi sellaiselle joka ei siitä tykkää, eikä minua innosta lähteä kiduttamaan ketään yhtään mihinkään, kun voin itse omilla kontakteillani kuitenkin reissata melko kevein mielin yksiksenikin. Word.

Pus pus.

Espanjaa kansalaisopistossa.. wehee!

Kerroin aiemmin että olin aikonut ilmoittautua kansalaisopiston espanjantunneille mutta ilmoittautuminen oli mennyt minulta ohi. Soitin kuitenkin opistolle ja minulle kerrottiin että vapaita paikkoja oli jäljellä useassa ryhmässä, joten ilmottauduin espanjan neloskurssille (joka siis oli esitteen mukaan vaativin). Ensimmäisen tunnin jälkeen meksikolainen opettaja totesi ettei minun ole järkeä tulla sille kurssille, ja suositteli ennemminkin toista ryhmää jossa ei niinkään käytäisi läpi kielioppia, vaan kyseessä olisi nimenomaan keskustelukurssi - päätin vaihtaa ryhmää.

Kerroin opettajalleni haluavani hieman myös kielioppiopintoja, sillä en rehellisesti sanottuna tiedä espanjan kieliopisto yhtään mitään: kaikki kielitaito on opittu kokeilemalla, kuuntelemalla ja erehtymällä. Puhun (ainakin omasta mielestäni?) hyvää ja sujuvaa espanjaa, mutta haluan pyrkiä täydellisyyteen kieliopin kanssa ja täydentää sanavarastoani. Olen nyt käynyt kaksi kertaa tällä keskustelukurssilla ja kyllä siitä ihan varmasti jotain hyötyä on - harjoitusta puhumiseen tulee ainakin kerran viikossa, ja tämän lisäksi teen vielä kirjoitustehtäviä joita opettaja minulle antaa. Aika kiva.

pusi!

Kolumnia

Tällainen kolumni oli viimeviikolla paikallislehdessä. Jos tässä ei näy kunnolla niin juttu löytyy myös TÄÄLTÄ. :)

Suuret suunnitelmat!

Paljastan jotain. Olen kova "masentumaan" syksyllä, eli tylsistyn kaikkeen eikä huvita tehdä muuta kuin maata sängyn pohjalla syömässä suklaata. Tähän taas ei auta mikään muu kuin ihanan MATKAN SUUNNITTELU! Ja mikäs se parempi matka ensi kesäksi, kun pikkupikku-reilimatka euroopassa junalla rinkka selässä ! Voi tätä suunnittelun ihanuutta - olen listaihminen joka aina kirjoittaa kaikesta suunnitelmia ja listoja ja tutkii asioita ihan liikaa etukäteen saamatta silti paljon mitään aikaan.

Olen suunnitellut jotain seuraavanlaista reittiä:

Helsinki - Berliini - Hannover - Amsterdam - Rotterdam - Brysseli - Liége - Luxemburg - Pariisi - Bern (?) - Milano - Torino - Nizza (?) - Marseille (?) - Barcelona - Valencia (?) - Madrid - Lissabon (?) - Helsinki.

Lentäisin siis aluksi Saksaan ja lopulta Espanjasta/Portugalista takaisin varastaen näin itselleni lisäpäiviä reilipassin kestäessä vain kuukauden. Reittisuunnitelma on todella alustava ja jotain voi hyvinkin jäädä pois tai tulla tilalle matkan varrella, en kuitenkaan ole kiinnostunut juoksemaan kieli poskella nähdäkseni mahdollisimman paljon, vaan keskityn mielummin rentoon meininkiin ja matkasta nauttimiseen. Matkaseurasta minulla ei ole vielä mitään hajua - saa nähdä tulenko lopulta lähteneeksi matkaan yksin vai saanko kenties houkuteltua L:n mukaani. Toisaalta yksinmatkustamisen vapaus ja seikkailullisuus houkuttelevat mutta toisaalta ensimmäiselle reilimatkalle ottaisi mielellään jonkun mukaan. Saa nähdä miten käy.

Tähän toivon paljon kommentteja sellaisilta jotka joko ovat kiinnostuneita reilaamisesta tai ovat joskus reilanneet!

Puspus :)

En ehkä tiedä mitä tehdä vaikka joskus olenkin varma ja joskus makaan aivan hiljaa ja uskallan vain epäillä

Olen syyllistynyt viimeaikoina blogin heittellejättöön johtuen milloin ulkomaanvieraista, milloin väsymyksestä ja milloin siitä ettei minulla ollut tietokonetta käsillä. Vanhan uskollisen läppärini korjaaminen ei ollutkaan sitten niin helppo juttu kun aluksi luulin, sillä käyttöjärjestelmän asentaminen uudelle kovalevylle ei sujunutkaan niinkuin piti ja kone piti taas viedä takaisin liikkeeseen - siellä niitä poikia jo nauratti kun tulin tas läppäri kainalossa kylään. Perjantain lähettivät viestin että kone olisi valmis, mutta kun menin hakemaan pikkuistani kotiin olikin liike suljettu ja ovella lappu että kesäaikaan palvelua saa vain maanantaista torstaihin !! Voi rähmä. Minulla on nyt kuitenkin jo onneksi tämä ihanaakin ihanampi uusi iMac eli pöytäkone, josta olen haaveillut jo kohtuullisen kauan. Tällä on parempi kirjoittaakin!

Minulla oli siis taas vaihteeksi vieraita Meksikosta, (host-)pikkuveljeni Alex ja yhteinen kaverimme Viriato. Viriato vietti Suomessa 4 päivää, ja Alex viihtyi viikon verran. Alex mieltyi Suomeen siinä määrin että pyysi minua tsekkaamaan hänelle opiskeluvaihtoehtoja täältä, saa nähdä miten siinä käy. Kuvia laittaisin toki mielelläni, mutta kuvankäsittelyohjelman hankkiminen uudelle koneelle on toistaiseksi viivästynyt joten kuvia luvassa sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.

Olen harkinnut lähteväni espanjankurssille parantelemaan kielioppitaitoja ja sanastoa. Kansalaisopiston ilmoittautuminen vain meni salakavalasti ohi, joten täytyy soitella heti maanantaina ja kysellä oisko peruutuspaikkoja tai jotain. Olisi kiva, opettajakin on ihan ihka-aito meksikolainen ;).

Hups

Sen verran nyt vain infoan että en taaskaan ole ehtinyt blogia päivittää kun meksikon pikkuveljeni majailee nurkissani vielä huomiseen iltaan asti, sitten taas paluu tänne 8).

Bittitaivaalla lentelevä data

Kovalevy on kuulemma jotenkin sähköisesti tuhoutunut(??), eikä siitä siis ole ongittavissa dataa ulos. Huono juttu, tosin voin huokaista sen verran helpotuksesta etten ole sentään IHAN KAIKKEA varmuuskopiointia laiminlyönyt, suurin osa kuvista on tallessa, mutta paljon tärkeää meni kyllä bittitaivaallekin.. Harmi juttu, mutta kaipa tästä oppii että varmuuskopiointi on tehtävä SÄÄNNÖLLISESTI. Kurjaa.

Korjaus sinänsä ei ole mikään kovin hintava, uuden kovalevyn laittavat vaan.

Drama

Uskollinen läppärini otti ja hajosi - hyvästi kaikki kuvat, tekstit ja päiväkirjat. Vein ressukan atk-liikkeeseen hoitoon, saa nähdä saavatko mitään pelastettua. Surku.

Siskot suomessa

Noniin. Nyt pientä katsausta siitä mitä ehdimme viikon aikana meksikon vieraiden kanssa tekemään. Ylenpalttista matkustelua rajoitti melko paljon se, että olin itse aamut ja aamupäivät töissä - siitäkin huolimatta ehdimme käydä mm. Helsingissä, Kotkassa ja Lappeenrannassa. Melko paljon päiviimme sisältyi tutustumista Haminaan ja sen ympäristöön, minun elämääni ja perheeseeni sekä L:n perheeseen. Tarinaa lienee helpompi kertoa kuvin, joten:

Haminan raatihuone. Klassinen nähtävyys ympyräkaupungissamme.

Ohjelmaan kuului myös lyhyt kierros Haminan valleilla:

Tässä Veronica ihastelee sauna-kylttiä...

Lappeenrannan hiekkalinnaa katsomassa

.. Ja paikallisen jäätelön maistiaiset. Vaniljaa, suklaata ja cappuccinoa. Tykkäsivät.

Hiekkalinnan viereisellä hiekkalaatikolla riitti leluja myös vähän isommille

Paavo Pesusieni-fanaatikko Magui...

Perinneruokaa.. Heeeeh

Korkeasaaressa !

Korkeasaaren apinat + Magui ja vero

Korkeasaaresta matkasimme lautalla kauppatorille katsastamaan pakolliset Helsinki-nähtävyydet:

Kävimme syömässä Forumin Chico's-ravintolassa..

.. Sekä kampissa kokeilemassa miten meksikolainen kihara taipuu suoraksi!

Kotkassa ohjelmaan kuului yksinkertaisesti shoppailua sekä lyhyt kaupunkikierros + sapokassa samoilua:

Muita mainitsemisen arvoisia asioita lienevät mm. se, että äitini ja pikkusiskoni kuskasivat tytöt minun töissä ollessani katsomaan hevostamme(/hevostaan, en tiedä miten tämä pitäisi ilmaista kun se hevonen on äitini omistama mutta pikkusiskoni omima? hehs), ja se että vietimme yhden lähes kokonaisen päivän tutustuen L:n sukuun. Yksi päivä oli myös pyhitetty vierailulle työpaikallani. Viimeisenä iltana vuokrasimme elokuvia ja katsoimme niitä sipsejä ja popcornia napostellen - erittäin hyvä ratkaisu, sillä tyttöjä oli jo kolmen viikon ajan kuljetettu paikasta toiseen jatkuvalla syötöllä eikä noin pitkään jatkuva matkalaukkuelämäkään ole mitään erityisen rentouttavaa.

Kiva viikko oli, mutta onneksi nyt on pari viikkoa aikaa hengähtää ennen seuraavan erän saapumista ;).

Vieraita muilta mailta

Meksikolaiset vieraani lähtivät tänä aamuna kohti kotia pitkän matkan jälkeen. Ohjelmassa oli ensin viikko Saksassa, viikko Belgiassa ja tämä viimeinen viikko minun kanssani Suomessa. Kotiin tultuani tänään löysin huoneeseeni piilotetun ihanan kirjelappusen yhdeltä kolmesta vieraastani. Ihana, liikutuin kyyneliin.

Seuraavia vieraita saankin odottaa elokuun 10. päivään.

I want more life, fucker. Mitä on olla ihminen?

Heheh. Nyt kun olen päässyt vauhtiin näissä arkistojen penkomisissa, niin päätin julkaista tässä erään toisenkin harjoitustyön lukioajoilta. Olen joskus maininnut tästä tehtävästä blogissakin, koska koin sen melko vaikeaksi silloin. Voisiko joku Blade Runnerin nähnyt filosofi kertoa onko tässä mitään järkeä? Sain tästä muistaakseni 5/6 pistettä.

I want more life, fucker. Mitä on olla ihminen?

Blade Runner on vuoden 2019 Los Anglesesiin sijoittuva kyberpunkia edustava sci-fi-noir-elokuva. Elokuvan käsikirjoitus perustuu Philip K. Dickin romaaniin "Do Androids Dream of Elecric Sheep?"

Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, jossa monet ihmiset ovat jättäneet loppuunkulutetun maan ja siirtyneet erilaisiin siirtokuntiin, joissa käytetään työvoimana geneettisesti tuotettuja replikanteiksi kutsuttuja olentoja. Tyrell Corporationin suunnittelemat Nexus-6-replikantit ovat fyysisesti ihmisen kaltaisia mutta niiltä puuttuvat tunteet ja inhimillisyys. Ne ovat myös ylivertaisesti ihmisiä voimakkaampia ja ketterämpiä, sekä erityisen älykkäitä. Replikantit ovat Maassa laittomia, ja niitä metsästävät ja eliminoivat erikoistuneet poliisiyksiköt: Blade Runnerit.

Elokuvan alussa määrätään työkomennukselle entinen Blade Runner Deckard, jolle annetaan tehtäväksi eliminoida maassa piileskelevät replikantit Roy Batty, Leon, Zhora ja Pris. Näillä Nexus-6-mallin replikanteilla on tunneälyn kehittymisen estämiseksi vain neljä vuotta elinaikaa. Replikantit tulevat kuitenkin tietoisiksi itsestään, ja tulevat maahan etsimään luojaansa voidakseen vaatia tältä lisää elinaikaa. Tyrell Corporationin johtajalla on sihteerinään kokeellinen replikantti Rachel, jolle on asennettu keinotekoisia muisti-implantteja, joiden avulla hänen oletetaan selviävän tunteidensa kanssa - hän ei itse vielä elokuvan alussa tiedä olevansa replikantti ja käyttäytyykin muista replikanteista poiketen.

Elokuva itsessään oli äärimmäisen tylsä - hidas tempo, synkkä visuaalinen ilme (savu, keinovalot, pimeys, sade) sekä surkea piipittelevä soundtrack saivat silmät lupsahtelemaan useaan otteeseen, vaikka tarinan juonessa kaikkine syvämerkityksineen olisi ollutkin ainesta paljon parempaankin. Elokuvan filosofiset meritykset ja monitulkinnalliset yksityiskohdat antoivat kuitenkin paljon anteeksi.

Mielenkiintoisimmaksi tulkinnanvaraiseksi seikaksi elokuvassa nousee kysymys siitä, onko Deckard oikeasti ihminen, vai replikantti. Paljon kannatusta saaneen tulkinnan mukaan Deckard voisi olla Rachelin tavoin kokeellinen replikantti, ns. "täydellinen luomus" jolle on annettu entisen Blade Runnerin muistot, joiden ansiosta hän ei tule edes epäilleeksi omaa minuuttaan ja identiteettiään. Tätä tulkintaa tukevat useat yksityiskohdat, kuten unessa esiintyvä yksisarvinen (josta Gaff paljastaa olevansa tietoinen jättämällä elokuvan lopussa yksisarvis-origamin Deckardin ovelle), sekä replikanteille tyypillinen silmien kimallus. Toisaalta, jos Deckard on itsekin replikantti, miksei hän kestä saamiaan iskuja paremmin tai pysty antamaan samalla mitalla takaisin? Jos Deckard todella olisi replikantti, olisi elokuvakin huomattavasti mielenkiintoisempi. Itse kuitenkaan en tullut edes ajateleeksi tällaista vaihtoehtoa ennen taustatyön tekemistä ja toista katselukertaa. Deckardin ihmisyydelle tuntuu kuitenkin olevan huomattavasti enemmän perusteluja, kuten esimerkiksi paheet ja puutteet, joita lähes täydellisillä replikanteilla ei ole. Lisäksi Roy Battyn kuolinsanoissa ei olisi järkeä, jos Deckard olisi hänen laillaan replikantti: "I've seen things you people wouldn't believe..." Voisiko toisaalta olla mahdollista, ettei Batty tiennyt Deckardin todellista minuutta?

Toinen kysymyksiä herättävä seikka elokuvassa on replikanttien tietoisuus omasta itsestään, kuolemanpelko sekä halu elää ja kokea enemmän kuin mihin heihin asennettu neljän vuoden elinikä riittää - kaikki nämä ovat inhimillisiä piirteitä. Ovatko replikantit koneita vai ihmisiä? Eräs replikanteista siteeraa elokuvan aikana filosofi René Descartesia: "Ajattelen, siis olen". Descartes epäili kaikkea, mutta oli varma siitä, että henkisen minän (ajattelevan mielen) on oltava olemassa - siis replikanteilla on oma henkinen minänsä. Miksi heitä sitten ei kohdella kuin ihmisiä? Filosofisen aatesuunnan, eksistentialismin mukaan ihmisyys ei ole ennalta määritettyä, vaan jokaisella on vapaus valita oma tapansa elää ja toteuttaa omaa ihmisyyttään sekä luoda merkitys omalle elämälleen. Näinkin ajateltuna itsenäisesti ajattelevat replikantit ovat enemmän kuin koneita - mutta riittääkö ihmisyyteen vain tunne siitä, että on ihminen? Kuka määrittelee ihmisen?

Kokeellisen replikantin Rachelin kohdalla nousee esiin eräs keskeinen filosofinen ongelma. Tälle on annettu elokuvassa identiteetti - muistot ja kokemus omasta elämästä. Tämä identiteetti ei kuitenkaan ole hänen omansa, hän ei ole luonut sitä itse - todellinen persoonallisuus ja identiteetti kehittyvät vain nähtyjen ja koettujen asioiden kautta. Identiteetti ja muistot ovatkin itseasiassa Tyrellin sukulaistyttären. Kuka Rachel siis lopulta on? Onko hän vain klooni, vai onko hänellä oma henkinen minuutensa? Jos muistoni tai jopa koko aivoni vaihdettaisiin toisen ihmisen kanssa, kumpi olisi lopulta kumpi? Kun Rachel alkaa epäillä omaa (annettua) minuuttaan, hän tulee samalla luoneeksi oman tarinansa, ja siten myös oman identiteettinsä. Onko Rachel enää replikantti? Onko Rachel enää replikantti rakastuessaan Deckardiin? Mikä Deckard on?

Elokuvan loppupuolella Roy Batty kuitenkin löytää itsestään jotain, minkä piti olla replikantille mahdotonta - empatian. Kohtauksessa Deckard ja Batty ovat ensin leikkineet kissa ja hiiri-leikkiä yrittäen saada toisensa päiviltä. Deckardin joutuessa hengenvaaraan Batty kuitenkin pelastaa hänet, vain hetki ennen omaa kuolemaansa. Tässä kohtauksessa hämärän peittoon jää kyyhkysen merkitys - mistä se on tullut, miksi, onko se aito, mitä se symboloi?

Elokuvan loppukohtauksessa Deckard päättää karata rakastamansa replikantin, Rachelin kanssa. Kuinka ihminen voi rakastua koneeseen? Miten kone voi rakastua? Miten suhde ihmisen ja replikantin välillä voisi toimia? Kohtauksessa Deckardin päässä kuullaan sanat "It's too bad she won't live! But then again, who does?" Rachel ei ehkä eläisi pitkään, mutta ihminenkään ei ole ikuinen. Onko siis ihmisyyden kannalta merkitystä sillä, kuinka kauan elää?

Arkistosta

Kaivelin koneeni arkistoja, ja löysin sattumalta erään harjoitustekstin lukion loppumetreiltä. Julkaisen sen nyt täällä, koska tämä on mielestäni jotenkin.. No niin. Kertokaa te. Tämä on siksi ajankohtainen että Meksikon host-perheeni siskot ovat tulossa ensiviikolla viikoksi kylään, ja elokuun puolivälissä saan vieraikseni host-veljeni ja yhden yhteisen kaverimme. Kivaa, mutta samalla pelottavaa.

Mikko-Pekka Heikkinen kolumnoi Helsingin Sanomissa 15. heinäkuuta 2006 aiheesta "Suomi on kaunis ja kämäinen". Kirjoituksessaan Heikkinen moittii niin suomalaisia kaupunkeja kuin luontoakin, eikä vähemmälle huomiolle jää myöskään tavallinen Suomen kansalainen, jota hän tulee kuvailleeksi mm. tatuoiduksi kaljakorstoksi, töykeäksi ja epäkohteliaaksi. Heikkisen mukaan kauneinta suomea löytyy ainoastaan Etelä-Suomen kaupungeista ja lapin metsistä - kaikki muu on vain karmeita betonipunkkereita ja kulahtaneita valomainoksia. Herää kysymys, kuinka kukaan Suomalainen saattaakaan pitää omaa kotimaataan näin vähässä arvossa?

Ulkomailla ihmiset pitävät Suomea kylmänä ja teknologisena maana, jossa hiljainen kansa syö pingviininlihaa ja saunoo. Suomen korkeatasoinen koulutusjärjestelmä on maailmankuulu. Nokia tunnetaan kaikkialla maailmassa ja Martti Ahtisaari sai juuri nobelin rauhanpalkinnon - Suomea arvostetaan maailmalla paljon enemmän kuin edes itse tajuamme. Heikkisen kohdalla nousee esiin suomalaisille äärimmäisen tyypillinen vähättely ja aliarvostus niitä asioita kohtaan, joita itsellä on: naapurilla on hienompi auto - tai ruotsalaiset naiset ovat suomalaisia kauniimpia.

Heikkisen olisi ehkä syytä hakea hieman perspektiiviä ulkomailta ja muuttaa suomesta pois vaikka vuodeksi tai pariksi. Ulkomailla asuessaan ihminen huomaa oman maansa mansikkaisuuden ja koti-ikävä kulkee sydämessä kaiken aikaa. Kaukana Suomesta oppii arvostamaan jopa räntäsadetta ja lumitöitä - salmiakista puhumattakaan.

Oleskeltuani itse ulkomailla vasta muutaman kuukauden, sain kanssaihmisiltäni moitteita hiljaisuudestani ja sulkeutuneisuudestani - heidän mielestään oli väärin, etten minä jaksanut aina harrastaa kevyttä small talkia tai kiljua innosta aina nähdessäni jonkun, jonka tunsin. Arvostelu suretti minua ja pidinkin paljon yhteyttä Suomeen kertoen kohtaamastani epäoikeudenmukaisuudesta. Minua neuvottiin pitämään kiinni omasta Suomalaisuudestani ja kertomaan arvostelijoille miksi käyttäydyin niin. Ennen kaikkea minua kuitenkin neuvottiin olemaan ylpeä siitä mitä olin ja puskemaan eteenpäin - milläs muullakaan kuin kuuluisalla suomalaisella sisulla! Jälkeenpäin ajateltuna elämääni olisi helpottanut suunnattomasti, jos olisin malttanut päästää jo heti kättelyssä irti suomalaisesta jääräpäisyydestäni (sisustani!) ja lakannut ajattelemasta kuinka olen suomalainen ja juuri tällainen antisosiaalinen mököttäjä on suomalaisen oltava. Siis juuri sellainen millaiseksi Heikkinen kolumnissaan suomalaisen kuvailee.

Vieraassa maassa ja kulttuurissa minulta kysyttiin usein kysymyksiä Suomesta - monelle ei ollut selvää edes Suomen tarkka sijainti, ja monet erehtyivät jopa luulemaan, että Finlandia oli vain yksi yhdysvaltain osavaltioista. Tässä tilanteessa huomasin olevani ikäänkuin suomi-kuvan suurlähettiläs. Ihmiset, jotka eivät olleet koskaan ennen edes kuulleet suomesta, kertoivat minut tavattuaan haluavansa ehdottomasti matkustaa heti seuraavalla lomalla Suomeen. Näytin kuvia lapin tuntureista ja tykkylumesta kuusen oksilla, sekä tietenkin poroista ja joulupukista vahvistaen samalla Suomeen liitettyjä stereotypioita lumen ja jään maana. Nyt olen kuitenkin kauhuissani - Meksikolaiset ystäväni aikovat tulla katsomaan sitä upeaa ja kaunista Finlandiaa ihan paikan päälle eikä minulla tietysti ole aavistustakaan minne minä heidät voisin viedä nolaamatta itseäni totaalisesti. Pahinta tässä on, että olen tätä pohtiessani huomannut ajattelevani lähes Heikkisen tavoin: minun olisi kiidätettävä vieraani Helsinkiin ja siitä Lappiin - toivoton juttu. Tosiasia kuitenkin on, että he tulevat ihastumaan jo nähdessään Haminan ankkalammen tai Helsingin raitiovaunut. Sama ilmiö toteutui minun kohdallani ulkomailla - minulla on tuhansittain kuvia paikallisista eläimistä, kasveista, hedelmäpuista ja jopa roskalaatikoista, ihan vain siksi että ne olivat minulle ulkomailla eksoottinen ja kiehtova asia. Heikkisen tavoin kuitenkin myös minä olen suomen estetiikan suhteen kriittinen, ja siksi huolissani vieraitteni viihtyvyydestä. Tätä minun ei kuitenkaan tarvitsisi olla - Suomi on kaunis ja ehkä kämäinenkin, mutta mitä sitten? Tämä on minulle koti ja olen siitä ylpeä.

Prinssi

Vein tänään prinssini valtakuntaa puolustamaan ja minusta tuli siis samalla tuore inttileski. Tämän verran olisi nyt odoteltavaa:

Onneksi meillä on täällä Haminassa mahdollisuus käydä armeija, ja siksi L ei olekaan kuin parin kilometrin päässä tästä meiltä. Ei sieltä silti ainakaan kahteen viikkoon nyt aluksi pääse :D

Puspus.

Tosielämän prinssit

Minulla on auto. Ajoin autoani tavalliseen tapaan viime lauantaina - olin matkalla paikalliselle huoltoasemalle ostamaan ruokaa. Kiihdyttäessäni moottoritielle autoni lähti heittelehtimän hurjasti ja olin jo varma että tämä on menoa nyt. Sain kuitenkin kuin ihmeen kaupalla pidettyä auton hallinnassani. Saavuin huoltoasemalle pelästyneenä ja tein ostokseni - palatessani parkkipaikalle huomasin renkaan olevan puoliksi tyhjillään. Samassa autoni viereen ilmaantui lauma n. 50-60-vuotiaita miehiä: "tyttö, ootko huomannu että sun autosta on rengas puhki?"

Renkaasta löytyi isokokoinen mutteri.

Tiedän kyllä teoriassa miten rengas vaihdetaan, mutten silti ikimaailmassa saisi sitä itse irti, saati että uskaltaisin ajaa enää renkaanvaihdon jälkeen. Nämä arkielämän prinssit pelastivat päiväni vaihtaen minulle vararenkaan alle viidessä minuutissa - tarkastivat vielä rengaspaineetkin. Tuomio: herrasmiehiä on sittenkin olemassa, ja vielä Suomessa!

pus.

Puuttua vai eikö puuttua?

Minulla on moraalinen pattitilanne. Erään tutun tutun tuttu (henkilö Z) seurustelee henkilö X:n kanssa. Henkilö X on lähetellyt seksintarjous-tekstiviestejä tiettävästi (siis aivan varmasti) ainakin yhdelle, luultavasti useammallekin henkilölle. Tulisiko tilanteeseen puuttua, ja kertoa epäilyistä henkilölle Z, vai antaa asian olla? Omalle kohdalleni ajateltuna todellakin toivoisin että joku puuttuisi, ja kertoisi minulle viipymättä mitä selkäni takana tapahtuu. Kukaan ei ansaitse tulla petetyksi. Joidenkin mielestä tekstiviesti on vain tekstiviesti, eikä sillä ole painoarvoa ellei mitään oikeasti tapahtu. Itse en kuitenkaan koskaan enää edes puhuisi miehelle, joka lähettelisi vastaavia tekstiviestejä muille naisille. Ovatko jotkut sitten vapaamielisempiä vai mikä tämä juttu nyt on? Hankalammaksi asian tekee se, etten käytännössä edes tunne tätä tutun tuttua henkilöä Z, miksi siis puuttuisin hänen elämäänsä? Kuitenkin, kaikki Z:n lähipiirissä tietävät tästä, eikä kukaan ole ilmeisesti hänelle tästä kertonut. VAI sulattaako Z vapaahetoisesti tällaisen kohtelun?

Monet eivät tunnu haluavat sekaantua vastaaviin tilanteisiin, koska ilmiantaja saa usein pettäjän vihat niskoilleen. Toisaalta, minkäs virheen minä olen tässä tehnyt? Enkä minä ole näitä juttuja silkkaa ilkeyttäni hatusta vetänyt.

Toistaiseksi annan asian olla, vaikka mieli tekisi kertoa.

Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?

Uusi blogi (taas..)

Tähän blogiin on nykyään aivan liian usein alkanut ilmestyä "tänään leivoin sitä ja tätä"-lörpöttelyä, joten päätin ratkaista ongelman erottamalla kahteen eri blogiin aihepiirit "Sari ja elämä" sekä "Sari leipoo" !

Leivontablogini löytyy osoitteesta http://nuputus.blogspot.com/

kaukokaipuu ja ikäkriisi

Minä taas vaihteeksi ikäkriiseilen. Ahdistaa ajatella aikuisuutta, keski-ikäisyyttä, vanhuutta, ryppyjä, vastuullista elämää, vakituista työpaikkaa, jumittumista...... Sitä ettei pian voi enää lähteä minnekään, koska on vakituista työpaikkaa, lyhyitä lomia, vähän rahaa, jotain vastuutehtäviä joita ei voi paeta, joskus ehkä lapsia, koti..................... Järkyttävää!! Ratkaisuksi kävisi "reppu selkään ja maailmalle" mutta ei sekään ilman massiivisia rahavaroja onnistu. Kaikista kamalin kuvittelemani uhkakuva tulevaisuudesta on elää jumittuneena johonkin suomalaiseen pikkukaupunkiin alkoholistimiehen kanssa, jonka kanssa viimeisin lomamatka on tehty 20 vuotta sitten ja työ on samaa päivästä toiseen (vrt. liukuhihna).

Ja minä kun olen niin "jokainen on oman onnensa seppä"-ajattelija. Kyllä näitä kauhistuttavia hetkiä silti tulee. Järkytys. haluan herätä aamulla tietämättä mitä päivä tuo tullessaan. Haluan lähteä - ja tulla takaisin, haluan kokea aina uudelleen sen tunteen kun tulee kotiin ja kuinka sitä osaa pitkän erossaolon jälkeen taas arvostaa eri tavalla. Haluan nähdä maailman.

!!!!!!!!!!!

Camarón

Kommentteihin tuli pyyntö, että kertoisin enemmän työpaikastani. Kerronpa siis jotain..

Työpäiväni alkaa normaalisti klo 6 aamulla, perjantaisin klo 5:30 ja joskus erikoispäivinä eri aikoihin, kuten juhannuksena klo 4:30. Olen silti viimeinen työhön saapuva - muut aloittavat yleensä vieläkin aikaisemmin. Työpisteelläni meitä on vaihtelevasti 3-6 ihmistä päivittäin. Aamu alkaa munkkipossulla ja lihapiirakalla - lihapiirakkaa valmistetaan n. 500-1200kpl päivästä riippuen heti aamusta. Tämän jälkeen vuorossa ovat 700-1000 riisipiirakkaa ja 600-1000 perunapiirakkaa. Loppupäivän aikana valmistamme 1-12 erilaista viinerisatsia (1-12 taikinaa, yhdessä taikinassa on mm. 18 munaa, 3-3,6l vettä, 300g hiivaa ja 500-700g sokeria, voitte päätellä taikinan koon) ja taas päivästä riippuen manteli- tai kanelipitkoja, korvapuusteja tai muuta vastaavaa. Päivä loppuu n. 300 (?) lihapiirakan, ja 165 munkkipossun valmistamisella. Työ on kivaa ja työkaverit mukavia :). Edellä mainitsemieni tuotteiden lisäksi meillä valmistetaan konditoriatuotteita ja leipää.

Tänään tein mahtavan löydön ! Ollessani ruokakaupassa bongasin BABAR-DVD-BOXIN!!! Ostin sen siltä seisomalta <3.

Kotiin tultuani tein katkarapupiirakkaa, nam nam.

Jätä pelko taaksesi tänään

Jätä pelko taaksesi tänään 
Ukkonen tärisyttää tannerta, mä pakenen 
Turha kultani pelätä on, pelätä ikävää 
Turha sellaista pelätä on, pelätä elämää.

- Maj Karma; Ukkonen

Synttärittt

Syntymäpäivät menivät töissä, eikä tuntunut ollenkaan siltä kuin olisi ollut kesäkuun 17. - lämpötila keikkui siin 6-10° asteessa ja satoi vettä. Töihin tekemäni dooley's-kakku meni kaikki ja monet kehuivat hyväksi! Illalla meillä kävi L:n perhe ja pari omaa kaveria kylässä, ei mitään sen kummallisempaa. Lahjat joita sain, olivat aivan ihania !

Sain lisää serranon perhe-dvdbokseja ! Nyt minulla on jo melkein ne kaikki ;) Joululahjaksihan sain 3 ensimmäistä tuotantokautta..


Sain tällaisia IHANIA muumi-laseja ! Vannoutuneena muumi-fanaatikkona olen näihin täydellisen rakastunut.



L toi tähtisadetikkuja ja hammasharjan + suklaata. (Saattaa kuulostaa hassulta, mutta näillä on tarinansa! <3)

 

L toi myös tällaisen kukkapusikon! Ihana !


Myös tällainen IHANA kukka tuli, tietääkö kukaan tämän lajiketta?


SILMÄNYMPÄRYSVOIDETTA, kiitos äiti...


Ihana pehmolelu pikkusiskolta!


(ex-)Sinkkutytön salatut elämät-paketti, sisältää kaikkea ihanaa kasvonaamioista jalkakylpyiin ja törrötissitestereihin! Mahtava!



Ja vielä parit marimekot L:n äidiltä.


Suuri pettymys minulle oli retki ALKOon. Vartavasten lähdin siis ostamaan jotain, jota en olisi aiemmin saanut ostaa - päädyin jägermeisteriin. EIKÄ SE KASSASETÄ EDES PYYTÄNYT MINUA NÄYTTÄMÄÄN HENKILÖLLISYYSTODISTUSTA. P-e-t-t-y-m-y-s!

Tänään olin töissä puoli viidestä iltapäivään, ja nukuin sikeät päiväunet heti kotiin päästyäni. Juhannus ei kiinnosta, L lähtee omien kavereidensa kanssa jonnekin, jonne en halua lähteä mukaan. Viettänen siis juhannuksen kotona katsellen serranon perhettä - ja onhan minulla tuo 100ml:n jägermeister jos päätän hurjaksi ryhtyä...............

Kuvia puhelimesta

Tutkiskelin puhelintani, ja päädyin siirtämään siitä kuvat koneelle. Sieltä löytyi mm. tällaista..

Leipuri hiiva - kuvia työpaikaltani työasu päällä.

Pannukakkua..

Rahka-raparperipiirakkaa

Omena-raparperi-mansikka-vadelma-viinimarjapiirakkaa..........

Huomiseksi (20v, voi ei!) aion leipoa kaksi dooley's-kakkua (toisen töihin, toisen kotiin illaksi) ja yhden rahka-raparperipiirakan. En sen kummempia

Bolsassss bolsasss vanidaaaaad !

Anteeksi jo etukäteen, että sorrun taas tällaiseen pinnallisuuteen, mutten millään malta olla kertomatta eräästä minulle hyvin ominaisesta piirteestä - HIMOSTA KÄSILAUKKUIHIN !! Minulla on niitä kasoittain ja pinoittain pitkin poikin lojumassa ja ostan niitä jatkuvasti lisää.

Tässä kuvassa kaikkein rakkaimmat ja käytetyimmät laukkuni..

Vasemmassa yläkulmassa näkyvä ruskea laukku on Mexico Cityn lentokentältä. Sen vieressä oleva vähän suurempi olkalaukku on Only-merkkinen ja ostettu samannimisestä kaupasta. Siniset laukut ovat Tommy Hilfigeriä, samoin punainen oikeassa alakulmassa. Suurempi punainen laukku on "converse" - tosin vain halpa kopio jostain meksikolaisesta halpahallista, kun oli pakko löytää joku hätävaralaukku :D. Vasemmassa alakulmassa näkyvä hopeinen laukku on Meksikosta tuotu, ylioppilasjuhlia varten ostamani Lizz Minelli. Keltainen ja valkoinen ovat uusimmat, esprit-merkkiset laukkuni ja kaikkein ihanimmat <3

Tommyt

Tätä valkoista laukkua olin katsellut jo moneen otteeseen Espritin kaupassa, ja lauantaina ostin sen vihdoin tarkan harkinnan jälkeen ja sadoista tyhjistä "ei enää yhtään käsilaukkua"-lupauksista huolimatta, eikä kaduta yhtään !

Toppatakki kesäkuussa?

Vanhenen ensiviikolla. Täytän 20. Kauhistus. Viimeistään 21-vuotiaana aion lopettaa ikääntymisen kokonaan. Ok?

Minulle naurettiin tänään töissä, kun kerroin tulleeni jälleen aamulla töihin toppatakki päällä ja villasukat jalassa - olen siis niitä, joilla on aina kylmä ja jotka palelevat silloinkin, kun normaalit ihmiset kulkevat shortseissa ja t-paidoissa. Siirryn yleensä viimeistään elokuussa villapaitaan, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun olen joutunut käyttämään toppavaatteita vielä näin lähellä juhannusta. Ärsyttää.

Työpäivä tuntui kestävän tänään kauemmin kuin kaikki työpäivät yhteensä. Olin nukkunut hyvin ja tarpeeksi, mutta olin siitä huolimatta niin väsynyt, etten varmaan olisi edes huomannut vaikka olisin upottanut käteni tulikuumaan perunamuussiin. Unohdin myös eväät aamulla keittiön pöydälle.. Enhän minä leipomossa nälkään kuole ilmankaan, mutta kun kerrankin minulla OLISI OLLUT jotain eväitä mukaan otettavaksi, jätin ne kotiin..... Sekin on ärsyttävää!!

Oiskohan päiväunien aika................

Niilo, prinssini

Minulla on pieni koira. Rakastan sitä yli kaiken. Mutta en silti tunnusta että hemmottelisin sitä..

Tässä Niilon vaatenaulakko..

Chivas (meksikolainen jalkapallojoukkue)-paita, talvihaalari ja huomioliivi, sekä alemmassa kuvassa chivas-paidan alle piiloon jäänyt superdog-paita jossa VIITTA !!

Niilon tämän päivän herkut.. Hampaita hoitava krokotiili-luu, siannahkaluu sekä tollanen kenkäluu <3.

Ostin Niilolle tänään uuden kaulapannan ja nimikyltin siihen, ihanaa.

Kukapa tällaista pientä karvaturrikkaista voisi vastustaa? 

Tässä kuvassa Niilo 8vko, nyt jo 3v, eli "iso poika".. En oikeasti ole mikään fanaattinen koiraihminen, mutta NIILO...

Elämää ja tulevaisuutta?

Leivoin perjantaina raparperi-mansikka-vadelma-omena-piirakkaa. Hyvää. 

Helsingin yliopiston pääsykokeet olivat keskiviikkona. Kävin siellä lähinnä huomaamassa, kuinka olin eksynyt täysin väärään paikkaan ja että politiikka ei sittenkään ole "se juttu". Aineistona oli 8 sivua pitkä hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma vuodelta 2006, ja vaikka aihe tietyllä tavalla kiehtoo ja on mielenkiintoinen, ei kyseisenlaisten tekstien lukeminen ja analysoiminen koko loppuelämää kiinnosta. Tietyllä tavalla olen tyytyväinen, että tämä selkisi jo näin aikaisessa vaiheessa ja että nyt olen vapaa tekemään jotain mitä oikeasti haluan. Silti tunnen olevani jonkinlainen pettymys ympärillä oleville ihmisille, tuntuu että minulta on odotettu jotain muuta kuin mihin itse lopulta tähtään? Tai sitten vain kuvittelen. 

Olen viimepäivinä tutkinut netistä erilaisia vaihtoehtoja tulevan vuoden varalle, tässä muutamia:

- Matkaoppaan hommia euroopassa?

- Vapaaehtoistyötä Ecuadorissa?

- Täydennyshaku?

- Muuta?

Matkaoppaan hommat kiinnostavat paljon, vaikka työ kuulemma onkin todella rankkaa. Finnmatkoille alkaa matkaopas-haku heinäkuussa - tjäreborg edellyttää vähintään 21 vuoden ikää ja aurinkomatkoilla oli joku muu kompastuskivi. 

Vapaaehtoistyötä Ecuadorissa ehdotti Anni kommenteissa - innostuin ja kiinnostuin heti. Ecuador kiehtoo valtavan paljon, mutta vapaahetoistyö kuulostaa kalliilta. Täytyy miettiä, tämän vaihtoehdon kuitenkin on tyrmännyt jo useampi henkilö.........

Täydennyshaku nyt syksyllä. Ihan mahdollinen vaihtoehto, mutta suurempi polte on ulkomaille ja haluaisin hyödyntää tämän välivuoden tekemällä jotain "erilaista"?

Mitä se muu voisi olla? Au pairiksi lähtö on tietysti yksi vaihtoehto mutta... Olen vähän epävarma miten pärjäisin lasten kanssa. Onko muita ehdotuksia?

Se mekko

Yleisön painostuksesta vielä kokonaisvaltaisempi kuva mekosta ;).

Lento-onnettomuuksia ja ylppäreitä

Olen hirvittävän järkyttynyt tästä maanantaisesta lento-onnettomuudesta! Katsoin tv-uutisia itku silmässä miettiessäni koneessa olleiden läheisiä, jotka odottavat rakkaitaan kotiin tai edes jotain tietoa heistä. Leikin usein pienenä Cast Away- ja Robinson Crusoe-tyylisiä leikkejä; yritin tahallani eksyä metsään, jotta joutuisin pärjäämään luonnon armoilla yksinäni. Nämä leikit tulivat mieleeni, kun mietin mahtoiko tuosta onnettomuudesta kukaan selvitä ja ajautua autiolle saarelle..... Tyyliin Lost?

Lauantaiset ylppärit on nyt tosiaan juhlittu, ja "elämä siintää edessä". Sen suhteen tunnen olevani täysi pettymys kaikille ja ahdistun ihmisten kysellessä jatkosuunnitelmista. Olin myös järkyttävän pettynyt kouluni lakitusseremoniaan - juhlapuheet eivät liikuttaneet (vaikka minä liikutun normaalisti jopa katsoessani salkkareita!!) ja lähinnä odotin ärsyyntyneenä tilaisuuden päättymistä. Juhlassa oli myös paljon mielestäni epäolennaista, sillä itse en välitä mistään ylitaiteellisista musiikkiesityksistä ja vielä vähemmän voin sietää "seurakunnan tervehdyksiä" jolla on mielestäni erittäin vähän tekemistä ylioppilaaksi pääsyn kanssa??? Rehtorin juhlapuhe tuntui olevan suunnattu riemuylioppilaille ja keskittyi LAMAAN??? Mitä?? Noh, eipähän tarvinnut pyyhkiä valuneita meikkejä poskilta. 

Juhlaosuus täällä kotona meni erittäin hyvin - vieraita oli sopivasti, aurinko paistoi ja sain ihania lahjoja. Ja minulla oli se IHANA Meksikosta tuotu juhlamekko.. Ei ollut kenelläkään samanlaista ;).

Kattaus oli toiveeni mukaisesti vaaleanpunainen..

Tein Dooley's-kakkua taas, tällä kertaa tuli onnistuneempi !

Tässä kuvassa näkyvät pienesti ihanat kynnet, jotka piti valitettavasti sunnuntai-iltana repiä pois (minulla ei saa töissä olla pitkiä kynsiä).

Tänään !

Ylppärit !

Kurkistus !

En minä nyt sitten millään jaksanut odottaa enää sinne lakkiaispäivään asti, vaan päätin julkaista kuvia - TOSIN VAIN YKSITYISKOHDISTA - täällä blogissa etukäteen. ;)

Ylioppinut luuseri

Olen nyt sitten virallisesti ylioppilas. Se tuntui hetken kivalta - oma EMCBB-rivi vaikutti ihan kohtuulliselta ja olin tyytyväinen myös siihen, että äidinkielen pisteeni nousivat lautakunnassa sen verran, että C:nä lähtenyt kokeeni palasi M:nä takaisin. Tein kuitenkin sen virheen, että selasin facebookista muiden tuloksia - ja tunnen nyt itseni täydelliseksi luuseriksi ja alisuoriutujaksi jonka keskittymiskyky on huono ja itsekuri vielä huonompi. Vai olenkohan minä sitten vaan tyhmä? 

Miksi kaikki muut pystyvät suoriutumaan ylioppilaskokeista L:n arvoisesti, kun minä en yltänyt edes espanjassa kuin E:hen vaikka puhun ko. kieltä täysin? Masentaa. Tämän lisäksi minua masentaa se, että kevätjuhlassa tietyt pari henkilöä aina kuittaavat kaikki stipendit, eikä meille keskinkertaisuuksille jätetä mitään. Surku. Masentavaa on myös se, ettei metropoliasta tullut pääsykoekutsuja - ennakkotehtävänikin olivat siis surkeita. MITÄ MINÄ OSAAN? :(

Surkealta tuntuu myös, että vaikka lukiokurssien keskiarvot ovat kirjoittamissani aineissa hyviä, en silti pystynyt niitä vastaaviin suorituksiin. Äidinkielen keskiarvoni tulee olemaan päättötodistuksessani 9, samoin psykologian, englanti minulla on 7 paikkeilla ja matematiikkakin taitaa olla sen 7-8, en nyt muista tarkkaan. Näitä numeroita vastaaviin arvosanoihin en kuitenkaan yltänyt - miksi? Olisikohan sitä pitänyt sittenkin kirjoittaa se filosofia, kun kuitenkin on lukion oppiaineista se mikä eniten kiinnosti. Niin. Vai mitä se olisi muuttanut?

Ostin eilen lakin, ja tänään äidille lyyran. Kävin myös poliisiasemalla viemässä todistuksen siitä, että olen käynyt ajokortin kakkosvaiheen (eli toisin sanoen maksanut 300€ tyhjästä...). Kuvan vaihtaminen korttiin ei kuulemma onnistu, vaikka olen siinä täysin eri näköinen kuin nyt. Mutta kaipa siitä tunnistaa....

Pyysin ylppärilahjaksi moottoripyörää, ei taida olla kovin realistiset toiveet..................

kulttuurishokin pohdintaa ja vaihtarijuttuja

Sain n. kuukausi sitten tällaisen kommentin:

"Itse olen lähdössä meksikoon vaihtoon todennäköisesti seuraavan lukuvuoden jälkeen ja olisi todella mielenkiintoista lukea jonkinlaisia "yhteenvetoja" vuodesta nyt kun olet asustellut Suomessa jo kohta vuoden vaihtarivuoden jälkeen. Esimerkiksi olisi mukava lukea mitä olisit tehnyt vaihtovuodessasi toisin, mitä olisit halunnu tehdä, mitä asioita olisit jälkeenpäin ajateltuna jättänyt tekemättä.. Kadutko mitään vuodestasi? Toinen kiinnostava asia olisi jonkinlainen yhteenveto siitä, mitä vaihtonlähtijän tulisi miettiä etukäteen, mihin asiohin varautua jo Suomessa ennen vaihtoonlähtöä tms."

Nyt minulla on viimein aikaa vastata tähän!

Mitä olisin tehnyt toisin/jättänyt tekemättä?

- En varmaan loppupeleissä olisi tehnyt mitään toisin - ellen sitten olisi pyrkinyt kiertelemään enemmän ympäri Meksikoa. Loppujen lopuksi tutustuin kuitenkin huomattavan suureen osaan Meksikosta, ja tunnen enemmän maata kuin monet paikalliset joten tuskin loppujen lopuksi tätäkään. Olisin tietysti jättänyt laukkuni hotellille sinä iltana kun se varastettiin, jos olisin etukäteen tiennyt sen kohtalosta ;).

Mitä olisin halunnut tehdä?

- Olisin halunnut jäädä Meksikoon viisumin umpeutusmispäivään asti. Palasin 2 viikkoa ennen viisumini umpeutumista, ja vaikka 14 päivää tuntuu vähältä ottaen huomioon että oleskelin maassa vuoden, on 14 lisäpäivää vaihto-oppilaalle kuitenkin paljon. Asioita joita haluaisin Meksikossa tehdä on rajattomasti ja siksi on vaikea arvioida mitä olisin halunnut tehdä nimenomaan vaihtovuoteni aikana.

Kadunko mitään?

- Vuoden alussa pahimman kulttuurishokin kourissa kyllä "kaduin" syvästi valintaani lähteä maahan josta en tiennyt mitään tai jonka kieltä en osannut, mutta kielen tarttuessa nämäkin tunteet unohtuivat. En kadu sitä, että lähdin joskus vaihto-oppilaaksi, en kadu että valitsin Meksikon, en kadu mitään mitä tein tai mitä koin.

Mitä vaihtoon lähtevän tulisi miettiä etukäteen ja mihin olisi hyvä valmistautua jo Suomessa?

- Maasta riippumatta vaihto-oppilaaksi lähtevän tulisi mielestäni olla mahdollisimman tietoinen siitä, että kulttuurishokki iskee aina jollakin tavalla. Jotkut kärsivät vähemmän, jotkut - kuten minä - kärsivät paljon. On hyvä tietää jo etukäteen suurin piirtein kulttuurishokin vaiheet ja oireet, sekä vain kylmästi hyväksyä se, että alkuvuodesta itkettää ja harmittaa. On myös hyvä muistaa, että vaihtovuotta kestää vain sen vuoden, eikä sitä aikaa saa koskaan takaisin. Suomeen ei ole kiire - täällä on kyllä aikaa syödä fazerin sinistä ja saunoa vaikka koko loppuelämä. Suurin osa maailman ihmisistä ei koskaan koe mitään vastaavaa, monet ihmiset eivät ole koskaan edes käyneet ulkomailla - ei siis auta roikkua kahden maailman välillä internetin välityksellä ja huomata vuoden lopulla että "hups, istuin koko vuoden sisällä mesettämässä Suomeen." Ilo irti!

!! Huomautan tässä välissä, että kirjoitan oman kokemukseni pohjalta keskittyen lukio-ikäisten vaihto-oppilasohelmiin. Tällöin kohdemaassa tulevaa vaihtaria odottaa perhe ja valmis turvaverkko, kouluasiat on hoidettu valmiiksi ja järjestö järjestää erityisiä matkoja. Tilanne on siis erilainen, kuin yliopistovaihdossa !! 

Ennen vaihtoon lähtöä on mielestäni ehdottoman tärkeää varautua jo etukäteen siihen, että host-perhe nyppii. On hyviä host-perheitä, mutta täydellisiä perheitä ei ole - ei Suomessa eikä ulkomailla. Ei auta, maassa maan tavalla eli vaihto-oppilas sopeutuu perheen tapoihin eikä päinvastoin. Kiukuttaa, mutta kiukuttakoon - kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja vuoden jälkeen on helppo palata takaisin kun välit ovat kunnossa. En suosittelisi perheenvaihtoa kovin heppoisin perustein, toisaalta sietämättömään perheeseenkään on turha jäädä pilaamaan ainutlaatuista vuottaan. Osa perheongelmista menee kuitenkin varmasti varsinkin alussa kulttuurishokin piikkiin.

Nyt kun kirjoitin tuosta kulttuurishokista muistui mieleeni, että ennen vaihtoon lähtöäni (eli n. 2 vuotta sitten, kääk!) luin jostain, että monesti sosiaaliset, puheliaat ja avoimet ihmiset kokevat kulttuurishokin pahempana kuin ujot ja hiljaiset. Tämä nauratti minua silloin, enkä tainnut oikein ymmärtää että miksi olisi näin - luontevaahan olisi että ujot ja hiljaiset kärsisivät enemmän kuin sosiaaliset. Jälkeenpäin ajateltuna tuossa taitaa kuitenkin olla jotain perää. Sosiaaliset ihmiset ovat hyvin tottuneita puhumaan, harrastamaan small talkia ja olemaan huomion keskipisteenä, ja heillä on laaja sosiaalinen verkosto johon turvautua vaikean tilanteen edessä. Uudessa maassa asetelmat muuttuvat eikä turvaa saakaan enää mistään, sillä sosiaalista verkostoa ei uudessa asuinpaikassa vielä ole. Ujot ja hiljaiset ihmiset taas ovat tottuneet käsittelemään enemmän asioita itsekseen, eivätkä siksi ehkä kärsi niin paljoa sosiaalisten kontaktien vähyyden vuoksi. Aika karkeita yleistyksiä mutta pointti varmaan tuli selväksi. 

Turun yliopiston nettisivuilta löytyi tällainen karkeahko jaottelu kulttuurishokin vaiheista: LINK.

Mitäköhän vielä.. Unohdinko jotain tärkeää? Pitäisikö jotain tarkentaa?

Kuvia Meksikosta

Ajattelin tässä aikani kuluksi esitellä joitakin kuvia matkalta!

Tälläisissä lämpötiloissa liikuttiin meillä etelässä. Pueblassa oli valitettavasti paljon kylmempää.


Chiapasissa tilasimme koko perheen kesken tällaisen sekamelskan lounaaksi. Sisältönä ainakin 3 eri lihaa, guacamolea, quesadilloja, juustoa, salaattia, tostaditoja...


Tässä kuvassa juodaan SALMIAKKIKOSSUA ! Yllätyksekseni ystäväni Diana pitikin siitä.. Ensi kerralla täytyy viedä täysikokoinen pullo ;).


Toinen host-perheistäni läksiäisissäni. Vasemmalta papá Cesar, Mamá Luzma, minä, veli Alejandro ja pikkusisko Maria-Andrea.


Chiapasin matkalla kävimme uimassa paikassa nimeltä Cascadas De Agua Azul. Sää oli kostea ja KUUMA, mutta vesiputouksen vesi oli jäätävän kylmää. Tämä oli toinen kerta kun vierailin näillä vesiputouksilla, mutta tällä kertaa aikaa oli enemmän kuin viimeksi ja pääsin uimaan.


Toinen host-perheeni, samana läksiäisiltana juuri ennen lähtöäni. Takarivissi papá Pedro ja mamá Magnolia, eturivissä siskoni Veronica ja Magnolia, sekä tietysti minä keskellä.


Tämä intiaanityttö ihaili hiuksiani ja teki minulle letin. Hän myös ohjeisti minua ostamaan kaupasta "väriä purkissa" jos joskus haluaisin kokeilla mustia hiuksia.

Nämä kuvat ovat Mexico cityn "semi-slummialueelta". On surullista että vaikka Meksikolla on kaikkea, on siellä silti paljon köyhiä ihmisiä.

Tämä on ehdoton suosikkini kaikista kuvista. Rakastan Spidermania, ja pulitin tästä kuvasta vaivaiset 10 pesoa ! Kyllä kannatti !

Cancunin CoCo BonGossa oli noudatettava perinteitä, ja noustava baaritiskille tanssimaan! Mahtavaa!

Snorklaamassa Xcaret-teemapuistossa Cancunin ja Playa del Carmenin välimaastossa.

Xcaretissa oli valtava määrä kilpikonnia, osa yli metrin mittaisia ja 15-vuotiaita. Pidin kuitenkin enemmän näistä pienistä, vain muutaman kuukauden ikäisistä jotka lasketaan pian takaisin mereen.

Misol Ha:n vesiputouksilla Chiapasissa. Kuvassa ensimmäisen host-perheeni naisväki! ;)

Palenquessa yövyimme Chan-Kah-nimisessä hotellissa. Hotelli on keskellä viidakkoa, ja siellä voi öisin kuulla mm. apinoiden kiljuntaa. Todella mahtava hotelli, josta mm. kävely-yhteys Palenquen pyramideille. Suosittelen kaikille Palenquen matkailijoille!

Viimeiseksi näkymää hotellimme (Club Regina) parvekkeelta Cancunista.

Niin ja se mekko - sain sen ostettua! En kuitenkaan julkaise kuvaa ennen varsinaista juhlapäivää. ;)

Turvallisesti kotona sikainfluenssan riivaamasta Meksikosta..

Pääsin turvallisesti kotiin. Mexico cityn lentokentalla oli melko rauhallista, suurin osa ihmisistä kulki kasvonaamarit naamalla. Ennen turvatarkastusta täytyi täyttää lappu, jossa kysyttiin nimeä, sukupuolta ja ikää. Ohessa oli lista oireista, joista piti rastia ne, joita siihen hetkeen mennessä oli ilmennyt. Lappu jätettiin valtavaan pinkkaan, jota kukaan tuskin koskaan edes tarkistaa. Turhaa. Lentokoneessa lähes kaikilla oli kasvonaamarit, myös henkilökunnalla. Frankfurtiin saavuttaessa koneessa kiersi muutama lääkäri kyselemässä oliko kenelläkään ilmennyt oireita. Frankfurtin lentokentällä ihmiset selvästi karttivat minua luultavasti johtuen paidastani, jossa luki suurin kirjaimin MÉXICO. Useimmat ihmiset suhtautuivat silti huumorilla, ja totesivat minun ollessa paikalla "VÄLTTÄKÄÄ SISÄÄNHENGITYSTÄ, PAIKALLA ON MEKSIKOLAINEN". Minulle annettiin lomake, jossa selitettiin toimintaohjeet oireiden ilmetessä jne.

Matka Mexico cityyn oli kaikessaan hyvin vaiheikas: kaverini joutuivat lähtemään Pueblasta Coatzaan "karkuun" ennen maanteiden sulkemista, joten jäin yksin kaverini asuntoon päiväksi. Asunnolta lähtiessäni heitin avaimet ikkunasta sisään (teloen samalla itseni piikkilankaan), matkustin taksilla bussiasemalle, bussilla (bussissa oli 4 ihmistä) lentokentälle (arvioitu matka-aika 2,5h, mutta koska liikennettä ei ollut käytännössä lainkaan matka kesti tunnin odotettua vähemmän). Lentoasemalla laukkuni kuljetettiin Lufthansan lähtöselvitykseen, josta selvisin lähes 10 kilon ylipainosta huolimatta maksuitta pienellä hymyllä. 

Rakastan Mexico cityn lentokenttää, sillä siellä ei tylsisty. Olin paikalla jo 4 tuntia ennen lentoani, mutta vietin puoli tuntia turvatarkastuksessa jäätyäni suustani kiinni, hetkeä myöhemmin tutustuin saksalaiseen tyttöön jonka kanssa juttelin toiset puoli tuntia, lopulta vietin lähes 2 tuntia TEQUILAKAUPASSA maistellen erilaisia tequiloita ja jutellen henkilökunnan kanssa. Frankfurtissa meininki on aika erilainen, ja tylsistyin kuoliaaksi vaikka odotusaikaa oli vain pari tuntia.. Lisäksi lähtöportti vaihtui pariin otteeseen ja aiheutti ylimääräistä ärsytystä.

Suomen kielen kuuleminen lentokoneessa ärsytti suunnattomasti, ja olisin halunnut sulkea korvani siltä. Jotkut sanat olivat aluksi hieman hukassa, mutta muutoin ei ehtinyt äidinkieli vajaassa kuukaudessa silti unohtua. Espanjan puhuminen takkuili Meksikossa aluksi paljon, mutta lähti vain parin päivän päästä rullaamaan entiseen malliin ellei jopa paremmin kuin ennen. Paljon oli silti unohtunut...

Yleisesti ottaen Meksiko oli ennallaan. Ihmiset olivat samoja, paikat näyttivät samalta ja kaikki oli niin kuin pitikin. Matka oli äärimmäisen onnistunut ja olen valtavan onnellinen että lähdin. Vastaanotto oli huikea niin koulussa kuin rotary-klubilla, väheksymättä ystäviä ja perheitä. Minut otettiin avosylin vastaan ja toivotettiin tervetulleeksi pian uudelleen. Olen onnellinen sinne luomastani verkostosta - minulla on Meksikossa aina paikka jonne mennä, ja joku joka huolehtii minusta. 

Totesin kahdelle parhaalle ystävälleni viimeisenä iltana, että vaihto-oppilaaksi lähtemisessä on se huono puoli, että siitä hetkestä lähtien kun jättää ensimmäisen kerran perheen lentokentälle elämä on täynnä hyvästejä ja lentokenttiä. Riippumatta siitä millä puolella maapalloa kuljen, aina on mielessäni joku siellä toisella puolella. Suomessa ikävöin AINA Meksikoa, ja Meksikossa ikävöin aina Suomea. Toisaalta, kaikkeen tottuu ja aidosti rakkaita ihmisiä ei tarvitse koskaan hyvästellä kokonaan. On lähdettävä, jotta voi tulla takaisin.

Viimeiset neljä päivää Pueblassa sujuivat lähes odotusten mukaisesti. Aiemmin olin pitänyt Pueblaa yhtenä kauneimmista kaupungeista Meksikossa - mutta olinkin nähnyt vain historiallisen keskustan. Nyt, pyöriessäni keskustan ulkopuolella, opiskelija-alueilla sekä yliopistokampuksilla Puebla menetti suurimman hohtonsa. Lisäksi palelin jatkuvasti !! Inhoan kylmää, joten Pueblasta ei jäänyt niin hyvä maku suuhun kuin olin etukäteen kuvitellut. Kavereiden kanssa vietetty aika kuitenkin korvasi ilmastolliset ja esteettiset puutteet.

Ikävää lievittääkseni aina seuraavaan kertaan asti toin Meksikosta mukanani suuren pinon PULPARINDOJA, pussillisen CAJETA-karkkeja, Purkillisen CAJETA QUEMADAA, Miche-mix:iä micheladan tekoa varten, TAMARINDO-mehutiivistettä, JAMAICOOL-pusseja, JAMAICA-kukkia, New Mix-tequilasekoituksia (2kpl), El Jimador-tequilaa (700ml) + 2 El Jimador-juomalasia, purkillisen MOLEA, purkillisen CHILE HABANEROA, 2 tölkkiä LECHERAA, 3 pakettia FLAN-jauhoja, 3 Maná:n levyä + 1 Sin Banderan levy, Twilight-kirjan espanjaksi, meksikolaisen COSMOPOLITANIN, tökin MIRINDAA, pussillisen paikallista kaakaota, Tequila-suklaata (jose cuervo ja el corralejo), perinteisiä pueblalaisia karkkeja, 2 frida kahlo-taulua, 2 calendario azteca- aiheista "juttua" (toinen seinälle, toinen pöydälle), pussillisen kahvia, MANGOGO-pussin, lehtiä, CHIVAS-lippiksen + avaimenperän + kalenterin, Meksiko-aiheisen seinäkalenterin sekä koko Meksikon kattavan kartaston. Niin ja Chile Tajinia!

Mexico lindisimo y queridisimo !!

Hauskaa. Olen 14 paivan aikana ehtinyt kayda Mexico cityssa, Chetumalissa, Belizessa, Cancunissa, Playa del Carmenissa, Palenquessa, Casadas de agua azul ja Casadas de Misol Ha. Nyt olen taas Coatzassa, mutta taalla on melko tylsaa koska kaikki kaverini ovat opiskelemassa muualla. Lisaksi alan huolestua, silla en vielakaan ole saanut ostettua mekkoa ylioppilasjuhliini, vaikka se on ollut tavoitteena kokoajan. Hahah :D 23. paiva illalla tai 24 paiva aamulla lahden Coatzasta kohti Pueblaa, jossa olen viimeiset paivat. 28. paiva matkaan bussilla lentokentalle Mexico cityyn (Jasu, me acompañarias??), ja palaan Suomeen 29. pva illalla. Jannittaa, kauhistuttaa.. Meksiko on samanlainen kuin mita se oli 10 kuukautta sitten, se on ihana ja rakas ja valtava. Rakastan Meksikoa hetki hetkelta enemman. Miten sita voikaan menettaa niin taysin sydamensa jollekin....

Kohta lahden - en tieda minne - hengailemaan, ja huomenna menen vaihtariaikoijen KOULULLENI tapaamaan opettajia ja muita !! I-H-A-N-A-A!! :))) Ja huomenillalla menen myos tapaamaan rotary-klubiani! Maravillaaa....

pus pus

Ihanaa!

Kaikki hyvin edelleen. Lampoa sellainen +30 - +38°C ja aurinkoa paljon. Ja poltinkin jo itseni rannalla pelatessani beach volleyta. En jaksa kirjoittaa muilla koneilla mitaan oikeaa. Pidan paivakirjaa kasin, ja kirjoitan hyvan hetken tullen tai kenties matkan jalkeen kunnon yhteenvedon kaikesta.

Sen verran voisi sanoa, etta tuntuu kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan. Toisaalta tuntuu kuin olisin ollut vuosia poissa. Enemman tuota ensimmaista. Hassua. Ei ole mitaan parempaa, kuin nahda rakkaiden ihmisten kasvoilta, etta heista on ihanaa nahda minua - aivan yhta ihanaa kuin minusta on nahda heita. Mahtava tunne. Samoin kuin mahtava tunne on istua auton avolavalla juomassa coronaa, kun lampoa on yli +30°C ja lammin merituuli pualtaa kasvoille.. Ajettaessa rantabulevardilla ! M-A-H-T-A-V-A-A!!!

Huomenna lahden vahan kiertelemaan etela-meksikoon toisen host-perheeni kanssa, ja palatessamme lahden 2 paivaksi taman ensimmaisen perheen kanssa Chiapasiin. Sielta palatessani olen muutamia paivia Coatzassa, ja loppumatkan ajan aion olla Pueblassa.. Jasu creo q llego el 24 o 25 a Puebla y el 28 en la noche me regreso a Finlandia..!!