Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

What a small world we live in

22. elokuuta 2010

What a small world we live in

Kaikillehan aina sattuu näitä "maailma on pieni"-tapauksia. Viimeisin oivallus minulla sattui tuossa perjantaina, joten tulin ajatelleeksi näitä sattumuksia, että millaisia on ollut...

- Viime kesäkuussa kävelin Madridissa Gran Vialla tuhansien muiden ihmisten joukossa kun joku väkijoukosta huutaa minua nimeltä. Poikaystäväni serkun tyttöystävä se siellä minua huuteli, oli tunnistanut minut kaikkien niiden ihmisten keskeltä.. En tiennyt hänen olevan Madridissa eikä hän tiennyt minun olevan siellä. Hauska sattuma, söimme yhdessä lounaan.

- Olin vuonna 2008 kesätöissä eräässä museolaivassa Haminassa. Eräänä päivänä asiakkaikseni asteli Meksikolainen perhe sekä heidän suomalainen seurueensa. Perheen tytär oli vaihto-oppilaana lappeenrannassa ja hänen suomalaisen poikaystävänsä mummo asui siinä kaupungissa jossa minä olin töissä. Tytön vanhemmat olivat tulleet Meksikosta häntä katsomaan ja he olivat yhdessä koko seurueen kanssa tulleet tapaamaan myös poikaystävän mummoa sekä tutustumaan uuteen kaupunkiin. Hetken juteltuamme kävi ilmi että tytön vanhemmat olivatkin erään minun Meksikossa tapaamani saksalaisen tytön host-vanhemmat! Ja tämä tyttö oli käynyt luonani Coatzassa, koska minun host-perheeni poika eli ns. pikkuveljeni oli silloin parhaillaan tämän saksalaisen tytön kodissa Saksassa!! Kuulostaa monimutkaiselta mutta koko kuvio tuntui tosi uskomattomalta kun sitä siinä selviteltiin.


- Istuin lentokoneessa matkalla Saksasta kotiin suomalaisen miehen vieressä. Siinä rupatellessamme kävi ilmi että hän oli viettänyt suurimman osan elämästään juuri tässä samassa lähiössä missä minä nyt asun ja vieläpä samalla kadulla. Nykyään asui jossain muutaman sadan metrin päässä täältä, mutta tältä samalta kadulta kotoisin kuitenkin.

Ja sitten se viimeisin.

Viime perjantaina olin tutoroimassa HAAGA-HELIA Porvoon uusia fukseja ja yhtäkkiä näen edessäni tutun pojan lukioajoiltani. Hetken kyselitunnin jälkeen kävi ilmi että olemme päätyneet asumaan samaan kaupunginosaan, samalle kadulle, samaan taloon ja vielä samaan rappuun! Minä vain asun viidennessä kerroksessa ja hän toisessa. Tämä ei toki olisi mitenkään outoa jos asuisimme siellä missä kaikki muutkin opiskelijat, mutta kun tämä alue on lähinnä vanhusten, aasialaisten maahanmuuttajien sekä vieroituspotilaiden temmellyskenttää. Muistinko muuten koskaan mainita että se Porvoon kolmoissurmaaja oli ilmeisesti kotoisin tuosta vastapäisestä kerrostalosta? No kuitenkin. Huh.

Tunnisteet: , ,

9 kommenttia:

Anonymous Annika kirjoitti...

Tälläsistä kohtaamisista tulee jotenkin aina niin hyvä mieli! Että ei maailma olekaan niin suuri ja kamala...

Mulle kävi pari viikkoa sitten kans ihan uskomaton juttu: Olin täällä koiran kanssa toss viereisessä puistossa, jossa kaksi meksikolaista pikkutyttöä kirmasi silittämään ja kysymään riiviön nimeä. Sitten tyttöjen äippä tuli paikalle. Hän hetken katsoi mua oudosti ja sitten huusi:
"Dios mio, creo que te conozco! Sähän olet Annika, Suomesta!?"
Näytin ihan idiootilta kunnes se täti jatkoi: "Muistatko, 4 vuotta sitten Helsingissä! Olen Marta, se meksikolainen vaihto-oppilas sun laitokselta, se jota opetit juomaan salmaria vessassa!"

Että näin tälläsessä 28 miljoonan asukkaan kylässä voi ihan kasuaalisti tavata ihmisiä vuosien takaa ja maailman toiselta laidalta. Esimerkiksi kumpikaan meistä ei tiennyt toisen olevan Meksikossa: minä en viimeksi tavatessamme puhunut sanaakaa espanjaa, saati sitten tiennyt lähteväni joskus tänne, ja Marta oli palannut Suomesta kaksi viikkoa sitten kotimaahansa... El mundo es un pañuelo!!

22. elokuuta 2010 klo 23.53  
Blogger -S- kirjoitti...

Maailma on pieni. Minulle kàvi kerran myòs aika erikoinen tapaus. Olin Kyproksella aupairina ja tapasin yhden suomalaisen pariskunnan. Menin juttelemaan, koska nàyttivàt niin...noh, suomalaisilta. Selvisi ettà olimme samasta kaupungista, samasta kaupunginosasta...itseasiassa asuimme samalla kadulla. Tuo kyseinen katu on vain n 100m pitkà. Emme tunteneet toisiamme Suomessa, mutta kyproksella kyllà :D

23. elokuuta 2010 klo 1.47  
Blogger -S- kirjoitti...

Ai niin..piti vielà kysàistà...oletko itse muotoillut tuon tekstin tuossa jàtà kommentti alla (Hei! Ilahdun kovasti kommenteista, mutta joidenkin ikävästi käyttäytyneiden anonyymien vuoksi olen ottanut käyttöön kommenttien valvonnan. Jos tarkoituksesi on vain tuottaa minulle pahaa mieltä niin voit jättää kommentin kirjoittamatta sillä en sitä julkaise. :)) vai onko se joku automaattinen teksti joka tulee jos bloggaat anonyymit?

23. elokuuta 2010 klo 1.48  
Blogger Sari kirjoitti...

Annika joo toi kuulostaa kanssa kyllä aika uskomattomalta!! :D heheee nauratti niin toi "olen se jota opetit juomaan salmaria vessassa!" :DD

-S- haha joo meillä kävi Portugalissa kanssa noin että nähtiin yks porukka jo kauempaa ja sanottiin toisillemme että noi on varmasti suomalaisia, ja niinhän ne oli.. Jotenkin sitä kai sitten tunnistaa :) :D

Ja olen itse tuon tekstin tuohon muotoillut.. Bloggerin asetuksista saa siihen kirjoitettua ihan mitä mieli tekee :D :)

23. elokuuta 2010 klo 8.26  
Blogger Karkki kirjoitti...

Maailma on tosiaan pieni! Oli varmasti aivan mahtava fiilis ja ihan mieletön yllätys tavata ihmisiä, jotka liittyy itselle niin rakkaaseen paikkaan. Ihanaa, että törmäsit heihin Suomessa! :D

Ja keskellä Madridia tapasit poikaystävän serkun tyttöystävän, keskellä ihan mieletöntä hulina... mulle tuli mieleen se kuuluisa sananparsi neulasta heinäsuovassa, helposti sellaisessa väenpaljoudessa olis voinut mennä ohikin.. eli aika hyvin bongattu :D:D

23. elokuuta 2010 klo 10.26  
Blogger //aNNiKa kirjoitti...

Rakastan tälläsiä "maailma on pieni"-tarinoita. Itsekin sen tiedostaa, mutta silti se aina yllättää.
Joulukuussa kun olin Santiago de Chilessä menin paikallisen kaverin kanssa sen vapaaehtoistöihin (Un techo para Chile) mukaan. Siellä oli yksi poika, joka kuullessaan mun olevan suomalainen, kertoi hänen lukiokaverinsa muuttaneen vuosia aiemmin Suomeen (ollut Oulussa vaihdossa ja sitten tullut Helsinkiin asumaan). Sama jätkä on mun kaverin kaveri, josta olin paljon kuullut juttua, mutta en vielä silloin tavannut.

23. elokuuta 2010 klo 20.12  
Blogger Sari kirjoitti...

Joo Karkki se oli kyllä ihan ihme sattuma se Meksikolaisten päätyminen juuri minun asiakkaikseni juuri silloin... Mitä jos en olisi ollut silloin vaikka töissä? Yhtä sattumien summaa tämä elämä ja siksi niin jännittävää!

//Annika heh tollaset on just niin uskomattomia. Mulla tuli mieleen vielä yksi jonka unohdin mainita itse postauksessa:

Hain töitä täältä Porvoosta, ja menin työhaastatteluun. Työhaastattelussa sitten haastattelija katsoo papereitani ja kysyy että "olet siis ollut Meksikossa 07-08?" ja hetken päästä sain tietää että tämä tuleva työnantajani oli yhden meksikossa tapaamani suomalaisen tytön täti - ja tämä tyttö asui ihan eri puolella suomea kuin minä ja meksikossakin aivan toisella laidalla! Että näin tämä maailma pyörii ja meitä pyörittää :)

23. elokuuta 2010 klo 20.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo viimeisin kohtaaminen on kuin salatuista elämistä, jossa kaikki tutut muuttaa yllättäin samaan taloon :D

25. elokuuta 2010 klo 14.38  
Blogger Sari kirjoitti...

Tuntui kyllä tosiaan uskomattomalta että voiko näin olla :D

25. elokuuta 2010 klo 17.34  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

Linkit tähän tekstiin:

Luo linkki

<< Etusivu