Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Destination Finland ja sata tapaa tappaa sielu !

20. huhtikuuta 2010

Destination Finland ja sata tapaa tappaa sielu !

Olen jo kertonut useampaankin otteeseen siitä 1000 places to see before you die-kirjasta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt samassa paketissa saapunut "sata tapaa tappaa sielu". En ole tätä jälkimmäistä vielä juurikaan selaillut, mutta aihe ainakin on mielenkiintoinen. Siinä narsistien uhrit kertovat kokemuksistaan ja kärsimyksistään. Onneksi kuitenkin ilmeisesti myös onnellisia loppuja.

Tästä on kirjoitettu monenlaisia arvosteluja. En ole kuitenkaan erityisemmin halunnut niitä lukea, etten saisi mitään vääränlaisia ennakkokäsityksiä. Yleensä tämäntyyliset kirjat kyllä minuun osuvat ja uppoavat oikein voimalla. Jos jotain mullistavia tunteita herää, niin palaan varmasti kertomaan tästä enemmän. Jos en enää koskaan sanallakaan mainitse tätä, niin jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä.

Meillä on koulussa ihania tehtäviä! Viime perjantaina meillä oli varausjärjestelmä-kurssin etätehtävän palautus, ja minulla oli suorastaan ihanaa sitä tehdessäni. En tiedä mistä se mahtaa johtua, sillä suurin piirtein kaikki muut ovat tuskailleet sen kanssa kyllästymiseen asti ja monet palauttivat sen auttamatta myöhässä. Opettaja kävi meille sanomassa että jos tehtävä on annettu tammikuussa ja palautuspäivä on 16. huhtikuuta niin silloin ei auta selitellä miksi ei ole ehtinyt tehdä. Oli minusta ihan oikeassa :D!

Tehtävänantona oli suunnitella matka kuvitteelliselle henkilölle ja tämän mahdollisille matkakumppaneille. Päätin itsekkäästi hyötyä tehtävästä ja suunnittelin mukamas-matkan student travellers Salla&Milla:lle Portugalin Portoon ! Tarkoitus oli ottaa selvää lennoista, junista, viisumeista, valuutasta ja kaikesta mahdollisesta matkaan liittyvästä, ja kirjoittaa niistä korkeintaan 5 sivun raportti.

Seuraavana projektina onkin sitten kulttuurintuntemuksen etätehtävä, jossa aion - yllättäen - paneutua Latinalaisen amerikan kulttuuripiirin tutkimiseen. Tästä saa kirjoittaa 8 sivua eli mikään kovin suuri homma ei kyseessä kuitenkaan ole. Mukava juttu, ihana tehtävä, ihana koulu!

Viime viikolla meillä oli moneen oppiaineeseen vaikuttava ryhmätyö , Destination Finland jossa esiteltiin omalle opetusryhmälle jokin suomalainen "turistikohde" englanniksi. Minun ryhmäni teki esityksensä Kotkasta, ja minäkin selvisin siitä englanninkielisestä osuudesta ihan kunnialla. Esitystä olivat arvostelemassa matkailumaantieteen opettaja, joka arvioi esityksen sisältöä, viestintätekniikan opettaja joka arvioi powerpoint-esityksen tasoa sekä tietenkin englanninopettaja tarkkailemassa kielellistä sujuvuutta. Olen kyllä hyvin helpottunut että se esitys on ohi. :D

Ja niillä tuhkapilvillä on sitten sellainen kuukausi aikaa poistua ilmatilasta!

Tunnisteet: , , , ,

2 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itsekin vuoden kyseistä koulua käyneenä tulee muistot mieleen: samat tehtävät on tehty täälläkin :)

Mutta.. Se miten paljon ensimmäinen lukukausi innostaa, toinen saattaa sitten lannistaa, kun pääsette siihen yritystoimintapuoleen :D Sen kanssa väännettiinkin sitten naama irveessä..

20. huhtikuuta 2010 klo 18.31  
Blogger Sari kirjoitti...

:D hehe ! Voipi olla, mutta toistaiseksi tyytyväisin mielin :D

20. huhtikuuta 2010 klo 18.38  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu