Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

I want more life, fucker. Mitä on olla ihminen?

19. heinäkuuta 2009

I want more life, fucker. Mitä on olla ihminen?

Heheh. Nyt kun olen päässyt vauhtiin näissä arkistojen penkomisissa, niin päätin julkaista tässä erään toisenkin harjoitustyön lukioajoilta. Olen joskus maininnut tästä tehtävästä blogissakin, koska koin sen melko vaikeaksi silloin. Voisiko joku Blade Runnerin nähnyt filosofi kertoa onko tässä mitään järkeä? Sain tästä muistaakseni 5/6 pistettä.

I want more life, fucker. Mitä on olla ihminen?


Blade Runner on vuoden 2019 Los Anglesesiin sijoittuva kyberpunkia edustava sci-fi-noir-elokuva. Elokuvan käsikirjoitus perustuu Philip K. Dickin romaaniin "Do Androids Dream of Elecric Sheep?"


Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, jossa monet ihmiset ovat jättäneet loppuunkulutetun maan ja siirtyneet erilaisiin siirtokuntiin, joissa käytetään työvoimana geneettisesti tuotettuja replikanteiksi kutsuttuja olentoja. Tyrell Corporationin suunnittelemat Nexus-6-replikantit ovat fyysisesti ihmisen kaltaisia mutta niiltä puuttuvat tunteet ja inhimillisyys. Ne ovat myös ylivertaisesti ihmisiä voimakkaampia ja ketterämpiä, sekä erityisen älykkäitä. Replikantit ovat Maassa laittomia, ja niitä metsästävät ja eliminoivat erikoistuneet poliisiyksiköt: Blade Runnerit.


Elokuvan alussa määrätään työkomennukselle entinen Blade Runner Deckard, jolle annetaan tehtäväksi eliminoida maassa piileskelevät replikantit Roy Batty, Leon, Zhora ja Pris. Näillä Nexus-6-mallin replikanteilla on tunneälyn kehittymisen estämiseksi vain neljä vuotta elinaikaa. Replikantit tulevat kuitenkin tietoisiksi itsestään, ja tulevat maahan etsimään luojaansa voidakseen vaatia tältä lisää elinaikaa. Tyrell Corporationin johtajalla on sihteerinään kokeellinen replikantti Rachel, jolle on asennettu keinotekoisia muisti-implantteja, joiden avulla hänen oletetaan selviävän tunteidensa kanssa - hän ei itse vielä elokuvan alussa tiedä olevansa replikantti ja käyttäytyykin muista replikanteista poiketen.


Elokuva itsessään oli äärimmäisen tylsä - hidas tempo, synkkä visuaalinen ilme (savu, keinovalot, pimeys, sade) sekä surkea piipittelevä soundtrack saivat silmät lupsahtelemaan useaan otteeseen, vaikka tarinan juonessa kaikkine syvämerkityksineen olisi ollutkin ainesta paljon parempaankin. Elokuvan filosofiset meritykset ja monitulkinnalliset yksityiskohdat antoivat kuitenkin paljon anteeksi.


Mielenkiintoisimmaksi tulkinnanvaraiseksi seikaksi elokuvassa nousee kysymys siitä, onko Deckard oikeasti ihminen, vai replikantti. Paljon kannatusta saaneen tulkinnan mukaan Deckard voisi olla Rachelin tavoin kokeellinen replikantti, ns. "täydellinen luomus" jolle on annettu entisen Blade Runnerin muistot, joiden ansiosta hän ei tule edes epäilleeksi omaa minuuttaan ja identiteettiään. Tätä tulkintaa tukevat useat yksityiskohdat, kuten unessa esiintyvä yksisarvinen (josta Gaff paljastaa olevansa tietoinen jättämällä elokuvan lopussa yksisarvis-origamin Deckardin ovelle), sekä replikanteille tyypillinen silmien kimallus. Toisaalta, jos Deckard on itsekin replikantti, miksei hän kestä saamiaan iskuja paremmin tai pysty antamaan samalla mitalla takaisin? Jos Deckard todella olisi replikantti, olisi elokuvakin huomattavasti mielenkiintoisempi. Itse kuitenkaan en tullut edes ajateleeksi tällaista vaihtoehtoa ennen taustatyön tekemistä ja toista katselukertaa. Deckardin ihmisyydelle tuntuu kuitenkin olevan huomattavasti enemmän perusteluja, kuten esimerkiksi paheet ja puutteet, joita lähes täydellisillä replikanteilla ei ole. Lisäksi Roy Battyn kuolinsanoissa ei olisi järkeä, jos Deckard olisi hänen laillaan replikantti: "I've seen things you people wouldn't believe..." Voisiko toisaalta olla mahdollista, ettei Batty tiennyt Deckardin todellista minuutta?


Toinen kysymyksiä herättävä seikka elokuvassa on replikanttien tietoisuus omasta itsestään, kuolemanpelko sekä halu elää ja kokea enemmän kuin mihin heihin asennettu neljän vuoden elinikä riittää - kaikki nämä ovat inhimillisiä piirteitä. Ovatko replikantit koneita vai ihmisiä? Eräs replikanteista siteeraa elokuvan aikana filosofi René Descartesia: "Ajattelen, siis olen". Descartes epäili kaikkea, mutta oli varma siitä, että henkisen minän (ajattelevan mielen) on oltava olemassa - siis replikanteilla on oma henkinen minänsä. Miksi heitä sitten ei kohdella kuin ihmisiä? Filosofisen aatesuunnan, eksistentialismin mukaan ihmisyys ei ole ennalta määritettyä, vaan jokaisella on vapaus valita oma tapansa elää ja toteuttaa omaa ihmisyyttään sekä luoda merkitys omalle elämälleen. Näinkin ajateltuna itsenäisesti ajattelevat replikantit ovat enemmän kuin koneita - mutta riittääkö ihmisyyteen vain tunne siitä, että on ihminen? Kuka määrittelee ihmisen?


Kokeellisen replikantin Rachelin kohdalla nousee esiin eräs keskeinen filosofinen ongelma. Tälle on annettu elokuvassa identiteetti - muistot ja kokemus omasta elämästä. Tämä identiteetti ei kuitenkaan ole hänen omansa, hän ei ole luonut sitä itse - todellinen persoonallisuus ja identiteetti kehittyvät vain nähtyjen ja koettujen asioiden kautta. Identiteetti ja muistot ovatkin itseasiassa Tyrellin sukulaistyttären. Kuka Rachel siis lopulta on? Onko hän vain klooni, vai onko hänellä oma henkinen minuutensa? Jos muistoni tai jopa koko aivoni vaihdettaisiin toisen ihmisen kanssa, kumpi olisi lopulta kumpi? Kun Rachel alkaa epäillä omaa (annettua) minuuttaan, hän tulee samalla luoneeksi oman tarinansa, ja siten myös oman identiteettinsä. Onko Rachel enää replikantti? Onko Rachel enää replikantti rakastuessaan Deckardiin? Mikä Deckard on?


Elokuvan loppupuolella Roy Batty kuitenkin löytää itsestään jotain, minkä piti olla replikantille mahdotonta - empatian. Kohtauksessa Deckard ja Batty ovat ensin leikkineet kissa ja hiiri-leikkiä yrittäen saada toisensa päiviltä. Deckardin joutuessa hengenvaaraan Batty kuitenkin pelastaa hänet, vain hetki ennen omaa kuolemaansa. Tässä kohtauksessa hämärän peittoon jää kyyhkysen merkitys - mistä se on tullut, miksi, onko se aito, mitä se symboloi?


Elokuvan loppukohtauksessa Deckard päättää karata rakastamansa replikantin, Rachelin kanssa. Kuinka ihminen voi rakastua koneeseen? Miten kone voi rakastua? Miten suhde ihmisen ja replikantin välillä voisi toimia? Kohtauksessa Deckardin päässä kuullaan sanat "It's too bad she won't live! But then again, who does?" Rachel ei ehkä eläisi pitkään, mutta ihminenkään ei ole ikuinen. Onko siis ihmisyyden kannalta merkitystä sillä, kuinka kauan elää?

Tunnisteet: , ,

1 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Halusin kommentoida hieman Descartesista. Kutsut Descartesin varmuutta "ajattelen, siis olen olemassa" henkisen minän löytämiseksi, ja replikanteilla on henkinen minä, miksei heitä siis kohdella kuin ihmisiä. Henkinen minä ei välttämättä pidä sisällään ajatusta ihmisyydestä, vai pitääkö? Turha ennakko-oletus. Toisaalta voi tietysti kysyä mitä ihmisyys sitten on ellei tätä. Tietoisuus omasta itsestä ei välttämättä riitä - onhan tehty testejä, joissa eri eläimet oppivat tunnistamaan itsensä peilin kautta ja tämän voidaan katsoa olevan tietoisuutta omasta itsestä.

Eksistentialismin mukaan tosiaan replikanttien voisi ajatella olevan ihmisiä, jos he vain päättävät niin. Sartren mukaan valitsemme jatkuvasti sen mitä olemme, mutta valitsemisen tulee olla aktiivista - replikantit eivät vain ole ihmisiä, vaan heidän täytyy sitä myös haluta. Tätä näkemystä voi tietysti epäillä esimerkiksi vertaamalla taas eläimiin: onko gorilla ihminen, jos päättää olla ihminen? Entä voiko ihminen alkaa apinaksi halutessaan? Tietyt fyysiset rajat määrittelevät lajien kirjoa, tosin rajat ovat veteen piirrettyjä. Sanotaan esimerkiksi, että eläinlajit kykenevät tekemään poikasia saman lajin yksilöiden kanssa, mutta toisaalta on poikkeuksia: on löydetty eläimiä, jotka ovat esimerkiksi tiikerin ja leijonan risteytyksiä (en muista tarkkoja lajeja). Voisiko replikantti lisääntyä? Ihmisen kanssa tai toisen replikantin kanssa? Biologisesti ajatellen tämä on tärkeä lajia määrittelevä piirre.

Koneen ja ihmisen ero on mielenkiintoinen. Sanotaanhan, että ihminenkin on vain kone, ja biologisen ajattelutavan mukaan olemmekin vain biologisia koneita, automaatteja. Persoonallisuuden muodostumiseen vaikuttavat kasvatus, ympäristö ja geenit. Ihmisyys on sidottu kaavoihin, samalla tavalla kuin muilla lajeilla - toimimmehan vaistojemme mukaan useinkin. Nälkä on koodi, jotta ymmärtäisin pitää koneeni käynnissä syömällä jotain. Toki voidaan sanoa ihmiselle olevan tunteet, tietoisuus ym., joita ei voi palauttaa biologiselle tasolle, mutta tätä ei ole voitu todistaa aukottomasti. Tietoisuuden tutkimus on mielenkiintoinen monitieteellinen ala ja täynnä erilaisia vastauksia. Kannattaa tutustua esimerkiksi Dennettin artikkeliin "What is it like to be a bat?".

Kokonaisuutena teksti oli mielenkiintoisen pohdiskeleva, mutta kenties hieman hajanainen - olisit voinut kehittää jonkun pääpointin, punaisen langan, jota puolustamaan muu teksti olisi tullut. Mutta hyviä irtohuomioita. En jaksa kommentoida enempää nyh. Nyhverö-Maiju. En muuten ole nähnyt leffaa, mutta eipä se haitannut tekstin lukemista eli hyvä siinä mielessä, pisteet siitä.

24. heinäkuuta 2009 klo 9.53  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu