Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kiukkua ja kalapuikkoja

14. tammikuuta 2009

Kiukkua ja kalapuikkoja

Eilinen päivä oli melko kamala. Olin hirvittävän väsynyt, ja sain tavallista vähemmän aikaan koulussa. Matematiikan tunnilla poltin hermoni pariin otteeseen ja väittelin opettajan kanssa Zenonin Akhilleus-paradoksista (opettajan lopulliseksi argumentiksi jäi "kreikkalaiset eivät ymmärtäneet geometriaa.") Samaisella tunnilla ärsyynnyin valitettavan paljon siksi, että oivalsin meillä olevan n. +- viikko koeviikon alkuun, jonka jälkeen jakso on ohi ja lukuloma edessä. Ärsyttävää tässä on se, että olemme koko tämän jakson aikana edenneet matematiikan ylioppilaskirjoituksiin valmistavalla kertauskurssilla sivulle 64!!! Kirjassa on sivuja lähes 200 joten selvää on ettei etenemisvauhti ole ollut oikea, eikä siksi myöskään oppimisnopeus. Itse en voi sanoa oppineeni ko. kurssilla mitään - siis ihan oikeasti MITÄÄN! Olin kuvitellut että kävisimme tällaisella kurssilla läpi perusasioita ja harjoittelisimme vanhoilla yo-kokeilla. Paniikki omasta pärjäämisestä tosipaikan tullen kasvaa taas..

Lisäksi olen harmitellut viimepäivinä omaa lusmuamistani koulun suhteen kahtena ensimmäisenä lukiovuotena - päättötodistukseni keskiarvo tulee olemaan huomattavasti alhaisempi kuin mihin olisin halutessani pystynyt. Vaan sillepä ei voi enää mitään. Historian kohdalla numerorivistössä näkyy tapahtunut opettajanvaihdos: varsinainen opettaja jäi muistaakseni isyyslomalle(??), jonka seurauksena hänen tilalleen tullut (!&"%€/&%!"€%#-) sijainen sai omalla tylsyydellään aikaan sen, että numerorivi näyttää nyt tältä: 8, 8, 9, 5, 6 !!!! Tai sitten minusta vain tuli aiempaa vähempiälyinen? Äidinkielestä olen saanut tasan yhtä monta kasia kuin ysiäkin, eli tämä viimeinen kurssi jää ratkaisemaan mihin suuntaan ko. aineen keskiarvo liikahtaa.

Hirvittävää on myös se, että minulla on päällä jonkinlainen elämä-kriisi (kutsun sitä kahdenkympin kriisiksi)! Aika ei tunnu riittävän kaikkeen siihen mitä haluaisi tehdä; ylioppilaskirjoituksiin lukeminen, pääsykokeisiin valmistautuminen, kaunokirjallisuus, lehdet, nettiblogit, blogiin KIRJOITTAMINEN, koulujuttuihin panostaminen kunnolla, urheilu, viihde, matkustaminen, kavereiden kanssa hengailu, työnhaku, nukkuminen... Vuorokaudessa on liian vähän aikaa ja nukkumaanmeno viivästyy aina odotettua pidempään. Kriisin ainekset ovat siis ajan ja unen puute, sekä pelko siitä että elämä menee liian nopeasti ohi ja kuinka pian juhlinkin jo 20 sijasta viidettäkymmenettä syntymäpäivääni.. Naurettavaltahan se kuulostaa mutta on ahdistavaa ajatella miten paljon kaikkea mielenkiintoista ja ihanaa tehtävää ja nähtävää maailmassa on eikä aika koskaan riitä!

Ja vielä hieman eilistä kiukkuisuuttani korostaakseni voisin todeta, että olin lähestulkoon raivoissani lukiessani eurovaaliehdokas Timo Tapanisen blogista keskustelua siitä, kuinka "naisen euro on 85 senttiä". Itse blogiteksti ei aiheuttanut lievää huvitusta kummempia suuria tunteita, mutta muutamat kommentit saivat jo muutenkin ärtyneen mielialan vuoksi pään verisuonet lähes räjähtelemään.

Tänään löytyi netistä silti jotain hauskaakin: Vantaankosken yläasteelle oli viime viikolla kutsuttu poliisit paikalle, sillä oppilas oli ottanut ruokailussa yhden ylimääräisen kalapuikon!! Järjetöntä. [Linkki uutiseen.]

Tunnisteet: , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu